Tämä on ollut valmiina jo varmaan pari viikkoa, en vaan ole saanut otettua siitä kuvia ennen kuin nyt.
Hiutaleen ohje on kirjasta "Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja" ja parin sentin mittainen lumiukko on omasta päästä. Hiutale on kovetettu decoupagelakalla, kun sitä sattui nurkissa lojumaan. Sekä lumiukko, että hiutale on virkattu Novitan virkkauslangasta 1,5 koukulla.
TsiSanna
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjanmerkit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjanmerkit. Näytä kaikki tekstit
perjantai 21. joulukuuta 2012
perjantai 30. marraskuuta 2012
Apinakirjanmerkki
Nyt taitaa olla kaikki kirjanmerkit vihdoin tehty pukinkonttiin! Tosin voi olla, että vielä keksin jonkun kelle haluan tehdä merkin jos aika käy pitkäksi ;). Tällä kertaa aiheeksi pääsi apina ja tällainen siitä tuli:
Apina ja banaani on tehty ohuesta puuvillalangasta nro 2 koukulla.
Ja ohjetta pukkaa, kun pyydettiin.
Eli Apinaan tarvitaan mustaa, valkoista, vaaleanruskeaa ja tummanruskeaa lankaa, banaaniin tietty keltaista.
Apinan tekeminen aloitetaan silmistä:
Virkkaa mustalla langalla 2 kjs, joista ensimmäiseen virkkaa 6 ks. Vaihda valkoinen lanka työhön.
1. Kierros: virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan, vaihda vaaleanruskea lanka työhön (yht. 12 ks)
2. Kierros: (virkkaa 1 ks, 2 ks samaan silmukkaan) x 6 (yht. 18 ks)
Kun molemmat silmät ovat valmiit ompele ne keskeltä yhteen kolmen silmukan leveydeltä.
Virkkaa sitten silmien alalaitaan, niin että työn oikeapuoli on sinuun päin vaaleanruskealla 4 ks (joista 2 ekaa samaan silmän silmukkaan), 1 pp, 2 p, 1 pp ja 4ks (joista 2 vikaa samaan silmän silmukkaan). Virkkaa kjs ja käännä työ.
1. Rivi: virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 10 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan (14 ks), virkkaa kjs ja käännä työ
2.-3. Rivi: virkkaa 14 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
4. Rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 10 ks, virkkaa 2 ks yhteen
5. Rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 8 ks, virkkaa 2 ks yhteen
6. Rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 6 ks, virkkaa 2 ks yhteen
7. Rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 4 ks, virkkaa 2 ks yhteen
Virkkaa sitten tummanruskealla langalla apinan kasvojen ympäri. Päänlaella virkkaa keskelle 2pp, 1 p, 2 tuplap, 1 p ja 2 pp, jokainen omaan simukkaansa.
Virkkaa korvat suoraan kiinni apinan naamaan. Virkkaa vaaleanruskealla langalla 6 ks samaan silmukkaan ja sitten 6 ks tummaanruskealla edellisten silmukoiden ympäri.
Vartalo:
Virkkaa vaaleanruskealla langalla 7 ks apinan naaman alareunaan, virkkaa vain silmukoinen takalenkit. Virkkaa kjs ja käännä työ
1. rivi: Virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 5 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan
2.-6. rivi: virkkaa 9 ks
7. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 5 ks, virkkaa 2 ks yhteen
8. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 3 ks, virkkaa 2 ks yhteen
9. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 1 ks, virkkaa 2 ks yhteen
Virkkaa sitten vartalon ympäri tummanruskealla langalla.
Virkkaa kädet ja jalat tumman ruskealla, virkkaa 18 kjs ja palaa piilosilmukoin aloituskohtaan. Virkkaa raajojen päihin vaaleanruskella 2 ks, 2 p 2 ks, päättele.
Apina DONE.
Bansku:
Virkkaa 2 kjs, virkkaa ensimmäiseen 3 ks.
1 Kierros: virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan (yht 6 ks)
2.-3. Kierros: virkkkaa 6 ks
4.-6. Kierros: virkkaa 2 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 2 ks, virkkaa 2 ks yhteen
7. Kierros: virkkaa 6 ks, litistä banaani ja virkkaa 2 ks, virkkaa kjs ja käännä työ, virkkaa 1 ks ja vaihda ruskeaan lankaan. Virkkaa 30 ks ja kiinnitä toinen pää apinaan. Valmista tuli!
Tsi"kädellinen"Sanna
ps. Olisi kiva saada palautetta oheista, jos joku kokeilee!
Apina ja banaani on tehty ohuesta puuvillalangasta nro 2 koukulla.
Ja ohjetta pukkaa, kun pyydettiin.
Eli Apinaan tarvitaan mustaa, valkoista, vaaleanruskeaa ja tummanruskeaa lankaa, banaaniin tietty keltaista.
Apinan tekeminen aloitetaan silmistä:
Virkkaa mustalla langalla 2 kjs, joista ensimmäiseen virkkaa 6 ks. Vaihda valkoinen lanka työhön.
1. Kierros: virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan, vaihda vaaleanruskea lanka työhön (yht. 12 ks)
2. Kierros: (virkkaa 1 ks, 2 ks samaan silmukkaan) x 6 (yht. 18 ks)
Kun molemmat silmät ovat valmiit ompele ne keskeltä yhteen kolmen silmukan leveydeltä.
Virkkaa sitten silmien alalaitaan, niin että työn oikeapuoli on sinuun päin vaaleanruskealla 4 ks (joista 2 ekaa samaan silmän silmukkaan), 1 pp, 2 p, 1 pp ja 4ks (joista 2 vikaa samaan silmän silmukkaan). Virkkaa kjs ja käännä työ.
