keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Pikkumiehen kevätpipo

Kun tein tytölle pipoa alkoi poikakin haaveilla omasta piposta ja pakkohan sellainen oli hänelle sitten tehdä, vaikka lanka oli tarkoitettu toiseen pojalle tehtävään työhön.

Lanka on Banboo blendiä ja aivan ihanan pehmeää iholla, ei takuulla kutise :). Poika onkin tykännyt piposta tosi paljon, on just passeli näille keleille. Tosin poitsu halusi pitää pipoa sisälläkin, kun ei kerta heti oltu lähdössä ulos :). Kiva, että kelpaa, voipi olla että sekin päivä koittaa ettei enää kelpaakaan.


Pipon malli on omasta päästä ja todella yksinkertainen. Alkuun loin 100 silmukkaa, joilla neuloin 6 kerrosta joustinta. Sitten vuorottelin sileällä (aina 6 kerrosta) ja helmineuleella (6 kerrosta). Lopuksi kavensin reippaalla kädellä 4 o 2 yht koko kerros, 3 o 2 yht koko kerros, 2 o 2 yht koko kerros, 1 o 2 yht koko kerros, 2 yht koko kerros. Tässä vaiheessa silmukoita pitäisi olla jäljellä 20. Niiden läpi vedin langan ja valmista tuli. Pipon korkeuden pitää siis olla tehty siinä vaiheessa kun alkaa kaventamaan, koska kaventaessa ei enää montaa kerrosta tule työhön lisää.

Piposta tuli ihan kiva, vaikka yksinkertainen onkin :). Alkuun meinasin intarsialla tehdä jotain kuviota, mutta se ei oikein pyöröneuleessä onnistu kovin hyvin. Tai onnistuu, mutta sitten pitäisi jättää sauma. Joten päädyin sitten tällaiseen lopputulokseen.

Hartian jumit ovat vähän jo siis auenneet. Ihan aktiivisesti olen nyt yrittänyt selkää venyttää ja vanuttaa, jos vaikka vähemmän helposti alkaisi jumitella.

Aivan ihanaa Vappua lukijat! Voikaa hyvin ja nauttikaa elämästä :).

Kevätterkuin TsiSanna

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ylistys esikuvallemme!

Tämä kirjoitus on omistettu äidillemme tänään hänen syntymäpäivänään. Äitimmehän on fiksu, kaunis, ahkera, tunnollinen, luova, rakas ja näiden päälle vielä käsityöjumalatar, joten kirjoitus sikäli sopii blogiin :).

Sanna ja äiti kotipihalla
Triinu ja äiti Kiinassa

Kuten aiemmin jo kerroimme äitimme on käsityöesikuvamme. Häneltä olemme oppineet virkkaamaan ja neulomaan sekä ompelemaan ja saanut äärettömästi muita vinkkejä ja ideoita kaikenlaiseen käsillä tekemiseen.

TsiSannalle yksi mieleen parhaiten painuneita käsityömuistoja äidin kanssa oli kun ala-asteen kuudennella luokalla piti neuloa kahdella värillä jotain. En keksinyt mitä tekisin, saati sitten osannut neuloa kahdella värillä. Meidän käsityöopettajamme ei ollut parhaasta päästä, eikä häntä parhaalla tahdollakaan voinut sanoa kannustavaksi. Kotona sitten yritin työtä tehdä, mutten saanut mitään aikaan. Äiti ehdotti että neuloisin pannan, se olisi tarpeeksi simppeli ja nopea tehdä. Muistan edelleen kun äiti näytti kuinka kahdella värillä neulotaan ja kuinka helpolta se näytti äidin tekemänä. Itseltä ei oikein sujunut alkuun, mutta äiti jaksoi opastaa ja neuvoa ja ihan kelpo panta siitä tuli (toki siellä oli aika monta äidin neulomaa riviä välissä). Siitä saatua arvosanaa en enää muista. Tämä panta on minulla edelleen tallessa, vaikka useat lapsuuden käsityöt ovat kadonneet ties mihin matkan varrella. Pari päivää sitten kokeilin pantaa päähän ja edelleen se mahtuu :). Kiitos siis äiti tästä muistosta ja tietysti pannasta!


En usko, että ilman äitiä olisin koskaan ryhtynyt käsitöitä harrastamaan. Kyseinen harrastus on kuitenkin antanut minulle niin paljon ettei sitä voi sanoin kuvailla. Samaa voisi sanoa toki myös äidistä yleensä :). Uskon myös, että yhteinen kiinnostus kaikkeen DIY-pohjaiseen tekemiseen on lähentänyt meitä. 

Tsi-Triinulla on myös tallessa lapsuuden käsitöitä, joista vanhin taitaa olla jo ajalta ennen kouluun menoa. Kyseinen työ on 'tietysti' täytetty mato, jonka olen harsinut käsin yhteen ja täyttänyt. Silminä madolla on napit, jotka taitavat ollakin siisteyden perusteella äidin eivätkä omat ompelemat. Lisäksi mieliin on painunut monet lempi- ja juhlavaatteet, jotka ovat syntyneet aluksi äidin käsistä ja myöhemmin omin käsin äidin auttaessa. 

