maanantai 24. marraskuuta 2014

Pakettikortteja osa 2

Tällä postauksella osallistun Silmukan ytimestä -haasteeseen :). Haasteen aihe oli tällä kertaa lumihiutale ja aika nopeasti siitä sitten syntyi idea. 

Tein jo aikaisemmin pakettikortteja, jotka on koristeltu virkatuilla kuvioilla. Nyt sitten vaan etsin minilumihiutaleen ohjeen ja ei kun tekemään. 


Kuusen ohje on omasta päästä :). Ihan simppelihän tuo onkin.

Mulla on viime aikoina ollut vähän käsityöADHD:ta. Oon aloitellut vähän sitä ja tätä työtä, mutta valmista ei ole tahtonut tulla kuin näistä pikkutöistä. Ekasta aloittamastani työstä kyllä loppui ihan vaan langat, joten sikäli en voi täysin ottaa syytä työn keskeneräisyydestä niskoilleni! Typerät loppuvat jämälankakerät :(. Jos joku on jossain kaupassa sattunut näin talvikaudella näkemään Novitan Miamia valkoisena, niin vinkkejä otetaan vastaan! Vielä parempi jos joltain voisi suoraan ostaa kerän :).

Tokaa työ taas jäi mielenkiintoisemman työn jalkoihin... No jospas joku päivä vielä saisin nämä kolme UUTTA keskeneräistä työtä valmiiksi. Nurkissahan on toki lojumassa ikuisuustöitä, jotka eivät ehkä ikinä valmistu...

Joulua ja odotellen TsiSanna

maanantai 17. marraskuuta 2014

Pakettikortteja

Eikös nyt saa jo alkaa olla joulutunnelmissa pikku hiljaa? 
Oikeastaan samantien kun olin saanut ristiäiskortin valmiiksi tuli mieleen, että virkkaamalla voisi koristella myös pakettikortteja. Äkkiseltään tuli poro, joulukello ja kranssi mieleen, joten ei kun tuumasta toimeen :).

 
Tuo kranssihan ei kyllä ole virkattu, vaan letitetty. Käytin siinä juutinarua ja satiininauhaa. Tein itseasiassa viime vuonna vastaavia kransseja joulukuusenkoristeeksi. Poro ja joulukello ovat virkattuja ja ohjeet on omasta päästä. Poron nenä on pätkä villalankaa, josta pyörittelin pallon.
 
Ideoita tulee varmasti lisääkin, kunhan olisi aikaa ne kaikki toteuttaa :).
 
Jo jouluisinterkuin TsiSanna


tiistai 11. marraskuuta 2014

Ristiäiskortti

Olen ollut pari päivää sairaana ja olo on ollut aika naatti. Mutta sohvalla maatessa on kiva kuitenkin tehdä jotain pientä ja TsiTriinun kolmannen lapsen ristiäiset lähestyvät...joten tein tällaisen kortin:


Muistelin nähneeni vastaavia virkattuja lastenvaunuja aikaisemmin, joten eikun pinterestiin kaivelemaan ohjetta. Aika nopeasti löysinkin kuvan jossa oli mukana myös ohjeet. Tosin kun tein vaunuja ohjeen mukaan, niin vaunuista tuli ihan hassut...niinpä vähän muokkasin ohjetta :). Ohjeessa on ekalla kierroksella viisitoista pylvästä, minä vähensin määrän kahteentoista. 

Tuolla linkin takana on muuten kaikenlaista muutakin ihanaa virkattua :).

MUOKS. yleisön pyynnöstä tässä tuo muokkaamani ohje (tuolla linkissä oli vain kuva ei sanallisia ohjeita):

Vaunuosa:

Virkkaa 4 ketjusilmukkaa (kjs).