1. Rivi: virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 10 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan (14 ks), virkkaa kjs ja käännä työ
2.-3. Rivi: virkkaa 14 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
4. Rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 10 ks, virkkaa 2 ks yhteen
5. Rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 8 ks, virkkaa 2 ks yhteen
6. Rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 6 ks, virkkaa 2 ks yhteen
7. Rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 4 ks, virkkaa 2 ks yhteen
Virkkaa sitten tummanruskealla langalla apinan kasvojen ympäri. Päänlaella virkkaa keskelle 2pp, 1 p, 2 tuplap, 1 p ja 2 pp, jokainen omaan simukkaansa.
Virkkaa korvat suoraan kiinni apinan naamaan. Virkkaa vaaleanruskealla langalla 6 ks samaan silmukkaan ja sitten 6 ks tummaanruskealla edellisten silmukoiden ympäri.
Vartalo:
Virkkaa vaaleanruskealla langalla 7 ks apinan naaman alareunaan, virkkaa vain silmukoinen takalenkit. Virkkaa kjs ja käännä työ
1. rivi: Virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 5 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan
2.-6. rivi: virkkaa 9 ks
7. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 5 ks, virkkaa 2 ks yhteen
8. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 3 ks, virkkaa 2 ks yhteen
9. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 1 ks, virkkaa 2 ks yhteen
Virkkaa sitten vartalon ympäri tummanruskealla langalla.
Virkkaa kädet ja jalat tumman ruskealla, virkkaa 18 kjs ja palaa piilosilmukoin aloituskohtaan. Virkkaa raajojen päihin vaaleanruskella 2 ks, 2 p 2 ks, päättele.
Apina DONE.
Bansku:
Virkkaa 2 kjs, virkkaa ensimmäiseen 3 ks.
1 Kierros: virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan (yht 6 ks)
2.-3. Kierros: virkkkaa 6 ks
4.-6. Kierros: virkkaa 2 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 2 ks, virkkaa 2 ks yhteen
7. Kierros: virkkaa 6 ks, litistä banaani ja virkkaa 2 ks, virkkaa kjs ja käännä työ, virkkaa 1 ks ja vaihda ruskeaan lankaan. Virkkaa 30 ks ja kiinnitä toinen pää apinaan. Valmista tuli!
Tsi"kädellinen"Sanna
ps. Olisi kiva saada palautetta oheista, jos joku kokeilee!
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Heppakirjanmerkki ohjeineen
Kolmas lukijatoive, heppakirjanmerkki. Itse en ole ollenkaan hevosihmisiä, mutta kirjanmerkki oli silti kiva tehdä. Toivottavasti tunnistaa hevoseksi :D
9. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 3 ks, virkkaa 2 ks yhteen (yht 5 ks), päättele
Virkkaa sitten korvat pään yläosaan vaaleanpunaisella langalla.
Virkkaa 2 ks, virkkaa kjs ja käännä työ,
1.-3. rivi: virkkaa 2 ks, virkkaa kjs ja käännä työ.
4. rivi: jätä ensimmäinen silmukka väliin, virkkaa ks, päättele
Virkkaa pään ja korvien ympäri ruskealla langalla. Korvien yläosassa virkkaa 1 kjs, jonka yhdistät edelliseen virkkaamaasi ks:aan, näin korviin tulee terävät huiput.
Silmät:
Virkkaa mustalla langalla 2 kjs, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 6 ks. Vaihda työhön valkoinen lanka.
1. kierros: virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan (yht. 12 ks), päättele ja jätä lankaa kiinniompelua varten.
Sieraimet:
Virkkaa mustalla langalla 3 kjs, jätä ensimmäinen silmukka väliin ja virkkaa toiseen silmukkaan 2 ks ja 1 ps. Valmis, jätä lankaa kiinniompelua varten.
Ompele silmät ja sieraimet hevosen päähän ja leikkaa ruskeasta villalangasta 5 pätkää otsatukaksi. Itse kiinnitin hepan harjan ihan vaan taittamalla langan puoliksi ja pujauttamalla lenkun silmukan välistä ja vetämällä hännät läpi.
Vartalo:
Virkkaa ensimmäisella rivillä vain silmukoiden takalenkit, aloita niin, että työ on oikeinpäin sinua kohti. Virkkaa ruskealla langalla 8 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
1. rivi: virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 6 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan (yht 10 ks)
2.-7. rivi: virkkaa 9 ks, virkkaa kjs ja käännä työ.
Jatka tästä jalat:
virkkaa 4 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
1.-4. rivi: virkkaa 4 ks, vaihda työhön musta lanka, virkkaa kjs ja käännä työ
5.-6. rivi: virkkaa 4 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
7. rivi: virkkaa 2 ks yhteen x 2, päättele
Virkkaa vielä hevosen vartalon ympäri ruskealla ja mustalla langalla.
Porkkana:
Virkkaa oranssilla 2 ksj, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 6 ks.
1. kierros: virkkaa 6 ks
2. kierros: (virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 2 ks) x 2 (yht 8 ks)
3.-4. kierros: virkkaa 8 ks
5. kierros: (virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 3 ks) x 2 (yht 10 ks)
6.-8. kierros: virkkaa 10 ks
9. kierros: (virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 4 ks) x 2 (yht 12 ks)
10.- 13. kierros: virkkaa 12 ks, täytä langanpätkillä tai vanulla
14. kierros: (virkkaa 2 ks yhteen) x 6 (yht 6 ks), päättele ja jätä lankaa aukon kiristämistä varten.
Leikkaa 6 naatinvartta vihreästä langasta, lisää ne jokaiseen silmukkaan. Kiristä sitten oranssilla langalla porkkanaan jäänyt suuaukko kiinni.
Virkkaa vihreästi langasta vielä väliketju ketjusilmukoin, noin 30 kjs. Kiinnitä väliketju hevoseen ja porkkanaan ja valmista tuli!
Tsi"Klip-klop, klip.klop, virkattu hevonen on pop"Sanna
Heppa on virkattu puuvillalangasta nro 2 koukulla, samoin porkkana.