Viimeisin äidin valvonnassa tehty juhlamekko, 2007 Tsi-Sannan häihin.

 Olemme siitä onnellisessa asemassa, me TsiSiskot, että voimme todella sanoa, että meillä on maailman paras äiti :). Ja näin käsityöblogin kannalta on tietysti extramukavaa, että hän sattuu olemaan myös käsityöjumalatar. 

Näiden sanojen ja kuvien myötä haluamme toivottaa sinulle, äiti, oikein ihanaa syntymäpäivää! Toivottavasti päiväsi on yhtä ihana kuin sinä olet :)!


Toivottavavat omat tyttäresi TsiSiskot






keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen leipomisia

Pääsiäisenä tuli sukuloitua paljon ja myös leivottua. Mitään ihmeellistä ei tullut tehtyä, mutta pakko hehkuttaa Pieni ihana blogista bongattua maailman kauneinta ja herkullisinta leipää. Sitä on tullut tehtyä nyt erinäisillä jauhokombinaatiolla jo viisi kertaa viikon sisään :D. Herkkua siis on. Ko. leipomuksesta ei ole tullut vaan otettua yhtään kuvaa, kun se on aina lähtenyt kylään mukaan.

Mutta se mitä varsinaisesti halusin esitellä on kuviokääretorttu, jonka tein yhdessä tyttöni kanssa. 


Kuva ei ole kovin kummoinen, livenä nuo värit erottuivat toisistaan paremmin. Bongasin jo joitain kuukausia sitten pinterestissä kuvia kuvioiduista kääretortuista ja ne olivat minusta todella hauskan näköisiä. Ja nyt sitten kun uusimmassa Leivotaan lehdessä oli ohje, niin pakko oli kokeilla. Halusin, että typy osallistuu myös projektiin ja hän halusi piirtää omakuvansa torttuun. Niinpä yhdessä sitten piirsimme kuvion :). Onhan tuo piirrustus vähän kömpelö, mutta minusta äärimmäisen hellyyttävä myös :). 

Idea on siis se, että tehdään erikseen tuo kuviotaikina, joka sisältää voita, sokeria, munan valkuaisen sekä jauhoa, ja kun kuvio on pursotettu se laitetaan pakkaseen kohmettumaan niin se ei sotkeudu kun varsinainen taikina kaadetaan sen päälle. Idea on minusta huikean hauska ja varmasti tulee toistekin kokeiltua. 

Leivän ja kääretortun lisäksi tuli leivottua suklaatorttua valkosuklaatryffelikuorrutteella. Tämäkin ohje on Leivotaan lehdestä, joskin hieman muokkasin ohjetta omaan makuun sopivammaksi. 


Leipomusterkuin TsiSanna

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Virkattu kevätpipo

Virkkasin tytölleni kevätpipon, oikeastaan ihan koska en muutakaan tekemistä keksinyt :D. Aika kiva siitä kuitenkin tuli :). 


Pipo on virkattu Gjestal Eng langasta nro 1,5 koukulla. Malli on omasta päästä :).


Ihan ilmielävä kukkahattutäti :D. Neiti keksi koristella hattuaan vielä vähän lisää, jotain käyttöä pipon reiille :D.

Blogi on ollut vähän "tauolla", edellisestä postauksesta on jo yli 10 päivää. Eihän tuo sinänsä ole aika eikä mikään, mutta taitaa olla pisin tauko mulla postauksissa. Tauko johtuu ihan siitä, että puikoilta/koukulta ei ole viime päivinä pudonnut mitään. Tämä taas johtuu siitä, että sain tuossa reilu viikko sitten hartiani niin jumiin, että päätä särki jatkuvasti ja neulominen/virkkaaminen sai olon niin pahaksi, että alkoi oksettaa. Siinä kohtaa totesin, että tarttis vissiin pitää taukoa. Nyt alkaa jumi olla vähän parempi, mutta vieläkin vähän aikaa ajattelin vältellä neulomista ja virkkaamista, ettei lukko heti tulisi uudelleen.Tuskaistahan tämä tauon pitäminen on, mutta varmaan ihan järkevää. 

Puikoille jäi kesken pojan kevätpipo, saas nähtä ehtiikö vielä täksi kevääksi :D.

Jumittavin terkuin TsiSanna 

torstai 10. huhtikuuta 2014

Ei mennyt kuin Strömsössä -haaste

Sain tämän haasteen Lankahelvetin Hennalta. Henna kuvailee haastetta näin "Jokainen käsityöläinen tietää varmasti sen, kun homma menee kirjaimellisesti vituiks ja työn tulema on ihan täysin jotain muuta kuin mitä sen piti olla. Hups vain! Näitä tuotoksia ei ikinä näy missään ja kaikki niistä aina vaikenee, joten nyt pistän haasteen kiertämään!"

Ja kyllä vaan, joskus käy niin, ettei kaikki todellakaan mene niin kuin Strömsössä... En olekaan koskaan aikaisemmin tainnut esitellä täysin pieleen mennyttä käsityötä. Kerta se on ensimmäinenkin, joten tässä tulee.
Pieleen mennyt palatossu.


Tarkoitus oli tehdä pitkävartinen palatossu, jollaisen kuvan olin bongannut pinterestistä. No ei tosiaan sitten mennyt kuin Strömsössä ja palaset jäivät liian pieniksi. Sen näkeekin hyvin tuosta  keskikohdasta, että palojen kulmat eivät vaan ylety toisiinsa. 

Tossu päätyi talteen siitä syystä, että jos joskus yritän tehdä samanlaiset uudelleen, niin voin mitata tuosta minkä kokoiset palojen pitää olla :).

Haastan kertomaan pieleen menneistä käsitöistään seuraavat blogit:


Terkuin TsiSanna


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Ulkonäön uudistus!

Jokin aika sitten alkoi kyllästyttää tämä blogin look ja yritin itse suunnitella ja tehdä uutta banneria ja sun muuta, mutta eipä siitä oikein mitään tullut. Niinpä pyysin apuun Lankahelvetin Hennan, joka on muihinkin blogeihin tehnyt uusia bannereita :). Ja eikös Henna tehnytkin hienoa työtä? 

Banneri ja sivun linkit facebookiin ja pinterestiin ovat siis Hennan käsialaa ja mielestäni piristää blogia kummasti :). 

Kiitos siis Henna :)


Terkuin ulkonäöllisesti uudistuneet TsiSiskot 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Tähkäpään röyhelömekko

Tein tuossa tovi sitten tytölleni röyhelöhameen ja nyt halusin välipalatyönä tehdä jotain nopeaa tytön Tähkäpää nukelle. Päätin virkkata Tähkikselle röyhelömekon. Vaan eipä tuo sitten niin nopeasti tullutkaan, useamman illan sai noita röyhelöitä virkkailla, kun oli ohut lanka (Gjestal Eng) ja pieni koukku (nro. 1,5). Mutta valmista lopulta tuli. Tosin tällä kertaa en tiedä onko lopputulos vaivan väärti...



Pitsin malli löytyy täältä *KLIK*, malli nro 63. Tein mekon niin, että virkkasin pylväille mekon alaosan niin, että tein aina kaksi kierrosta per väri, joista ensimmäisen virkkasin niin, että otin mukaan vain silmukan takareunan. Kun mekko oli tarpeeksi pitkä aloin virkata noita röyhelöitä näkyville jääneisiin etusilmukoihin.

Ja taas tuli tehtyä tytöllä... Noh sentään nyt mulla on idea mitä teen pojalle, langat vaan puuttuu :). 

Viime aikoina on postaustahti hidastunut aikalailla entisestä. Se johtuu ihan siitä, että olen tehnyt nyt vähän isompia töitä, niin niissä menee aikaa, että tulee valmista. Ei ole myöskään tullut viime aikoina postattua leipomisjuttuja tai oikeastaan juuri muuta kuin virkkaushommeleita. Olen kyllä leiponut, mutten mitään mitä tänne kehtaisi laittaa :D. Muut askartelut/käsityöt taas on jääneet virkkauksen jalkoihin, kun on nyt taas virkkausmania päällä. 

Lisäksi siihen sitten vielä paaaaaaaljon sairasteluja (viikon sisään perheessä keuhkokuume, 3 korvatulehdusta, oksennustauti, 2 flunssakuumetta jne), niin ei ole ehtinyt/jaksanut ihan niin paljoa kun haluaisi. 

Tarkoitus olisi kuitenkin uudistaa ainakin TsiSiskojen ulkonäköä, siis sivun ei omaa :D. Lankahelvetin Henna on tässä luvannut auttaa, joten katsotaan mitä saadaan aikaan :). Sisällön suhteen taas kysyisin olisiko teillä lukijat jotain toiveita mitä haluaisitte nähdä lisää blogissamme? Tai haluaisitteko nähdä jotain kokonaan uutta? Olisi mukava saada uusia ideoita :).

Terkuin TsiSanna

torstai 3. huhtikuuta 2014

Tölkinvedintipuset

Pääsiäinen on tuloillaan ja halusin jotain pientä koristetta viritellä sitä varten. Jostain sitten pälkähti päähän joulua varten tekemäni tölkinvedintonttu ja -poro ja siitä tuli mieleen, että pääsiäistipujakin voisi tehdä niin, että pohjana on tölkinvedin :).
 
 
Miksipä ei voisi tehdä pääsiäispupuakin noin :). Tipuset on virkattu kiinteillä silmukoilla tölkinvetimen ympäri, töyhdöt on ketjusilmukoita ja piilosilmukoita. Langaksihan käy mikä tahansa keltainen lanka, minä käytin ohuehkoa puuvillalankaa.
 
Mietin, että noita voisi laittaa rairuohon sekaan tai vaikka virpomisoksiin.
 
Pääsiäisterkuin TsiSanna
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...