Nämä virkatut merenelävät elelevät lasteni pallomeressä kastuakaan kun eivät oikein voi.
Kun aikoinaan innostuin amigurumeista oli tämä mustekala ensimmäinen ihkaoma mallini ja nyt sitten päätiin tehdä uuden ja samalla homma lähti vähän lapasesta ja noita mereneläviä tuli tehtyä muutama muukin ja vieläkin suunnittelen ainakin merihevosen tekemistä ja kalojahan voisi tehdä vaikka kuinka monta erilaista. Hain ohjetta en valitettavasti osaa toistaa, koska se on tehty ihan miten sattuu, enkä ole siihen muutenkaan tyytyväinen. Joskus sitten kun teen toisen (paremman) niin pukkaa ohjettakin. Kaikki merenelävät on tehty 3 koukulla joko Miamista tai puuvillalangasta. Värejähän voi vaihdella mielensä mukaan. Minulla sattui olemaan vihreitä jämälankoja niin näistä tuli nyt vihreitä.
Mustekalan ohje:
Virkkaa 2 ketjusilmukkaa ja tee ensimmäiseen silmukoista 6 kiinteää silmukkaa (ks).
1. Kierros: Virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan (yht. 12 ks)
2. Kierros: (Virkkaa 1 ks seuraavaan silmukkaan, virkkaa 2 ks silmukkaan) x6 (yht. 18 ks)
3. Kierros: (Virkkaa 1 ks seuraavaan kahteen silmukkaan, virkkaa 2 ks silmukkaan) x6 (yht. 24 ks)
4.-8. Kierros: Virkkaa ks jokaiseen silmukkaan jatkuvana spiraalina.
Lisää tässä välissä silmät ja suu. Voit joko ommella ne langasta, käyttää nappeja tai turvasilmiä tmv.
9. Kierros: (Virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 1 ks) x 8 (yht 16 ks)
10. Kierros: (Virkkaa 1 ks, virkkaa 8 kjs, jätä 1 kjs väliin, virkkaa 7ps, virkkaa 1ks) x 8 jonka jälkeen sinulla pitäisi olla mustekalan ympäri 8 lonkeroa. Täytä mustekala vanulla tai langanpätkillä.
11. Kierros: (Virkkaa 2 ks yhteen) x 8 (yht 8 ks)
12. Kierros: (Virkkaa 2 ks yhteen) x 4 (yht 4 ks). Päättele ja valmista tuli.
Lopun kavennukset pitää tehdä tiukoiksi, jottei reikiä jää.
Mustekalan jälkeen halusin tehdä Herra Kalmarin, joka on hieman ujo, mutta erittäin mukana kaveri.
Se vaatikin kolme yritystä onnistuakseen, mutta olen todella tyytyväinen lopputulokseen.
Kalmarin ohje:
Virkkaa 2 ketjusilmukkaa ja tee ensimmäiseen silmukoista 6 kiinteää silmukkaa (ks).
1. Kierros: Virkkaa ks jokaiseen silmukkaan (yht. 6 ks)
2. Kierros: (Virkkaa 1 ks seuraavaan silmukkaan, virkkaa 2 ks silmukkaan) x3 (yht. 9 ks)
3. Kierros: (Virkkaa 1 ks seuraavaan kahteen silmukkaan, virkkaa 2 ks silmukkaan) x3 (yht. 12 ks)
4. Kierros: (Virkkaa 1 ks seuraavaan kolmeen silmukkaan, virkkaa 2 ks silmukkaan) x3 (yht. 15 ks)
5. Kierros: (Virkkaa 1 ks seuraavaan neljään silmukkaan, virkkaa 2 ks silmukkaan) x3 (yht. 18 ks)
6.-16. Kierros: Virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan jatkuvana spiraalina
17. Kierros: (Virkkaa 1 ks seuraavaan viiteen silmukkaan, virkkaa 2 ks silmukkaan) x3 (yht. 21 ks)
18. Kierros: Virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan, mutta virkkaa vain takalenkki.
19. Kierros: (Virkkaa 1 ks neljään seuraavaan silmukkaan, virkkaa 2 ks yhteen) x3 (yht 18 ks)
20.-23. Kierros: Virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan jatkuvana spiraalina
24. Kierros: (Virkkaa 1 ks seuraaviin 7 silmukkaan, virkkaa 2 ks yhteen) x 2 (yht. 16 ks)
Lisää tässä välissä silmät.
