torstai 27. joulukuuta 2012

Omenajuustokakku

Tämän kakun leivoin jouluaatoksi. Halusin jotain jouluista, mutten kuitenkaan ihan perinteistä, joten päädyin omenajuustokakkuun, joka on maustettu kanelilla, neilikalla ja pomeranssilla. Pohjaa pähkäilin pitkään, että laitanko digestivejä vai pipareita, päädyin digestiveihin, mutta jos haluat vielä jouluisempaa, niin laita sinä pipareita!




Pohja:

- 200g digestivejä/pipareita
- 75g voita

Sulata voi. Murskaa keksit ja lisää voisula murujen joukkoon. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte:

- 500g tuorejuustoa
- 200g vaniljarahkaa
- 1 dl kermaa
- 1 dl tomusokeria (jos pidät makeammasta, niin senkun lisäät sokeria :D)
- 2 tl kanelia
- 1 tl neilikkaa
- 1 tl pomeranssia
- 0,5 dl omenamehua
- 4 liivatetta

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Sekoita tuorejuusto, vaniljarahka, kerma ja mausteet keskenään. Laita omenamehu kattilaan ja kiehauta. Lisää liivatteet. Sekoita omenamehu/liivateseos tuorejuustoseokseen. Kaada seos keksipohjan päälle vuokaan. Anna jähmettyä.

Kiille:

- 3 dl omenamehua
- 3 liivatetta
- 1 omena viipaloituna

Anna liivatteiden pehmetä kylmässä vedessä. Kiehauta omenamehu ja lisää liivatteet. Anna jähmettyä jonkin aikaa ennen kuin lisäät kakun päälle, jottei kiille valahda reunoilta läpi. Leikkaa tässä välissä omenasta ohuehkoja viipaleita. Asettele ne tuorejuustokerroksen päälle. Valuta sitten kiille omenaviipaleiden päälle.

Jos haluat koristele kakku vielä pienillä sokerimassasta tehdyillä omenoilla. Satuin löytämään värillistä sokerimassaa kaupasta, niin pakko oli siitä jotain askarrella :).


Rocky road kakku

Tuli aika pitkäksi, makeaa teki mieli ja kaupat ei olleet auki...no ei muuta kun ruokakaapille ja ihmettelemään mitä saisi siellä olevista aineksista aikaiseksi. Silmiin sattui ekana vaahtokarkit ja siitä syntyi heti idea rocky road kakusta. Pohjana on mutakakku, koska siihen käytettävät ainekset löytyvät kaapistamme lähes aina. Ja päälle ripottelin pekaanipähkinöitä ja vaahtokarkkeja, joita onneksi sattui olemaan kaapissa. Namskis!


Pohja:

-150g voita
- 3 munaa
- 2 dl sokeria
- 3,5 dl jauhoja
- 1 dl kaakaojauhetta
- 1 rkl vaniljasokeria
- ripaus suolaa

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita jäähtynyt voi joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokeri-voi-seokseen.

Kaada seos irtopohjavuokaan, tasoita pinta. Lisää pähkinät ja vaahtokarkit. Paista 200 asteisessa uunissa noin 12. min. Kakku tulee näyttämään tässä vaiheessa raa-alta, koska on mutakakku! Vaahtokarkkien pinta kovettuu hieman, mutta omasta mielestäni se oli oikeastaan aika kiva, toi tekstuuria.

Mutakakun kanssahan sopii perinteisesti jäätelö, mutta minä tein tähän päälle vielä kinuskikastikkeen (1dl sokeria, 2 dl kermaa ja keitellään). Oli makiaa, mutta niiiiiiiin hyvää. Lapset kanssa tykkäsi kovasti.


Herkkuterkuin TsiSanna


perjantai 21. joulukuuta 2012

Lumihiutalekirjanmerkki

Tämä on ollut valmiina jo varmaan pari viikkoa, en vaan ole saanut otettua siitä kuvia ennen kuin nyt.