Tähän voin laittaa ohjeenkin kun on oma hahmo.
Tarvikkeet: ruskeaa, valkoista, mustaa, vaaleanpunaista oranssia ja vihreää puuvillalankaa sekä ruskeaa villalankaa harjaksi. Lisäksi vanua/langanpätkiä porkkanan täytteeksi.
Turpa:
Virkkaa ruskealla langalla 2 kjs, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 6 ks.
2. kierros: (virkkaa 3 ks, virkkaa 2 ks 3
seuraavaan silmukkaan) x 2 (yht 18 ks)
3. kierros: (virkkaa 4 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan,
virkkaa 1 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 1 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan) x
2 (yht 24 ks)
4. kierros: (virkkaa 5 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan,
virkkaa 2 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 2 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan) x
2 (yht 30 ks)
5. kierros: (virkkaa 6 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan,
virkkaa 3 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 3 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan) x
2 (yht 36 ks)
6. kierros: (virkkaa 8 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan,
virkkaa 1 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 2 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 1 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 2 ks) x
2 (yht 44 ks), päättele
Pään yläosa:
Virkkaa turvan yläosaan 11 ks, virkkaa kjs ja käännä työ.
1. rivi: virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 9 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa kjs ja käännä työ, (yht. 13 ks)
2.-5. rivi: virkkaa 13 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
6. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 9 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa kjs ja käännä työ (yht 11 ks)
7. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 7 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa kjs ja käännä työ (yht 9 ks)
8. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 5 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa kjs ja käännä työ (yht 7 ks)9. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 3 ks, virkkaa 2 ks yhteen (yht 5 ks), päättele
Virkkaa sitten korvat pään yläosaan vaaleanpunaisella langalla.
Virkkaa 2 ks, virkkaa kjs ja käännä työ,
1.-3. rivi: virkkaa 2 ks, virkkaa kjs ja käännä työ.
4. rivi: jätä ensimmäinen silmukka väliin, virkkaa ks, päättele
Virkkaa pään ja korvien ympäri ruskealla langalla. Korvien yläosassa virkkaa 1 kjs, jonka yhdistät edelliseen virkkaamaasi ks:aan, näin korviin tulee terävät huiput.
Silmät:
Virkkaa mustalla langalla 2 kjs, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 6 ks. Vaihda työhön valkoinen lanka.
1. kierros: virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan (yht. 12 ks), päättele ja jätä lankaa kiinniompelua varten.
Sieraimet:
Virkkaa mustalla langalla 3 kjs, jätä ensimmäinen silmukka väliin ja virkkaa toiseen silmukkaan 2 ks ja 1 ps. Valmis, jätä lankaa kiinniompelua varten.
Ompele silmät ja sieraimet hevosen päähän ja leikkaa ruskeasta villalangasta 5 pätkää otsatukaksi. Itse kiinnitin hepan harjan ihan vaan taittamalla langan puoliksi ja pujauttamalla lenkun silmukan välistä ja vetämällä hännät läpi.
Vartalo:
Virkkaa ensimmäisella rivillä vain silmukoiden takalenkit, aloita niin, että työ on oikeinpäin sinua kohti. Virkkaa ruskealla langalla 8 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
1. rivi: virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 6 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan (yht 10 ks)
2.-7. rivi: virkkaa 9 ks, virkkaa kjs ja käännä työ.
Jatka tästä jalat:
virkkaa 4 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
1.-4. rivi: virkkaa 4 ks, vaihda työhön musta lanka, virkkaa kjs ja käännä työ
5.-6. rivi: virkkaa 4 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
7. rivi: virkkaa 2 ks yhteen x 2, päättele
Virkkaa vielä hevosen vartalon ympäri ruskealla ja mustalla langalla.
Porkkana:
Virkkaa oranssilla 2 ksj, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 6 ks.
1. kierros: virkkaa 6 ks
2. kierros: (virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 2 ks) x 2 (yht 8 ks)
3.-4. kierros: virkkaa 8 ks
5. kierros: (virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 3 ks) x 2 (yht 10 ks)
6.-8. kierros: virkkaa 10 ks
9. kierros: (virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 4 ks) x 2 (yht 12 ks)
10.- 13. kierros: virkkaa 12 ks, täytä langanpätkillä tai vanulla
14. kierros: (virkkaa 2 ks yhteen) x 6 (yht 6 ks), päättele ja jätä lankaa aukon kiristämistä varten.
Leikkaa 6 naatinvartta vihreästä langasta, lisää ne jokaiseen silmukkaan. Kiristä sitten oranssilla langalla porkkanaan jäänyt suuaukko kiinni.
Virkkaa vihreästi langasta vielä väliketju ketjusilmukoin, noin 30 kjs. Kiinnitä väliketju hevoseen ja porkkanaan ja valmista tuli!
Tsi"Klip-klop, klip.klop, virkattu hevonen on pop"Sanna
Angry Birds kirjanmerkki
Toinen lukijatoive, eli tässä se tulee virkattu Angry Birds kirjanmerkki:
Pommi on virkattu puuvillalangasta nro 2 koukulla ja kirjasta ulos jää roikkumaan pelistä tuttu kultainen muna.
Räjähtävin terkuin TsiSanna
Pommi on virkattu puuvillalangasta nro 2 koukulla ja kirjasta ulos jää roikkumaan pelistä tuttu kultainen muna.
Räjähtävin terkuin TsiSanna
perjantai 16. marraskuuta 2012
Hattivattikirjanmerkki
Ilmassa on sähköä...
Ja mikäs siellä muu olisikaan kirjanvälissä kuin Hattivatti. Ohjetta en voi laittaa, kun Muumit on mallisuojattuja (tai näin olen kuullut, kertokoon joku viisaampi jos ohjeen saakin laitella).
Hattivatti on virkattu puuvillalangasta nro 2 koukulla. Silmät on kirjottu.
