TsiTriinun nuorimmaisen ristiäiset olivat eilen ja lupasin jo aikaa sitten leipoa sinne kakun. Leipominen on rakas harrastus, mutta en ole mikään virtuoosi siinä. Maku on tärkeämpää kuin ulkonäkö, joskin olisihan se ihan kiva, että ne kakut ja muut näyttäisikin hyviltä. Leivoin kolme kakkua, kaikissa eri koristelut, mutta sisältö sama:
Pohja:
- Mustikkakeksejä 200g (en nyt kuollaksenikaan muista minkä merkkisiä keksit olivat, mutta ihan kaupankeksejä siis)
- n. 50g voita
Murskaa keksit ja lisää voi joukkoon, painete vuoan pohjalle.
Täyte:
- 500g tuorejuustoa (itse rakastan mascarponea)
- 200g mustikkavaniljarahkaa (tai muuta rahkaa)
- 0,5 dl kermaa
- 100g valkosuklaata
- n. 3dl mustikoita (itse käytin pensasmustikoita)
- 4 liivatetta ja 2 rkl vettä
Sulata valkosuklaa ja jätä jäähtymään. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja rahka, lisää kerma ja sekoita hyvin. Kun suklaa on jäähtynyt lisää se joukkoon. Lopuksi lisää mustikat ja sekoita. Ota liivatteet vedestä ja siirrä ne kattilaan jossa on pari rkl vettä. Keitä liivatteet sulaksi ja lisää täytteeseen. Sekoita hyvin ja kaada täyte vuokaan.
Anna täytteen hyytyä useampi tunti ennen kiilteen lisäämistä.
Kiille:
- 3 dl vettä
- yhden limen mehu
- 3 rkl tomusokeria
- sinistä elintarvikeväriä
- 3 liivatetta
Liota liivatteet kylmässä vedessä. Lisää kattilaan vesi, limen mehu, tomusokeri, väri ja liotetut liivatteet. Keitä liivatteet sulaksi. Anna jähmettyä jonkin aikaa kylmässä ennen kakun päälle lisäämistä, jottei kiille valahda kakun sisään. Itselläni meni tässä jopa kaksi tuntia!
Nallekoristeet on tehty piparimuotilla valmiista vaahtokarkinmakuisesta kaulintamassasta. En ole ennen sokeri- yms. massoja käyttänyt, mutta nyt päätin kokeilla ja aika helpolla sai kivannäköisiä koristuksia.
- TsiSanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti