Allekirjoittanuthan on siis koko ikänsä pureskellut kynsiä enemmän ja vähemmän. Yleensä valitettavasti enemmän... Eli kynnet on aina olleet tästä syystä epäsiistit ja lakkaamattomat. Viime keväänä päätin jälleen kerran, että nyt loppu pureskelu. Ja onnistuinkin :). Siinä samalla sitten innostuin lakkailemaan kynsiäni, mikä oli ongelmallista, koska omistin tasan kaksi lakkaa ja nekin ei minkään värisiä. Nyt kokoelmasta löytyy ehkä 20 eri väriä ja erinäisiä tarroja yms. koristeita. Ja tietty kadulla ihmiset pysähtyy ihailemaan mun ihania kynsiä ja pyytää että kirjoittaisin niistä blogia...tai sit ei. Alku on kyllä totta, eli värejä ja koristeita löytyy kaapeista jonnin verran, mutta harrastus otti vakavaa takapakkia, kun yksi kaunis päivä tein sen minkä osaan parhaiten, eli purin kynnet nysiksi... Tänä keväänä huomasin, että kynnet ovat kuin vahingossa kasvaneet pois ei niin kauniista pureskellusta mallista :). Nysät nämä ovat vieläkin ja varmaan ikuisest, kun katkeilevat niin helposti, mutta innostivat silti taas vähän lakkailemaan.
Todennäköisesti tulen taas puremaan kynteni, mutta yritännyt nauttia kun vielä on jotain lakattavaa :). Ja mitään ihmeellisiähän nämä ei tod. ole, mutta ihan hyvin ihmiseltä, joka vuosi sitten ei ollut suunnilleen ikinä lakannut kynsiään :).
Vikassahan on siis tassunjälkiä, jos niitä ei meinaa tunnistaa :). Ajattelin, että kun mulla on jo sydän täynnä rakkaiden koirien tassunjälkiä, niin miksei kynnetkin :).
Kynsiterkuin TsiSanna
perjantai 31. toukokuuta 2013
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
30v. kortti virkkaillen
Olenkohan jo maininnut, että en tee paperiaskartelua? :D Noh ehkäpä joku uusi tai satunnainen lukija ei tätä tiennyt aikaisemmin :). Eli en tosiaan tee paperiaskarteluja, koska en osaa, mutta halusin kuitenkin tehdä ystävän 30v. korttiin jotain itse käsin. Niinpä päädyin valmiikseen korttiin, johon virkkasin numeron kolme ja nollaksi virkkasin kerroskukan.
Numeron ohje löytyy täältä. Tosin sen verran muokkasin ohjetta, että virkkasin vielä piilosilmukoilla koko roskan ympäri. Kukka on omasta päästä ja keskellä Sinellistä joskus hommattu nappi.
Tässä vielä kortti kokonaisuudessaan.
Omasta mielestä tuli aika kiva ja varmaan jatkossakin tulee sitten virkattua kortteja, kun en muutakaan osaa :D.
Korttiterkuin TsiSanna
maanantai 27. toukokuuta 2013
Vauvan kypärämyssy
Alla olevasta kuvasta näkee ehkä paremmin miten kukat on myssyyn aseteltu ja myös nauhat ja niiden kukat erottuvat paremmin.
Itse tykkäsin tästä hattumallista kun omat lapset oli vauvoja, joten toivottavasti kelpaa saajallekin! Tykästyin itse tähän tosi paljon, kukista tuli mielestäni suloiset :).
- TsiSanna
torstai 23. toukokuuta 2013
Sormenjälkiaskartelua
Kuten on tullut todettua, niin minä en paperiaskartele, koska olen siinä ihan kädetön. Äitienpäiväksi (juu tiedän, että se meni aikaa sitten :D) piti kuitenkin lasten kanssa jotain mummeille tehdä omin pikkukätösin ja pinterestistä bongasin aivan ihania käsien kuvista tehtyjä taideteoksia. Niistä tulee vaan jo aika isoja kun tommosen vähän isomman lapsen kättä alkaa paperiin painaa, niinpä hetken mietittyäni päätin painella vaan sormenjälkiä paperiin ja taiteilla niistä jotain.
Tällainen kortti syntyi:
Korttipohja on valmis ja siihen lisäsin sormenjäljillä tehdyt kukat ja perhosen. Mummit ainakin tykkäsin, mutta niiden taitaa olla vähän pakkokin :D. Kukat ja perhonen on tehty ihan perussormiväreillä ja olivat melko helppoja toteuttaa lastenkin kanssa :).