Idea ei ole alunperin omani, vaan toive lukijalta. Innostuin kovasti ideasta ja pohdin, josko näitä tekisi lisää pukinkonttiin, jos jää aikaa muilta projekteilta.
- TsiSanna
maanantai 5. marraskuuta 2012
Koirakirjanmerkki
Minulta pyydettiin fb:ssa koirakirjanmerkkiä, joten tässä tulee:
Jälleen kerran käytin puuvillalankaa ja nro 2 koukkua.
Koira on aloitettu kuten pöllö, eli tekemällä ensin silmät, jotka ompelin keskeltä yhteen. Silmiin tuli 3 kierrosta mustaa ja 1 kierros vaaleanruskeaa. Sitten virkkasin kasvojen alaosan ja yläosan erikseen. Virkkasin vielä vaaleanpunaisella korvien sisäosat ja sitten koko naaman ympäri vaaleanruskealla. Seuraavaksi sitten kaulapanta suoraan kiinni kasvoihin ja vartalo sekä häntä erillisinä kappaleina. Kirsu ja silmien pilkkeet virkattiin myös erillisinä kappaleina.
Ulkona kirjasta roikkuu luu.
En ole ihan 100%:sen tyytyväinen tähän teokseen. Olisi pitänyt tehdä silmät ruskealla mustan sijaan, nyt niistä tuli vähän turhan rajut. Mutta ihan ok tästä kuitenkin tuli ja meinaan lahjaksi kehdata antaa.
Jos joku kaipaa tarkempaa ohjetta, niin laittelen!
Tsi"Ei kuitenkaan haukuta toisiamme"Sanna
maanantai 29. lokakuuta 2012
Viinipullokirjanmerkki ohje
Nyt olisi vaikka mitä kirjoiteltavaa, mutta aloitetaan näistä ohjeista, kun kerran lupasin niitä laittaa, jos joku pyytää.
Tässä siis viinipullokirjanmerkin ohje
Kirjanmerkkiin tarvitaan vihreää, punaista, vaaleanruskeaa ja valkoista lankaa. Lisäksi kirjailuihin punaista ompelulankaa. Itse käytin puuvillalankaa ja koukkua nro 2. Minun valkoinen lankani on hieman ohuempaa kuin vihreä, joten ohje on tehty sen mukaan, jos sinulla ne ovat samanpaksuisia vähennä etikettiä tehdessäsi muutama silmukka ohjeesta.
Ohje:
Virkkaa 11 ketjusilmukkaa vihreällä langalla (kjs), jätä ensimmäinen silmukka väliin ja virkkaa 2 kiinteää silmukkaa (ks) seuraavaan silmukkaan, virkkaa 8 ks ja 2 ks viimeiseen silmukkaan. Tämän jälkeen sinulla on yhteensä 12 kiinteää silmukkaa.
Virkkaa 26 riviä kiinteillä silmukoilla ja aloita sitten kavennukset pullonkaulaa varten.
Virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 8 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 1 kjs, käännä työ.
Virkkaa 10 ks, virkkaa 1 kjs, käännä työ.
Virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 6 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 1 kjs, käännä työ.
Virkkaa 8 ks, virkkaa 1 kjs, käännä työ.
Virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 4 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 2 kjs, käännä työ.
Virkkaa 6 ks, virkkaa 1 kjs, käännä työ.
Virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 2 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 2 kjs, käännä työ.
Nyt sinulla pitäisi olla 4 silmukkaa. Jatka näillä neljällä silmukalla virkkaamista 2 riviä ja vaihda työhön punainen lanka. Virkkaa punaisella langalla 8 riviä. Vaihda työhön vihreä lanka. Virkkaa 2 ks ensimmäiseen silmukkaan, virkkaa 2 ks, virkkaa 2 ks viimeiseen silmukkaan. Vaihda työhön vaaleanruskea lanka. Virkkaa 4 ks, virkkaa 1 kjs, käännä työ. Virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 3 ks (yht 5 ks), virkkaa 1 kjs, käännä työ. Virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 4 ks (yht 6 ks), virkkaa 1 kjs, käännä työ. Virkkaa 6 ks, päättele.
Virkkaa vaaleanruskealla korkin ympäri ja punaisella ja vihreällä pullon ympäri. Ylimmän vihreän ympäri ei virkata.
Etiketti:
Virkkaa 12 silmukkaa, jätä ensimmäinen väliin ja virkkaa 11 ks. Virkkaa 15 riviä. Virkkaa 2 ks, 2 pp, 3 p, 2 pp, 2 ks ja jatka virkkaamalla etiketin ympäri. Kirjo teksti punaisella langalla ja ompele etiketti pulloon.
Jos lankasi on eripaksuista kuin minulla, niin etiketin leveys kannattaa mitata siinä vaiheessa kun siihen on virkattu jo ensimmäinen ks rivi, ei vielä kjs-vaiheessa, koska ketju lyhenee hieman kun siihen virkataan kiinteitä silmukoita. Lisäksi pitää muistaa, että etiketin ympäri virkataan lopuksi, joten se ei saa olla ihan pullon levyinen.
Ohjeterkuin TsiSanna
Jäätelökirjanmerkki ohje
Jäätelö on herkkuani, etenkin pehmis, joten tämä kirjanmerkki oli PAKKO tehdä. Kiva, että se miellyttää muitakin kun kerran ohjetta kaivataan :).
Jäätelökirjanmerkkiin tarvitaan pinkkia ja vaaleanruskeaa lankaa. Tai toki voi tehdä mitä vaan makua keksii :D.
Iso jäätelö:
Virkkaa pinkillä langalla 4 kjs, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 6 pylvästä (p). Virkkaa 3 kjs, käännä työ.
1. rivi: Virkkaa 2 p jokaiseen pylvääseen (yht 12 p). Virkkaa 3 kjs, käännä työ.
2. rivi: Virkkaa 1 p silmukkaan, virkkaa 2 p silmukkaan x 6 (yht 18 p).
Jatka virkkaamalla puolipallon alareunaan 16 ks. Virkkaa 1 ks, käännä työ.
Virkkaa 5 puolipylvästä pp toiseen silmukkaan, jätä 1 silmukkaa väliin ja virkkaa pp-rykelmä piilosilmukalla (ps) kiinni. Tee sama vielä 3 kertaa ja päättele lanka.
Katso, että työn oikeapuoli on sinuun päin ja virkkaa ensimmäisen pp-rykelmän kolmateen silmukkaan ks (virkkaa vain takalenkki kaikista tämän rivin silmukoista!), virkkaa ks, jätä 1 silmukka väliin, virkkaa pp, jätä 1 silmukka väliin, virkkaa 3 ks, jätä 1 silmukka väliin, virkkaa pp, jätä 1 silmukka väliin, virkkaa 3 ks, jätä 1 silmukka väliin, virkkaa pp, jätä 1 silmukka väliin, virkkaa 2 ks (yht. 13 silmukkaa). Virkkaa kjs ja käännä työ.
1. rivi: virkkaa 13 ks, virkkaa kjs, käännä työ
2. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 9 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa kjs, käännä työ
3.- 4. rivi: virkkaa 11 ks, virkkaa kjs, käännä työ
5. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 7 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa kjs, käännä työ
6-7. rivi: virkkaa 9 ks, virkkaa kjs, käännä työ
8. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 5 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa kjs, käännä työ
9.-10. virkkaa 7 ks, virkkaa kjs, käännä työ
11. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 3 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa kjs, käännä työ
12.-13. virkkaa 5 ks, virkkaa kjs, käännä työ
14. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 1 ks, virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa kjs, käännä työ
15.-16. rivi: virkkaa 3 ks, virkkaa kjs, käännä työ
17. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 1 ks, virkkaa kjs, käännä työ
18. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, päätele
Virkkaa vielä tötterön ympäri vaaleanruskealla langalla.
Pikkujäätelö:
Pehmiksen uurteet on saatu aikaan virkkaamalla puolipylväitä (pp), joista on virkattu varsinaisen silmukan takana oleva lenkki. Koko silmukka jää siis eteen näkyviin uurteeksi. Samaa tekniikkaa voi käyttää myös pylväisiin ja kiinteisiiin silmukoihin, mutta puolipylväillä se on huomattavasti helpompaa.
Pehmis virkataan jatkuvana spiraalina jolloin siihen tulee luonnostaan oikea muoto.
Jäätelö:
Virkkaa 3 kjs pinkillä langalla, jätä 1 silmukka välistä ja virkkaa ks, virkkaa seuraavaan (ketjun ensimmäisenä virkattu silmukka) 6 pp.
1. kierros: virkkaa 2 pp, jokaiseen pp:seen (yht 12 pp)
2. kierros: (virkkaa 1 pp, virkkaa 2 pp silmukkaan) x 6 (yht 18 pp)
3.-4. kierros: virkkaa 18 pp, päättele
Tuutti:
Virkkaa 2 kjs vaaleanruskealla langalla, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 6 ks.
1. kierros: virkkaa 6 ks
2. kierros: (virkkaa 1 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan) x 6 (yht 9 ks)
3.-6. kierros: virkka 9 ks
7. kierros: (virkkaa 2 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan) x 6 (yht 12 ks)
8.-12. kierros: virkkaa 12 ks, päättele, mutta jätä lankaa kiinniompelua varten.
Ompele jäätelö ja tuutti toisiinsa.
Välinaru:
Virkkaa 40 kjs ja ompele naru jäätelöiden väliin.
Valmista tuli!
Ohjeterkuin TsiSanna
ps. Otan mielelläni vastaan palautetta ohjeista jos näitä joku kokeilee. Etenkin jos jokin kohta on epäselvä tai sinne on jäänyt ajatusvirhe tms.
Kärpässienikirjanmerkki ohjeineen
Jostain se idea sitten vaan tärähti päähän, teenpä rakkaalla TsiSiskolleni kärpässienikirjamerkin!
En siksi, että Triinu olisi myrkyllinen
, vaan siksi että molemmat rakastamme metsiä ja metsäretkiä. Sienet ovat tuttu näky syksyisin metsällä ja koska ihan tavallinen tatti tuntui tylsältä niin valitsin kauniin kärpässienen.
Sienet on virkattu puuvillalangasta nro 2 koukulla. Pikkusieni on noin 4 cm korkea.
Iso sieni:
Virkkaa punaisella 2 kjs, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 4 ks. Virkkaa kjs ja käännä työ.
1. rivi: virkkaa jokaiseen silmukkaan 2 ks (yht. 8 ks)
2. rivi: virkkaa joka toiseen silmukkaan 2 ks (yht. 12 ks)
3. rivi: virkkaa joka kolmanteen silmukkaan 2 ks (yht 16 ks)
4. rivi: virkkaa joka neljänteen silmukkaan 2 ks (yht 20 ks)
5. rivi: virkkaa joka viidenteen silmukkaan 2 ks (yht 24 ks)
6. rivi: virkkaa joka kuudenteen silmukkaan 2 ks (yht 28 ks)
7. rivi: virkkaa 10 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 6 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 10 ks
Jatka virkkaamista sienen alaosan pituudelta kiintein silmukoin. Päättele.
Jatka virkkaamalla sienen jalka valkoisella langalla. Virkkaa 5 ks sienen hatun alareunan keskelle (virkkaa vain hatun silmukoiden takalenkit). Virkkaa kjs ja käännä työ.