Hiutaleen ohje on kirjasta "Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja" ja parin sentin mittainen lumiukko on omasta päästä. Hiutale on kovetettu decoupagelakalla, kun sitä sattui nurkissa lojumaan. Sekä lumiukko, että hiutale on virkattu Novitan virkkauslangasta 1,5 koukulla.

TsiSanna

torstai 20. joulukuuta 2012

Äiti, taasko sä leikit ruoalla?

No ehkä vähän...
Tällä kertaa pupu pääsi metsäretkelle ja eksyi villiomenapuun luo. 


Omenapuun runko on ruisleipää, puun lehdissä ja nurmikossa on sekoituksena jäävuorisalaattia, rucolaa ja kurkkua, sienet ovat juustoa, aurinko ja pupun vartalo ovat omenaa, omenat sekä korvan sisäosat ovat paprikaa ja pupun kasvonpiirteet ovat oliivia. 

Pupu koki saman karmean kohtalon kuin muutkin meille eksyneet hedelmä/vihannesotukset ja se syötiin :D.

Leikkiterkuin TsiSanna

Virkattu rusettiserviettirengas

Tässä nyt pari päivää rajussa flunssassa olleena ei ole pahemmin tullut tehtyä edes käsitöitä, kun sänky ja sohva on kutsuneet niin äänekkäästi. Tämä idea kuitenkin tuli niin voimakkaana pintaan, että piti heti päästä toteuttamaan. Puhuimme siskoni kanssa jo varmaan kuukausi pari takaperin serviettirenkaista ja nyt sitten päähän pälkähti ajatus virkatusta rusetista ja niinpä ne yhdistämällä syntyi tämä rusettiserviettirengas:


Rusetti on tehty ohuesta puuvillalangasta 1,5 koukulla, itse rengas taas on tehty ohuesta rautalangasta samaisella 1,5 koukulla.

Ja ohjetta pukkaa:

Rusetti tehdään kahdessa osassa, eli silmukat ja roikkuvat nauhat ovat erilliset. Rengas tehdään luonnollisesti omana osuutenaan :).

Silmukat:

Jätä työn alkuun hieman lankaa työn yhteen kasaamista varten. Virkkaa 40 ketjusilmukkaa, tee sitten silmukoista lenkki yhdistämällä ne piilosilmukalla, joka onkin toisen kierroksen ensimmäinen silmukka. Jatka virkkaamalla 1 ks, 1 pp, 6 p, (2 p silmukkaan) x 2, 6 p, 1pp, 1 ks, 2 ps, 1 ks, 1 pp, 6 pp, (2 p silmukkaan) x 2, 6 p, 1 pp, 1 ks, 1 ps. Jätä lankaa osien yhteen kasaamista varten myös loppuun. 

Nauhat:

Virkkaa 28 ketjusilmukkaa, virkkaa neljänteen silmukkaan ketjussa 1p, virkkaa vielä 7p, 2 pp, 1 ks, 3 ps, 1 ks, 2 pp, 8 p ja virkkaa sitten 2 kjs ja virkkaa kiinni aloitus kohtaan. Päättele langat

Rengas: Virkkaa 20 melko tiukkaa silmukkaa rautalangas, yhdistä päät ja valmista tuli :D

Sitten onkin kokoamisen vuoro. Tästä minulla oli kuviakin, mutta jotenkin ne ehtivät hävitä kamerasta ennen kuin sain ne koneelle (syytän lapsia...). Mutta koitan nyt selittää sanoin, eihän tämä mitään rakettitiedettä ole. 

Vedä jompikumpi silmukkoihin jäänyt lanka ensin silmukoiden keskikohdan ympäri ja tee solmu toisen langan kanssa, ota sitten nauhat mukaan ja vedä lanka niidenkin ympäri, tee solmu. Ota sitten rengas mukaan, kieputa lankaa kaikkien osien ympäri, niin monta kertaa kun tuntuu ja näyttää hyvältä (itse kieputtelin ehkä 4-5 kierrosta) ja solmi sitten langat vielä kerran. Ja valmista tuli! Toivottavasti ohjeesta saa tolkkua, nämä on kuitenkin nopeita ja helppoja tehdä.