Korttiterkuin TsiSanna
tiistai 21. toukokuuta 2013
Sydänsalaatti
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa :)
Eli perussalaatin päälle lätkäisin miniluumutomaateista tehtyjä sydämiä :). Musta tuli tosi nätti!
Lyhyin terkuin TsiSanna
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Kesäinen hiushuivi
Kesää kohti mun virkkaus- ja neulomisinto tuppaa vähenemään, jotenkaan ei etenkään villalankoja huvita yhtään käsitellä. Mutta on tässä sentään jotain valmistunutkin! Tein tyttöselle kesäisen hiushuivin ja siitä tuli aika kiva, joten ajattelin tehdä itselleni samantyylisen kunhan saan aikaiseksi käydä hakemassa lisää lankoja :).
Huivi on virkattu nro 3 koukulla ja tuosta lähikuvasta ehkä näkee vähän millainen kuvio siinä on. Mulle tuli kuviosta mieleen jostain syystä kesä ja palmut, vaikka kuvio kait kukkaa alunperin on esittänytkin :D. Huivin malli on helppo peruskolmio ja jujuna sitten tuo normaalista poikkeava virkkaustekniikka :). Reunoissa on puolipylväistä tehtyjä simpukoita. Etureunaan ja kiinnityshihnojen päihin lisäsin kukkia piristämään huivin ilmettä.
Vielä huivi neitosen päässä:
Ihanan kesäisin terkuin TsiSanna
Ps. Ikuisuusprojektini etenee kyllä, vaikka en muuten ole hirmu aktiivinen käsitöiden suhteen :). Täytyy sanoa, että pakkopulla on kyllä aika ajoin...
perjantai 17. toukokuuta 2013
Uusin hiusrakkaus vesiputousranskalainenletti
Mä olen varmaan so last season näiden kampausteni kanssa, mutta eipä tuo minua haittaa :D. Olen ennenkin siis nähnyt näitä vesiputousranskiksia, mutta vasta nyt vaivauduin opettelemaan kuinka se tehdään ja kappas vaan uusin hiusrakkaus syntyi samantien! Niin helppo, mutta näyttävä kampaus :). Ohjeitahan on netti pullollaan, joten ei kun etsimään jos alkoi kiinnostaa :).
Tässä vesiputousranskis kahdella puolella ja taakse jätetyt letit suorassa tukassa.
Vesiputousranskis kiharassa tukassa. Ekassa kuvassa koko pään ympäri menevä letti (vaatii vähän enemmän sorminäppäryyttä, kun joutuu vaihtamaan käsien puolia kesken kaiken) ja tokassa sama malli kuin suoran tukan kuvassa, eli molemmilta puolilta tehty omat letit, jotka vaan on vedetty keskellä yhteen. Kiharat on maailman helpoimmat tehdä, eli rakastamani pantakiharat. Ja ne muuten pysyy, mulla jopa ilman lakkaa koko päivän!
Ja edestä tuo koko pään kiertävä vesiputousranskis näyttää kuta kuinkin tältä.
Sitten luulin keksineeni jotain omaperäistä ja uutta ja letitin kaksi vesiputousta allekkain... Kunnes sitten googletin double waterfall french braid ja kas olihan niitä muutkin jo tehneet :D. Noh ainakin idea oli omasta päästä, hyvä minä :D.
Ja tältä kampaus näyttää oltuaan lippiksen alla, lasten kanssa ulkona kolme tuntia ja pitkän koiranlenkin jälkeen :D. Eli todella pysyy, vaikka näyttää musta aina jotenkin hauraalta tuo letti :D. Ja tässä siis EI ole lakkaa edes tai mitään muutakaan muotoilutuotetta.
Tukkaterkuin TsiSanna
maanantai 13. toukokuuta 2013
Taikataikina-askartelua joka lähtöön
No niin tämä koko homma alkoi siitä kun pohdin, että mistä ihmeestä teen viikatteen pikkuiselle kuolema nukelle ja lapasestahan se taas lähti...
Eli kun vihdoin keksin, että teen viikatteen taikataikinasta, päätin pyytää esikoisen kanssani muovailemaan ja tällainen läjä tulikin muovailtua noin ensialkuun:
Eli kun vihdoin keksin, että teen viikatteen taikataikinasta, päätin pyytää esikoisen kanssani muovailemaan ja tällainen läjä tulikin muovailtua noin ensialkuun:
Huomaa viikate :D. Jossain vaiheessa muovailua tyttöni pyysi, että teen Angry Birdseja ja minähän kiltisti tein. Sitten tuli mieleeni, että voiskohan taikataikinaa värjätä jo ennen uuniin laittoa ja vika änkkäripossu onkin elintarvikevärillä värjätty. Teinpä myös sammakon vihreästä taikinasta, kun sattui taikinaa jäämään yli.
Kun taideteokset olivat jäähtyneet uunin jäljiltä koristelimme niitä hieman:
Tuo sininen, ehkei hienoin possu ever, on juniorini tekemä. Kaveria ei näyttänyt haittaavan taikinan suolaisuus, vaan koko ajan "keksi" eksyi suuhun. Esikoinen värjäsi linnut ja äiti viiksipossun. Melkein silti tykkään eniten tuosta etukäteen värjätystä possusta ja ajattelin tehdä siitä magneetin.
Näistä piti tulla mummeille avaimenperät, mutta onnistuin rikkomaan ne :(.
Tässä oli siis eka satsi, mutta tuo taikinan värjääminen jäi päähäni pyörimaan ja päätin tehdä uuden satsin seuraavana päivänä. Illalla menin normaalisti nukkumaan, mutta aivoni kävivät yöllä selkeästi ylikierroksilla ja aamulla olin saanut päähäni, että tarvitsen leimasimia, koska jos kerran voin värjätä etukäteen taikataikinaa, niin miksen voisi myös leimata??? No minähän en harrasta paperiaskartelua (koska en osaa), joten pakko oli tiimarista käydä hakemassa muutama leimasin vain tähän tarkoitukseen. Ja sitten uuden taikinan tekoon, josta tällä kertaa tein vaaleanpunaista ajatuksena tehdä myös ruusuja taikinasta. Noh ruusut näyttivät lähinnä epämääräisiltä kasoilta, joten ne jäivät sitten tekemäti.
Mutta tässä näitä aikaansaannoksia:
Kuten kuvasta näkyy osan värjäsin hopeamaalilla ja aika kivasti niistäkin silti näkyy nuo leimat :). Ei sitten niin mitään hajua mitä näillä kaikilla teen, mutta luotan siihen että inspiraatio iskee aikanaan :).
Esikoisen kanssa teimme vielä hopeaperhoset mummeille laukunkoristeiksi/avaimenperiksi:
Tsi"taikinasormi"Sanna
lauantai 11. toukokuuta 2013
Pikainen ruoka-askartelu
Useimmat ruoka-askarteluni taitavat olla metsäaiheisia tai vastaavia, tällä kertaa vähän kaupunkilaisempaa maisemaa :D
Muuten olen ihan tyytyväinen tuohon, mutta olisihan tuo stop teksti voinut olla vähän siistimpikin :D. Mutta kun tilaa oli niin vähän! (Seli seli).
Tulipa lyhyt postaus...noh ei se mitään :D.
- TsiSanna
torstai 9. toukokuuta 2013
Helppo hollantilainen letti -kampaus
Olen viime päivät värkkäillyt lähinnä lettejä hiuksiini, ihan vaan koska tykkään letittää. Ongelma on yleensä se, että mun naamaan ei sovi mikään kampaus :D. Takaa ne voi näyttää hyviltä, mutta etupuoli on jokseenkin karmea yleensä. Ongelma on siis jakauksen kohta, mulle ei sovi keskijakaus, eikä koko tukka vedettynä taaksepäin. Joten jäljelle jää sivujakaus (tai otsis, jonka harkitsen jo vakavasti leikkaavani takas!) ja siihen on vähän hankalampi mun mielestä letitellä yhtään mitään. KUNNES keksin, että voishan se letti kulkea sivulta toisellekin. Kyllä vaan tämä oli mulle iso ahaa-elämys :D.
Siitä sitten vaan letittämään hollantilaista lettiä vinoon jakauksen alusta niskaan. Mutta kun letti oli valmis, halusin sen kuitenkin pois niskasta roikkumasta...mikä siis neuvoksi? Eipä sen kummempaa kuin kiinnittää letin häntä letin alkupäähän pinneillä ja voila hieno(?) lettinutturakampaus oli valmis. Okei jäi tosta yksi steppi pois, eli kun letti oli valmis, niin löysäsin hieman letin "lenksuja" jotta letti näyttäisi muhkeammalta :).
Siitä sitten vaan letittämään hollantilaista lettiä vinoon jakauksen alusta niskaan. Mutta kun letti oli valmis, halusin sen kuitenkin pois niskasta roikkumasta...mikä siis neuvoksi? Eipä sen kummempaa kuin kiinnittää letin häntä letin alkupäähän pinneillä ja voila hieno(?) lettinutturakampaus oli valmis. Okei jäi tosta yksi steppi pois, eli kun letti oli valmis, niin löysäsin hieman letin "lenksuja" jotta letti näyttäisi muhkeammalta :).