1. rivi: virkkaa 5 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
2. rivi: virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 4 ks (yht. 6 ks), virkkaa kjs ja käännä työ
3. rivi: virkkaa 6 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
4. rivi: virkkaa 5 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, (yht. 7 ks), virkkaa kjs ja käännä työ
5. rivi: virkkaa 7 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
6. rivi: virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 6 ks (yht. 8 ks), virkkaa kjs ja käännä työ
7. rivi: virkkaa 8 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
8. rivi: virkkaa 7 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan, (yht. 9 ks), virkkaa kjs ja käännä työ
9. rivi: virkkaa 2 ks silmukkaan, virkkaa 7 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan (yht 11 ks), virkkaa kjs ja käännä työ
10. rivi: virkkaa 11 ks, virkkaa kjs ja käännä työ
11. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 7 ks, virkkaa 2 ks yhteen (yht. 9 ks), virkkaa kjs ja käännä työ
12. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 5 ks, virkkaa 2 ks yhteen (yht. 7 s), virkkaa kjs ja käännä työ
13. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 3 ks, virkkaa 2 ks yhteen (yht. 5 s), virkkaa kjs ja käännä työ. Päättele.
Virkkaa vielä valkoisella sienen jalan ympäri.
Pilkut:
Virkkaa 2 puolipalloa: Virkkaa 2 kjs, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 4 ks.
Virkkaa 4 palloa: virkkaa 2 kjs, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 6 ks, sulje ympyrä piilosilmukalla.
Ompele pilkut sienen hattuun.
Välinaru: Virkkaa 25 kjs.
Pikkusieni:
Jalka:
Virkkaa valkoisella langalla 2 kjs, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 6 ks.
1. kierros: virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan (yht 12 ks)
2. kierros: virkkaa 2 ks joka toiseen silmukakkaan (yht 18 ks)
3.-4. kierros: virkkaa 18 ks
5. kierros: (virkkaa 1 ks, virkkaa 2 ks yhteen) x 6 (yht 12 ks)
6. kierros: virkkaa 12 ks
7. kierros: (virkkaa 4 ks, virkkaa 2 ks yhteen) x 2 (yht 10 ks)
8. kierros: virkkaa 10 ks
9. kierros: (virkkaa 3 ks, virkkaa 2 ks yhteen) x 2 (yht 8 ks)
10. kierros: virkkaa 8 ks
11. kierros: virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan (virkkaa vain etulenkki) (yht 16 ks)
12. kierros: (virkkaa 1 ks, virkkaa 2 ks silmukkaan) x 8 (yht 24 ks), päättele.
Hattu:
Virkkaa 2 kjs punaisella langalla, virkkaa ensimmäiseen silmukoista 6 ks.
1. kierros: virkkaa jokaiseen silmukkaan 2 ks (yht 12 ks)
2. kierros: virkkaa joka toiseen silmukkaan 2 ks (yht 18 ks)
3. kierros: virkkaa joka kolmanteen silmukkaan 2 ks (yht 24 ks)
4-6. kierros: virkkaa 24 ks, päättele, jätä lankaa kiinni ompelua vasten.
Kirjo pilkut hattuun valkoisella langalla.
Ennen kun ompelet hatun ja jalan toisiinsa pujota välinaru pikkusienen hatun keskireiästä ja tee välinaruun solmu niin ettei se luiskahda takaisin hatun keskireiästä. Ompele sitten pikkusienen hattu ja jalka toisiinsa ja välinarun toinen pää isoon sieneen.
Metsäläisterkuin TsiSanna
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Kyllä vaan, vielä lisää kirjanmerkkejä...
Tennariprojektissa hieman kesti kun piti välissä väsätä muutama kirjanmerkki. Tosin nyt inspiraatio meinaa hälyyttävästi tyrehtyä, mistä lisää ideoita?!?! Vaikeinta on keksiä merkkiä rakkaalle TsiTriinulle, joka tekee itse niin hienoja käsitöitä, ettei sille kehtaa mitään antaa :D.
Suomenlippukirjanmerkki
Tämän merkin tilasi äitini työkaveriaan varten ja idea siis tuli sieltä. Toiveena oli suomenlippu ja pilvi. Mulle tuli tästä mieleen koko ajan Sininen ja valkoinen laulu ja lisäsin auringon kuvaamaan yöttömiäöitä ja muutenkin vähän piristämään merkkiä.
Lentokonekirjanmerkki
Isäni on monellakin tapaa tekemisissä lentokoneiden kanssa ja lasteni pappa, joten siitä se idea sitten lähti.
Lentokone vetää perässään PAPPA banderollia, mutta toki tätä ideaa voisi käyttää ihan mihin vaan tekstiin tai miksei kuvaankin.
Merkillisin terkuin TsiSanna ;)
lauantai 13. lokakuuta 2012
Lisää kirjanmerkkejä
Joko kyllästyttää :D? Ideota syttyy nyt päässäni kuin sieniä sateella, joten kirjanmerkkejä tulee varmasti vielä näidenkin jälkeen lisää. Koittakaa kestää. Ja kuten sanottua menevät pukinkonttiin, joten itse olen vain tyytyväinen, että ideoita kerrankin pukkaa eikä mene pakkopullaksi.
Näitä kirjasta ulos jääviä osiahan voisi kyllä käyttää vaikka avaimenperinäkin, kun ovat minikokoisia! Kaikki merkit on virkattu nro 2 koukulla puuvillalangasta.
Ohjeita laittelen jos joku pyytää!
Muffinikirjanmerkki
Tästä merkistä tuli mielestäni aika söpö ja erityisen iloinen olen keksittyäni miten tuo kierre muffinin laelle syntyy. Muffini on noin 2cm korkea, eli melkoisen pieni.
Jäätelökirjanmerkki
Jäätelö on virkattu täysin samoja tekniikkoja hyödyntäen kuin muffini ja sen korkeus on noin 5 cm.
Viinipullokirjanmerkki
Tämä idea lähti liikkeelle oikeastaan vitsistä, mutta oli kuitenkin mielestäni lopulta sen verran kiva idea, että lähti toteutukseen. Huomata saattaa, että en todellakaan osaa kirjoa, mutta tekstistä saa selvän ja se saa nyt riittää.