1. kierros: virkkaa neljänteen kjs:n 12 pylvästä (p), virkkaa 3 kjs ja käännä työ
2. kierros: virkkaa p edellisen kierroksen viimeiseen pylvääseen, virkkaa p, (virkkaa 2 p seuraavaan pylvääseen, virkkaa 1 p) x2, virkkaa 1 pylväs (virkkaa kjs, virkkaa p seuraavaan pylvääseen) x5, virkkaa 5 kjs ja käännä työ  
3. kierros: virkkaa p edellisen kierroksen toiseen pylvääseen, (virkkaa 2 kjs, virkkaa p) x  4 x, (virkkaa 2 p seuraavaan pylvääseen, virkkaa kaksi p) x 3, virkkaa 3 kjs ja käännä työ
4. kierros: virkkaa p edellisen kierroksen viimeiseen pylvääseen, virkkaa 3 p, (virkkaa 2 p seuraavaan pylvääseen, virkkaa 3 p) x2, virkkaa 1 pylväs (virkkaa 3 kjs, virkkaa p seuraavaan pylvääseen) x5, virkkaa 7 kjs ja käännä työ  
5. kierros: virkkaa p edellisen kierroksen toiseen pylvääseen, (virkkaa 4 kjs, virkkaa p) x  4 x, (virkkaa 2 p seuraavaan pylvääseen, virkkaa neljä p) x 3, virkkaa 4 kjs ja käännä työ
6. kierros: virkkaa 3 toiseen silmukkaan ks, virkkaa 2 ks kjs ketjua pitkin, virkkaa ks jokaiseen pylvääseen, virkkaa 4 ks jokaiseen kjs ketjuun, kjs, ketjujen välisiin pylväisiin virkkaa puolipylväs

Rengas (x 2):

Virkkaa 4 kjs

1. kierros: virkkaa neljänteen kjs:n 12 pylvästä, yhdistä piilosilmukalla (ps)
2. kierros: virkkaa 5 kjs, (virkkaa p, virkkaa 2 kjs) x 11, yhdistä ps:lla
3. kierros: (virkkaa 2 kiinteää silmukkaa (ks) kjs ketjuun, virkkaa 3 ks kjs ketjuun) x 6, yhdistä ps:lla
4. kierros: virkkaa ks jokaiseen ks:aan, yhdistä piilosilmukalla, katkaise lanka (jätä lankaa sen verran että voit ommella renkaan vaunuosaan)

Pikkusydän:

virkkaa 4 kjs, neljänteen ketjusilmukkaan virkkaa 3 kaksoispylvästä, 4 pylvästä, 1 kaksoispylväs, 4 pylvästä, 3 kaksoispylvästä, 2 kjs, ps

Jos joku kokeilee tätä ohjetta, niin antakaa palautetta ohjeen ymmärrettävyydestä ja etenkin jos löydätte virheitä! En ole paljoa ohjeita kirjoitellut, niin voi olla sekavaa tekstiä.

Ja nyt takas peiton alle.

- TsiSanna 

maanantai 3. marraskuuta 2014

Piparminttusuklaamakeiset

Eipä ole tullutkaan vähään aikaan kirjoiteltua leivontapostausta. Olen kyllä leivoksinut, mutten mitään mainittavaa. Nyt kuitenkin bongasin pinterestistä kivan reseptin jota oli pakko päästä heti kokeilemaan. Olen itseasiassa joskus aikaisemminkin vastaaviin makeisiin törmännyt ja ajatellut että teen niitä vielä joskus. Nyt sitten otin härkää sarvista ja aloin leipomaan :D. Kyseessä on siis tosiaan piparminttusuklaamakeiset:
 

Tuossa reseptissä jota käytin on käytetty kahta eri väriä sisuksessa, mutta minä kokeilin ekalla kerralla ihan vaan yksiväristä massaa.
 
Tein vain puolikkaan annoksen makeisia (tällöin tomusokeria tulee noin 6,25dl) ja niitä tuli silti ihan mukava määrä (kuvassa kuormasta on jo muutamia maisteltu...). Tuosta ohjeesta sen verran että maissisiirapin tilalta käytin glukoosisiirappia ja shorteningina käytin leivontamargariinia. Dippaukseen käytin 250g 51%:sta suklaata ja sitä jäi noin 1/4 ylimääräistä, eli hieman vähempikin olisi riittänyt. Ensi kerralla myös kokeilen vielä tummempaa suklaata, vaikka hyvää oli tämäkin :).
 
Pohdin että periaatteessa noita voisi varmaan tehdä myös muun makuisina, joten sikäli aika monikäyttöinen resepti. Ensi kerralla ehkä kokeilen myös sisuksen värjäämistä. Eli oli sen verran hyviä että jo nyt suunnittelen uusien tekemistä :D.
 
Viime päivät ovat olleet sellaista hulinaa, ettei oikein ole ollut aikaa keskittyä käsitöihin. Oikein harmittaa kun valmista ei tule, kun ei vaan ole aikaa! Kaipailisin taas lisää tunteja vuorokauteeni. Olisi kiva blogatakin enemmän, mutta kun ei ole mitään mistä kirjoitella!
 
Suut makiaksi TsiSanna
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...