Todella iisi kampaus, jos osaa tehdä hollantilaisen letin (tai väärinpäin raskalaisen kumpaa nimeä nyt tykkää käyttää)! Ja pysyikin hyvin.
Ja näytetään nyt naamapuolikin, kun tuli siitä jauhettua tossa alussa (anteeksi au naturelliuteni :D):
Lettiterkuin TsiSanna
tiistai 7. toukokuuta 2013
Aivan ihana tilaustyö!
Rakas kälyni tilasi minulta eräälle hääparille lahjaksi parin nukkeja. Alunperin suunnitelma oli, että nuket olisivat TsiZillan tyylisiä. Tarkoitus olis siis tehdä gootahtava hääpari melko isoina nukkeina, mutta ajanpuutteen vuoksi kysyin sopisiko että teen hieman pienemmät nuket ja siitä lähti sitten idea pikkuisesta luurankoparista. Idea on Creepy Cute Crochet kirjasta (ihan mahtava kirja muuten ja saa nykyään jo suomeksikin) ja nimenomaan tästä kuvasta. Ohjetta en seurannut ja muutin muutenkin pariskuntaa hieman. Esim. silmät ovat erilaiset ja lisäsin huopasydämet omalle parilleni ja morsiamen huntu on valkoisen sijaan musta (koska oikealla morsiamella on mustavalkoinen puku).
Mutta enempää selittelemättä tässä he ovat Skelegirl ja Skeleboy:
No nyt joku saattaa sitten ihmetellä, että mikäs toi kolmas hemmo tuolla on... No sehän on tietty The Kuolema. Ja tässä tullaan siihen, miksi tämä oli niin ihana tilaustyö: minä tykkään tällaisesta ehkä vähän makaaberista tyylistä amigurumeissa ja vähän saatan muutenkin diggailla siihen suuntaan menevää osastoa (ihan kaikkea siis, vaikka en ole koskaan ole ollut yhtään gootahtava tyyliltäni). Ja nyt siis pääsin vapaasti toteuttamaan itseäni valmiiksi synkänihanassa aiheessa :).
Kuolemanhan lisäsin mukaan "Until Death Do Us Part" lauseen takia, joka läheisesti häihin liittyy.
Omasta mielestä näistä tuli aika mukiinmenevät, toivotaan että kelpaavat sekä lahjanantajalle että saajalle :)! Jotenkin tästä tuli myös suloinen ja romanttinen vaikka aihe ehkä on vähän karmiva. Jep, olen hieman outo :D. Toiveena oli kuitenkin gootahtavaa, joten toivotaan että osui ja upposi.
Kaikki nuket on virkattu nro 2 koukulla ohuesta puuvillalangasta. The Kuoleman viikate on taikataikinaa, joka on maalattu lasten sormiväreillä.
Karmivan suloisin terkuin TsiSanna
torstai 2. toukokuuta 2013
Egg Shaperit nuo ihanat turhakkeet Japanista
Kun nyt sitten tuli hurahdettua tähän ruoka-askarteluun, niin oli suorastaan PAKKO tilata Japanista asti (ja nyt joku kertoo, että näitä ois saanut lähi-Siwasta...) Egg Shapereita!
Tässäpä kuva näistä mun uusista ihanuuksista:
Tässäpä kuva näistä mun uusista ihanuuksista:
Eli nämähän toimii, niin että noihin työnnetään kovaksi keitetty muna sisään, kapistus suljetaan ja sitten koko komeus laitetaan lillumaan kylmään veteen 10 minuutiksi ja kun kapistuksen avaa pitäisi olla söpösiä munia tarjolla.
Tietty omat ei ihan ekalla kerralla täysin onnistuneet. Ongelmia oli kaksi, oma malttamattomuus ja vähän liian isot munat (voi mitä kaikkea kaksimielistä tuosta tuleekaan mieleen, mutta jätetään moiset jutut omaan arvoonsa). Eli en jaksanut odottaa sitä vaadittua 10 minuuttia vaan tempaisin munat pois kylmästä vedestä ehkä viiden minuutin jälkeen... Lisäksi tosiaan munat ei ihan täysin mahtuneet muotteihin ja siksi vähän tursuilivat yli äyräiden.
Ai niin ja yhden munan mokasin keittämällä liian vähän aikaa niitä...minäkö malttamaton? Muna meni ihan säpäleiksi kun yritin survoa siitä nallea, kun keltuiainen oli vielä löysä...:(.
Siksipä tässä kuvat vain kolmesta valmiista munasta:
Onneksi etenkin esikoinen tykkää keitetyistä munista, niin äiti saa rauhassa harjoitella näitä :)!
Tsi"turhake"Sanna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)