Hämähäkkikirjanmerkki
Tähän merkkiin olen erityisen tyytyväinen, koska se on livenä übersöpö, harmittaakin kun kuvissa ei näytä yhtä kivalle. Hämis on noin 3cm pitkä. Tämä jää varmaan itselleni, kun en taida raaskia luopua. Jos olette hieman järkevämpiä kuin minä, niin teette oman hämähäkinverkkonne valkoisesta langasta :D. Itse tajusin vasta kun merkki oli valmis, että verkot ovat yleensä valkoiset...
Vampyyrikirjanmerkki
Jos nyt joku ei vielä kuvista huomannut, niin tykkään itse lukea vampyyrikirjoja (taustalla Sookie Stackhouse sarjaa). Onneksi en ole kaveripiirin ainoa, eli tämä on jo korvamerkitty hyvälle ystävälle. Jos luet A, niin terkkuja ;D. Kuvissa lepakon siivet näyttävät jotenkin eri kokoisilta, mutta ovat kyllä ihan samanlaiset molemmat.
Tulipa sellainen fiilis tämän kertaisen postauksen perusteella, että pitää marssia valokuvauskurssille ja ostaa uusi kamera :D. Tai hankkia ammattilainen kuvaamaan omat tuotokset, yeah right...
Merkkiterkuin TsiSanna
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Pöllökirjanmerkki
Pöllön ohjetta kyseltiin pariltakin taholta (mikä todella lämmittää mieltäni), joten lukijoiden (jee, meillä on sellaisia) pyynnöstä ohjetta pukkaa.
Pöllö puussa
Pöllö ilman oksaa
Pöllöön tarvitset mustaa, keltaista, oranssia, beigeä ja vaaleanpunaista/vaaleanvihreää lankaa. Oksaan tarvitaan lisäksi ruskeaa ja vihreää. Itse käytin puuvillalankaa, mutta villalankakin käy. Langan pitää kuitenkin olla melko ohutta, jottei kirjanmerkistä tule turhan paksu. Itse virkkasin pöllön nro. 2 virkkuukoukulla.
Silmät (2 kpl):
Virkkaa mustalla 2 ketjusilmukkaa ja tee ensimmäiseen silmukoista 6 ks, sulje ympyrä piilosilmukalla. Vaihda sitten keltainen lanka työhön.
1. Kierros: Virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan (yht. 12 ks)
2. Kierros: (Virkkaa 1 ks seuraavaan silmukkaan, virkkaa 2 ks silmukkaan) x6 (yht. 18 ks) Päättele ja jätä hieman lankaa silmien toisiinsa kiinni ompelemista varten.
Vartalo:
Asettele silmät vierekkäin niin, että päättelykohdat tulevat toisiaan vasten. Virkkaa (vain takalenkki!) sitten beigellä langalla silmien alareunaan ensimmäiseen silmään 4 ks, 1 puolipylväs (pp), 1 pylväs (p), toiseen silmään 1p, 1 pp, 4 ks. Silmien pitäisi nyt olla kiinni toisissaan ja tehtynä 12 silmukkaa. Tässä välissä ompelen silmät kiinni toisiinsa, jotta virkkaaminen on jotenkin tukevampaa jatkossa alaspäin, mutta sen voi tehdä vasta sittenkin kun pöllön vartalo on valmis.
1. rivi: virkkaa 2 ks ensimmäiseen silmukkaan, virkkaa 10 ks, virkkaa 2 ks viimeiseen silmukkaan (yht 14 silmukkaa)
2.-9. rivi: virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan, virkkaa 1 kjs, käännä työ
10. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 10 ks, virkkaa 2 ks yhteen
11. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 8 ks, virkkaa 2 ks yhteen
12. rivi: virkkaa 2 ks yhteen, virkkaa 6 ks, virkkaa 2 ks yhteen, päättele
Virkkaa vielä vartalon ympäri vaaleanpunaisella/vaaleanvihreällä langalla.
Pää/töyhdöt:
Virkkaa vaaleanpunaisella/vaaleanvihreällä langalla 3 kjs, virkkaa sitten pöllön silmiin (niin että työn oikeapuoli on itseäsi päin ja taas vain takalenkit) 14 ks, virkkaa 4 kjs, käännä työ, jätä yksi kjs väliin ja virkkaa 3 ks (palaa siis kjsriviä pitkin), virkkaa 5 ks, 4 pp, 5 ks ja 3 ks alun kjsriviä pitkin. Päättele.
Nokka:
Virkkaa oranssilla langalla 3 kjs, virkkaa p ensimmäiseen silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja kiinnitä piilosilmukalla aloituskohtaan. Päättele ja jätä lankaa kiinni ompelua varten.
Jalat:
Jätä keskelle 3 silmukkaa tyhjää pöllön vartaloon ja aloita 2 silmukkaa oikealle päin jalkojen virkkaus oranssilla langalla. Työn tulee olla oikeapuoli itseesi päin. Virkkaa 3 kjs, virkkaa 2 ps takaisinpäin, virkkaa samaan silmukkaan josta lähdit ps, virkkaa 4 kjs, virkkaa 3 ps takaisinpäin, virkkaa ps seuraavaan silmukkaan, virkkaa 3 kjs, virkkaa 2 ps takaisinpäin, kiinnitä piilosilmukalla. Päättele. Tee toinen jalka kolmen silmukan päähän samalla tapaa.
Itse päättelen langat työhön ja ompelen puunoksan pöllöön ompelulangalla, mutta toki sen voisi ommella jaloista jäävälläkin langalla. Minä vaan en osaa tehdä sitä tarpeeksi siististi :D.
Puunoksa:
Virkkaa ruskealla langalla 5 kjs, jätä kaksi silmukkaa väliin ja virkkaa 3 pp. Jatka virkaten pp:tä 10 riviä. Kavenna sitten 1 pp ja jatka kahdella pp:llä virkkaamista 12 riviä, virkkaa 7 kjs, palaa 3 ps, virkkaa 8 kjs, palaa 4 ps, virkkaa 5 kjs, palaa 5 ps, virkkaa 3 kjs, palaa 2 ps, palaa 3 ks, jotta oksan lopusta tulee hieman paksumpi. Jatka rungon virkkaamista vielä 6 riviä, päättele.
Lehdet:
Virkkaa oksanhaarojen päätyihin 3 kjs, 1 p, 1 kjs, joka virkataan kiinni pylvään yläpäätyyn, jotta lehden päästä tulee suippo, 3 kjs ja kiinnitä ps:lla.
Ompele pöllö oksalle ja "Ei pöllömpi" kirjanmerkkisi on valmis!
Huhuilevinterkuin TsiSanna
lauantai 6. lokakuuta 2012
Virkattu kirjanmerkki
Minun piti väsätä itselleni kirjanmerkki, koska tykkään lukea paljon. Ajatus oli tehdä sellainen lasteni valokuvista ja virkata niihin kehys. No tämä idea ei oikein onnistunut ja päädyin käyttämään pelkkiä kuvia kirjanmerkkinä... MUTTA se poiki toisen idean ihan vain virkatusta kirjanmerkistä ilman valokuvia tai muita ylimääräistä.
Olen viime jouluina tehnyt jotain pientä käsin pukinkonttiin läheisille ja kun tämä kirjanmerkki-idea syntyi, niin tajusin, että tässä on samalla hyvä joululahjaidea. Yritys olisi tehdä kirjanmerkeistä saajilleen sopivia. Alkuun tosin tein muutaman ihan vaan huvikseni ennen kuin keksin että merkit voisi personoidakin.
Nyt on siis kasassa porkkana, kirsikka, pöllö ja kitara merkit ja lisää on tulossa :). Kitara oli ensimmäinen varsinaisesti personoitu merkki ja se on rakkaalle miehelleni, joka tykkää soittaa kitaraa ja on muutenkin musiikkimiehiä. Onneksi ukko tykkää myös lukea, niin on merkille käyttöäkin :D.
Lankana käytin Novitan Kotiväkeä ja Lankavakasta ostettua Catalonia lankaa ja joitain vanhoja jämälankoja, joiden merkkejä en muista. Koukkuna oli nro. 1,5 tai 2. Suurin osa langoista on siis puuvillaa, mutta tummanruskea on villaa, koska varastostani ei löytynyt sopivaa puuvillalankaa.
Laittelen tänne nyt tuon porkkanan ohjeen, koska se oli ensimmäinen tuotokseni ja edelleen tykkään siitä itse tosi paljon. Laittelen sitten muita ohjeita, jos joku kysyy :).
Lukuporkkana:
Porkkana on virkattu puolipylväillä, joista on virkattu vain takalenkki. Vihreä osa on virkattu ketju- ja piilosilmukoin.
Virkkaa oranssilla langalla 2 ketjusilmukkaa (kjs). Virkkaa ensimmäiseen silmukkaan kaksi puolipylvästä (pp). Virkkaa 2 kjs ja käännä työ.
2. rivi: virkkaa 2 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
3. rivi: virkkaa 2 pp silmukkaan, virkkaa 1 pp silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja käännä työ (yht 3 pp)
4. rivi: virkkaa 3 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
5. rivi: virkkaa 1 pp kahteen seuraavaan silmukkaan, virkkaa 2 pp silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja käännä työ (yht 4 pp)
6. rivi: virkkaa 4 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
7. rivi: virkkaa 2 pp silmukkaan, virkkaa 1 pp kolmeen silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja käännä työ (yht 5 pp)
8. rivi: virkkaa 5 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
9. rivi: virkkaa 1 pp neljään seuraavaan silmukkaan, virkkaa 2 pp silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja käännä työ (yht 6 pp)
9. rivi: virkkaa 1 pp neljään seuraavaan silmukkaan, virkkaa 2 pp silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja käännä työ (yht 6 pp)
10. rivi: virkkaa 6 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
11. rivi: virkkaa 2 pp silmukkaan, virkkaa 1 pp seuraavaan viiteen silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja käännä työ (yht 7 pp)
12. rivi: virkkaa 7 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
Lisää tästä alkaen silmukka työn molemmissa päissä joka toisella kierroksella kunnes sinulla on 15 silmukkaa.
Kavenna sitten molemmissa päissä silmukka 2 kertaa niin että sinulla on ensimmäisen kavennuksen jälkeen 13 silmukkaa ja toisen kavennuksen jälkeen 11 silmukkaa.
Virkkaa sitten 2 kiinteä silmukkaa (ks), 2 pp, 3 pylvästä , 2 pp, 2 ks.
Jatka virkkaamalla kiintein silmukoin työn ympäri. Päättele.
Virkkaa vihreällä langalla 23 kjs, palaa takaisin piilosilmukoin (ps) 5 silmukkaa, virkkaa 8 kjs, palaa ps 9 silmukkaa , virkkaa 6 kjs, palaa 12 jk. Yksi huitula valmis. Jatka virkkaamalla 10 kjs, palaa 4 kjs, virkkaa 9 kjs, palaa 8 ps, virkkaa 6 kjs, palaa 11 ps. Toinen huitula valmis. Virkkaa vielä 9 kjs, palaa 4 ps, virkkaa 7 kjs, palaa 8 ps, virkkaa 5 kjs, palaa 23 ps.
Tee kaksi muuta naattia samoin, mutta lyhennä alkuvartta, itse tein 7 kjs:n mittaiset. Naattien mittoja voi helposti muikata oman maun mukaan. Välillä teen myös vähemmän haaroja naatteihin jos siltä tuntuu.
Lopuksi ompele naatit porkkanaan ja valmista tuli :).
Mukavia lukuhetkiä toivottaen TsiSanna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)