Itse tykästyin tähän pikkurusettiin kovasti ja keksin sille heti parikin muuta käyttötarkoitusta, se voisi toimia hiuskoristeena tai rintaneulana, miksei hanskojen tai piponkoristeena yms. Väriä vaihtamalla saa myös vähemmän jouluisia serviettirenkaita, jos siltä tuntuu. Vaaleansiniset tai -punaiset rusetit sopisi vaikka babyshowereihin!

TsiSanna



maanantai 17. joulukuuta 2012

Kuvakollaasi - digiscräppääjille


Suurin osa tekemistäni digiskräp sivuista on henkilökohtaisia ja käsittelee tietysti elämäni valoja, eli lapsosiani ja toki myös siskoni lapsia... Ko sivuja en halua siis tänne nettiin suoriltaan laittaa. Mutta kun osa sivuista on multikäyttöisiä, niin laitan niistä sitten jonkun toisen version tänne tyrkylle, onpahan samalla syy skräpä vihdoin näitä muitakin kuvia, joita on koneelle siunaantunut useampi megatavullinen =). Ja tässä ensimmäiset:


Kokona sivuissa on A4 (nämä aukeamat siis 2xA4), mutta resoluution pitäisi riittää (omista kuvistasi/niiden resoluutiosta riippuen) myös kokoon A3. Mutta A4 valikoitunut omaksi suosikikseni siitä syystä että valokuvakirjoja saa useimmista paikoista juuri kyseisessä koossa. Moni digiskräppääjä tulostaa työnsä tulostimella kotona, mutta itse suosin noita kuvakirja palveluita, koska painatusjälki on huomattavasti laadukkaampi kuin mitä millään kotitulostimella saa aikaan.

Itse pidän tästä mallista, koska siihen saa paljon kuvia koottua jonkin sopivan aiheen ympärille. Mallin saa myös helposti sekä pysty- että vaakasuuntaiseksi ilman mitään uudelleen sommittelua. Kehikkoon saa tekstiä tai pelkän otsikon kuvien höysteeksi... Ja tietysti vielä kuvien rajaaminen on helppoa, kun muoto on aina määrätty: neliö!




Mitä tarvitset vastaavien sivujen tekemiseen:
1) valokuvia (30-40per aukeama/aihe) rajattuna neliöksi
2) Kuvankäsittelyohjelman, jossa kuvien siirtely on mahdollista senkin jälkeen kun olet kuvan jo kertaalleen laittanut paikalleen. (esim. Photoshop tai käyttämäni Photoscape)
3) Lisäksi jos haluat, voit etsiä ja ladata koneellesi png kuvia, joilla voit koristella kollaasin. (png kuvat ovat niitä, joista puuttuu tausta, joten niitä voi sommitella ryhmiksi, kuvien päälle jne. Näissä omissani mm. kirjaimista osa ja bongattu siuilla tuo tekstipohja ovat png kuvia. Näitä png kuvia myös myydään netissä, joten ei kun etsimään omaan aiheeseen sopivia!)

Kuvankäsittelyohjelmista: Jos sinulla on photoshop, niin jees, oletan että osaat sitä jo sitten käyttää =). Jos olet vasta-alkaja tai muuten haluton hankkimaan ko. ohjelman (koska se maksaa, eikä minulla ainakaan ole hoitolisillä varoja sitä ostaa!), niin netistä löytyy myös ilmaisia ohjelmia! Itse olen löytänyt käyttööni PhotoScapen, jonka saa ladattua itselleen netistä ilmaiseksi täältä. Ilmaisissa ohjelmissa on toki puutteita vrt maksullisiin kuvankäsittelyohjelmiin, mutta olen tähän mennessä saanut tehtyä kaiken haluamani ilmaisillakin ohjelmistoilla.

Vilkastaakseni sinun starttiasi tämän mallin käytössä tässä muutamia otsikkoja, jotka sopivat sivuille samaan tyyliin kuin tekemissäni sivuissa:
Ruokailu, Rakkaat!, Juhannus, Pelataan, Leikimme, Ilmeitä! (tämä on se alkuperäinen, jossa siis paljon kuvia esikoiseni ensimmäiseltä elinvuodelta, mahtava tapa esitellä ne kaikki mainiot naamaotokset!), Möksällä, Saaressa, Käsityöt, Vauvamme, Lemmikki, Puutarha, Tyttäret, Retkellä, Sisustus, Kattaus!, Bongattu, Kesäkeli, Suloiset, Matkalla, jne...

En laita täysresoluutioisia valmiita tekemiäni pohjia enkä ohjeita tänne, ellei niitä pyydetä... Kunnollisessa koossa tulostamistarkoitukseen tehdyt pohjat saat pyytämällä sähköpostiisi, tarkoitus on että ko. sommitelmaa käytetään omaan käyttöön ei kaupalliseen käyttöön. Ohjeet kirjoitan pyydettäessä, kun ehdin.

Scräppäillen,
- TsiTriinu

lauantai 15. joulukuuta 2012

Lumihiutalekoriste


Monessa blogissa on nyt näkynyt hienoja lumihiutaleita ja pakkohan munkin oli laittaa sormet koetukselle. Koetukselle siksi, että tein omani omasta päästäni, eli purin muutamaan otteeseen ja lisäksi lanka oli todella karkeaa, kun siinä oli hieman kimalletta, joka ei kyllä kuvista juurikaan näy.



Koriste on melko simppeli ja niitä voisikin olla ikkunassa muutama vierekkäin. Otin kuvat myös ruskeaa kaapinseinää vasten, jotta hiutaleet erottuisivat paremmin.

Nämä hiutaleet on siis tehty Sinellistä löytyneestä nyöristä, joka on sen verran jäykkää, ettei näitä tarvinnut millään aineella jäykistää. Samoin tähdet ovat Sinellistä. Välissä on lankana siimaa.

Täytyy sanoa, että tuo nyöri oli aika ikävää työstää ja lisäksi jäljestä tuli jotenkin rosoisempaa kuin tavallisella langalla, joten enpä taita tuota nyöriä enää uudelleen ainakaan tähän tarkoitukseen käyttää. Plussaa oli toki se, että hiutaleet pysyvät muodossa ilman kovettamista.

Talvisin terkuin TsiSanna

perjantai 14. joulukuuta 2012

Nimikoidut lumiukot

Pidämme muutaman äitikaverin kanssa pikkujoulut pirpanoille ja itsellemme, enkä voinut vastustaa kiusausta tehdä äideille ja lapsille jotain pientä. Äidit (, jotka toivottavasti eivät lue tätä ennen maanantaita, jolloin pikkujoulut ovat) saavat korvikset ja lapsille tein nimikoidun lumiukot.



Lumiukkojen vartalo on tehty paksusta jämälangasta 4 koukulla, nenä, silmät, suu, hattu ja kaulaliina on tehty erilaisia puuvillalankoja.

Lumiukot valmistuivat nopeasti, kun käyttämäni lanka oli niin paksua. En uskaltanut näissä käyttää askartelusilmiä, kun menevät noin 1v. lapsille. Esikoinen ruikutti heti, että haluaa oman ja siinä ajattelin käyttää askartelusilmiä ja ehkä lumiukko saa myös pari nappia etukseensa.

Joku kaunis päivä ehkä opin kirjailemaan kauniimmin, mutta nimistä saa selvän ja se riittäköön tällä erää :D.

Tässä vielä sivuprofiilia ukoista:


Ja kylläpä ärsyttääkin, että kameran linssissa on ollut joku tahra vasemmalla alhaalla, enkä huomannut ennen kuin laitoin kuvat koneelle...grrr!

Tsi"Lumiakka"Sanna

Tsisiskot Kotiliedessä

Kotilieden uusimmassa numerossa, joka ilmestyi 11.12, on Lukijoiden käsitöitä kohdassa meidän kärpässienikirjanmerkki! Jee! Blogikin on mainittu, joten olen very happy! Piti laittaa tähän kuva lehden sivusta, mutta lehti ei ole vielä saapunut postilaatikkooni.

Erityisen tyytyväinen TsiSanna

lauantai 8. joulukuuta 2012

Virkattuja palloja

Esikoiseni on kärttänyt minulta viime aikoina palloa pallon perään. Ja mitäpä ei äiti lapsesta eteen tekisi, joten palloja on neiti saanut. Ekaksi neito halusi lumipallon, joten tein valkoisella ja hopeisella langalla pylväillä virkaten raidallisen pallon. 


Tämän jälkeen piti saada joulupallo, josta en edes ole tajunnut ottaa kuvaa. Sitten lisää joulupalloja ja ja ja...
Sitten alkoi äidille käydä tylsäksi peruspallojen tehtailu ja aloin miettiä mitä vaihtelua voisin pallohaasteeseen keksiä. Aika nopeasti sitten tuli mieleen jalkapallo ja ei kun tuumasta toimeen ja jämälankoja kaivelemaan.


Tein pallon 20 kuusikulmiosta ja 12 viisikulmiosta, ihan kuten jalkapallot on tehty. Lankana on enimmäkseen novitan tennesseetä, mutta seassa on myös muita puuvillaisia jämälankoja. Pallo oli yllättävän nopea tehdä. Tekemäni kuusi- ja viisikulmiot ovat todella simppeleitä, ne on tehty pelkillä kiinteillä silmukoilla. 

Pallo on siis tosiaan takoitettu lapsille, mutta kun suloinen pallovaras iski, niin pakkohan sen kanssa oli vähän leikkiä :D.


Ja yllättävän kestävää tekoa tuo näköjään on, kun koira ei saanut siihen edes pientä nirhaumaa :D.

Nyt tekisi mieli tehdä vielä toinen pallo jollain vähän monimutkaisemmalla kuusikulmiokuviolla, joku kukka juttu ois kiva, ehkä jopa sellainen, jossa kukka tulisi vähän ulos pallosta... Katsotaan mitä keksin!

Tsi"PalleroPullero"Sanna






perjantai 7. joulukuuta 2012

Silouette Cameo -Kortit

En tiedä kuinka moni korttelija suomessa hurahtaa näihin teknisiin laitteisiin... mutta minä kyllä olisin valmis hankkimaan yhtä ja toista, etenkin jos vaan lompakossa olisi sopivasti rahaa. Pitkään mietin (yli vuoden!), että haluan hankkia itselleni tälläisen elektronisen leikkurin, jota voisin ohjata tästä omalta kotikoneeltani. Kuvitelmani oli, että sen jälkeen minun ei tarvitsisi enää käyttää leikkureita lainkaan, mutta se nyt ei ehkä ihan toteudu, koska leikkuri on kuitenkin pienissä kuvioissa tarkempi ja nopeampi.

Kuitenkin voin erittäin lämpimästi suositella tätä konetta kaikille, jotka haluavat suunnitella kuvia koneella ja pitävät aukoista/rei'istä korteissa ja paloista kootuista korteista. Laitteella saa leikattua hyvinkin pieniä yksityiskohtia ja se kannattaa, jos ovat osana kokonaisuutta ja haluaa esim pienen kukan keskelle korttia eikä siihen reunaan, jonne kukka auttamatta normaalilla leikkurilla jää. Tai saa sen siihen keskelle leikkurilla, mutta sitten se on se liimattu kukka, ei se kukan reikä...

Ja vielä kun olen itse nyt hurahtanut popup kortteihin, eli kortteihin, joissa on sisällä kolmiulotteinen kuva. Niiden leikkaaminen ja tekeminen käsin on todella työlästä mutta mahdollista. Tässä postauksessa nyt olevien kuvien mallit saa pyytämällä, sekä käsin leikkaamiseen että tuolla cameolla leikkaamiseen, jos joku sellaisen sattuu omistamaan. Ja kuvat ovat siis minun virittelemiäni, paitsi sukeltaja kortissa oleva sukeltaja siihen en vielä olisi pystynyt... ehkä jonakin päivänä senkin osaisin piirrellä.

Mutta alla siis näitä kortteja, joista osaan saat pohjat pyytämällä (en omista clipart kuvien oikeuksia, joten niitä en voi antaa, mutta omat tekeleet voin antaa :D). Tai jos sinulla on toiveita vastaavista, muttei ihan samoista niin niitäkin saa toki esittää, mutta mitään lupauksia en anna niiden suhteen.
Oma design


Oma tekele



Oma tekele

saman kortin kansi tehty perinteisesti!

Omaa ja clipart kuvia sekaisin... (http://www.webweaver.nu/clipart/baby.shtml Kuvat löytynee usean haun kautta)

Tämä oli hippasen haastava, joten lopulta kuitenkin päädyin  käyttämään askartely veistäni... Oma design

ClipArt (http://www.clipartlab.com/clipart_preview/cl6-scubadiving.php)

Oma ja ClipArt sekaisin (http://nailart-jana.narod.ru/draft_lens1835271module40546592photo_1264359051butterfly-wings.gif)



ClipArt (http://www.clipartsfree.net/clipart/3362-birds-silhouette-clipart.html ja http://openclipart.org/ hakua vaan, en muista enää hakusanoja :S...) 

Oma tekele


ClipArt (http://www.spreadshirt.com/airplane-black-silhouette-C3376A9741368)

Oma (paitsi fontti, joka tässä muistaakseni Arial Bold isoilla aka tikuilla)




Kortteillen,
TsiTriinu

PS. Suomessa ei näitä ehkä monella ole ja niinpä minäkin olen sitten aikoinani etsinyt tietoa kaikilta ihquilta amöriikkalaisilta "käsityöserkuilta"... No päädyin sitten kaiken lukemani perusteella tähän Cameoon. Mutta koska silloin vielä ei ollut paljoakaan tietoa saatavilla, niin nyt kun itse löysin tämän postauksen, niin voin suositella pähkäilijöille tämän lukemista! http://kimboscrafts.blogspot.fi/search/label/cricut%20love

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Jäälyhtyjä

Jo monena talvena jäälyhtyjen tekemistä on pitänyt kokeilla ja nyt kun näin PurppuraPerhosen blogissa hienoja lyhtyjä oli pakko itsekin käydä toimeen. 

Elämäni ensimmäinen jäälyhty on tehty kakkuvuokaan ja tällainen siitä tuli:


Sitten sain kuningasidean (tai niin luulin), teenpä sinisen lyhdyn itsenäisyyspäivää varten. Ei kun vedet muottiin ja elintarvikeväri päälle. Joku fiksumpi (kuten siskoni...) olisi voinut kertoa, että se väri valuu kaikki pohjalle... Tulos ei siis ihan niin ihq kuin olin ajatellut:


Vaan kyllä tuo silti meidän pihalle kelpaa :D.

Näiden lisäksi tein vielä yhden silikoniseen muottiin, jossa ei ollut valmiiksi reikää keskellä. Laitoin vuoan keskelle vedellä täytetyn olut...eh, limutölkin ja voilà lyhtyyn syntyi keskelle reikä:


Yllättävän kauan näitä sai jäädytellä, melkein vuorokausi taisi mennä. Pakkasasteita oli 10-15 välillä. Tosin nää oli hieman suojaisassa paikassa, että siinä ehkä todellisuudessa oli vähän vähemmän pakkasta. 

Mutta sen verran nättejä näistä tuli, että takuulla teen uusiakin! Inhoan kylmää, joten ihanaa että löytyi joku ilo siitä, että arse jäätyy ulkona! 

Tsi"valopää"Sanna

tiistai 4. joulukuuta 2012

Paha kurkkupossu ja Petteri Punakuono

Noh kyllähän toi esikoinen sentään kurkkua söis ihan muutenkin, mutta ÄIDIN teki mieli askarrella (olen näemmä jäänyt koukkuun ruoalla leikkimiseen). Esikoinen siis sai välipalalla tarjolle pahan kurkkupossun:



Aikaisemmin päivällä lounaalle ilmestyi kanssamme Petteri Punakuono:


Valitettavasti Petteri kohtasi saman kohtalon kuin muutkin hahmot: jättiläisperhe söi hänet suihinsa. Onneksi Pettereitä voi tehdä uusia!

- JättiläisTsiSanna
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...