Näytetään tekstit, joissa on tunniste kello. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kello. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Joulukello

Innostuin Triinun tekemästä joulukellosta niin, että minun piti tehdä oma versioni :). Olen jo pitkään halunnut kokeilla tätä tekniikkaa *KLIK*, jossa virkataan narun tmv. ympäri. Ostin sitä varten joskus juuttinaruakin ja nyt sitten vihdoin pääsin kokeilemaan :).
 
 
Kello on noin kaksi senttiä korkea ja se on virkattu juuttinarusta ja novitan kultalangasta nro 1,5 koukulla. Pikkurusetti on tehty haarukkatekniikalla *KLIK*. Joskin mulla oli kolmipiikkinen jälkiruokahaarukka ja pyöräytin nauhan kolme kertaa haarukan ympäri.
 
Toki tämän olisi voinut toteuttaa ihan pelkällä kultalangalla, mutta halusin kokeilla tuota tekniikkaa ja tämä tuli älyttömän nopeasti valmiiksi, kerroksia on vain viisi :).
 
Tässä kello vielä ennen kuin lisäsin rusetin:
 
 
Ajattelin, että näitä voisi laittaa killumaan joululahjapaketteihin tai miksei vähän isompina versioina kuuseenkin :). Ja tästä pikkuversiosta voisi tehdä myös korvikset :).
 
Joulua odotellen TsiSanna
 

maanantai 18. marraskuuta 2013

Hiljaa, hiljaa joulunkellot kajahtaa..

No näitä taisi jo joku kyselläkin, näitä joulukoristuksia...

Tässä olisi suloinen joulukello ja hentoinen joulutähti. Molemmat on virkattu ohuesta metallilangasta ja koristettu liudalla helmiä. Käyttämäni metallilanka on n. 0.2mm ja 3 koukku. Helmet on pujotettuna valmiiksi lankaan, jotta niitä voi sitten virkatessa sirotella joukkoon kuten haluaa; omissani helmet säännöllisesti joka pylvään yläreunassa.

Joulukellossa on alussa taikasilmukan ympäri virkattu 8 pylvästä, seuraavalle kierrokselle 16 pylvästä, sekä kolmelle seuraavalle kierrokselle samat 16 pylvästä. Viimeisenä kierroksena hentoiset simpukat, joita on saatu mahdutettua 5 kpl helmaan. Kussakin simpukassa on 5 pylvästä. Jos kellon haluaa tehdä helman osalta vähän helpommin, niin tee 10 pylvästä ensimmäiselle kierrokselle ja 20 kaikille seuraaville 5 kerrokselle, toki kellosta tulee tällöin myös suurempi, mutta helman simpukat on loogisempi tehdä.

Tähdessä puolestaan on taikasilmukan ympäri virkattu 10 pylvästä, seuraavalla kierroksella 20 pylvästä ja lupuksi samoin 5 simpukkaa, joita ei tarvinnut mahduttaa, kun kehässä nyt enemmän tilaa simpukalle. Syntyviä kukkia pitää tehdä 2, kappaleet muotoillaan tähdeksi vetämällä kunkin simpukan keskimmäisestä pylväästä kaareva muoto kolmiomaiseksi. Muotoilun yhteydessä tähdet pullistuvat samalla keskeltä hieman kuppimaiseksi. Kappaleet kiinnitetään vielä yhteen sakaroiden kärjistä pienellä pätkällä metallilankaa. Tällä tavoin tähden keskusta jää ilmavaksi ja kärjet kaartuvat kauniisti yhteen.

Joulunalustouhuja aloitellen,

- Tsi-Triinu


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...