25. Kierros: (Virkkaa 1 ks, virkkaa 18 kjs, jätä 1 kjs väliin, virkkaa 17ps, virkkaa 1ks) x 8 jonka jälkeen sinulla pitäisi olla kalmarin ympäri 8 lonkeroa. Täytä Kalmari.
26. Kierros: (Virkkaa 2 ks yhteen) x 8 (yht 8 ks)
27. Kierros: Virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan.
28. Kierros: (Virkkaa 2 ks, virkkaa 2 ks yhteen) x 2 (yht. 6 ks)
29. Kierros: (Virkkaa 3 ks, virkkaa 23 kjs, jätä 3 kjs väliin, tee tuplapylväs, virkkaa 1 kjs, jonka yhdistät pylvään yläosaan (tekee lonkerolle terävän huipun), virkkaa 3 kjs ja yhdistä piilosilmukalla samaan kohtaan kuin pylväs, virkkaa 19 ps) x 2
30. Kierros: (Virkkaa 1 ks, virkkaa 2 ks yhteen) x 2 (yht. 4 ks) Päättele.
Olen virkannut ennenkin tähtiä, mutta tämän tähden halusin olevan hieman erilainen. Meritähtenä koostuu 10 lehdykästä, jotka ommellaan yhteen. Eloon tähti herää silmien ja ison hymyn laiton jälkeen.
Meritähden ohje:
Virkkaa 10 kjs, jätä 1 silmukkaa väliin, virkkaa 2 ps, 2 ks, 1 puolipylväs (pp), 1 pylväs (p), 1 pp, 1 ks ja 1 ps. Puolet ensimmäisestä lehdykästä tehty. Toinen puoli tehdään luonnollisestikin päin vastaisessa järjestyksessä. Eli virkkaa 1 ps, 1 ks, 1 pp, 1 p, 1 pp, 2 ks ja 2 ps. Jätä lankaa ompelua varten.
Kun kaikki 10 lehdykkää ovat valmiin ompele ne keskeltä yhteen pylvääseen asti. Näin pitäisi muodostu 2 tähteä, jotka silmien ja suun lisäämisen jälkeen ommellaan yhteen. Itse en tarvinnut tähän työhön lainkaan täytevanua, koska langanpätkiä tuli sen verran paljon kymmenestä lehdykästä.
Pallokala on myös varhaisia mallejani, oikeastaan alkuperäinen on kivempi kuin tämä nyt tekemäni, koska se on tehty ohuemmasta langasta ja on siksi jotenkin pehmeämpi.
Pallokalan ohje:
Virkkaa 2 ketjusilmukkaa ja tee ensimmäiseen silmukoista 6 kiinteää silmukkaa (ks).
1. Kierros: Virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan (yht. 12 ks)
2. Kierros: (Virkkaa 1 ks seuraavaan silmukkaan, virkkaa 2 ks silmukkaan) x6 (yht. 18 ks)
3. Kierros: (Virkkaa 1 ks seuraavaan kahteen silmukkaan, virkkaa 2 ks silmukkaan) x6 (yht. 24 ks)
4.-5. Kierros: Virkkaa ks jokaiseen silmukkaan jatkuvana spiraalina.
6. Kierros: Virkkaa 6 ks, virkkaa 3 kjs, virkkaa pylväs, virkkaa 1 kjs, joka yhdistetään pylvään yläosaan, virkkaa 3 kjs. Virkkaa 12 ks, virkkaa 3 kjs, virkkaa pylväs, virkkaa 1 kjs, joka yhdistetään pylvään yläosaan, virkkaa 3 kjs. Virkkaa 6 ks. (yht 24 ks)
7.-9. Kierros: Virkkaa ks jokaiseen silmukkaan jatkuvana spiraalina.
Lisää tässä välissä silmät.
10. Kierros: (Virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 1 ks) x 8 (yht 16 ks) Täytä pallokala tässä vaiheessa.
11. Kierros: (Virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 1 ks) x 8 (yht 8 ks)
12. Kierros: Virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan (yht 8 ks)
13. Kierros: (Virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 1 ks) x 4 (yht 4 ks)
Litistä työ ja virkkaa 1 ks keskelle. Virkkaa ko. silmukkaan (3 kjs, virkkaa pylväs, virkkaa 1 kjs, joka yhdistetään pylvään yläosaan, virkkaa 3 kjs) x 2. Päättele.
Laitetaan vielä kuva Herra Haista vaikkei sen ohjetta oikeastaan olekaan.
Virkkausterkuin TsiSanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti