torstai 31. lokakuuta 2013

Halloween-kemua koristeineen pukkaa

Heps. Purppuraperhonen jo noihin Sannan aiempiin Halloween-aiheisiin postauksiin laittoikin, että saisi tulla lisää ideoita ja tässä niitä nyt sitten tulee :).

Kokoonnuimme lasten keralla näitä askarteluhommia yhdessä tekemään ja vaikka välillä lasten kanssa on kaoottista, niin syntyi tästä vallankin hienoja TSI-juttuja. Lapsemme ovat 4-, 3-, 2- ja 1-vuotiaat ja kolme vanhinta oli mukana askarteluissa, nuorinkin kyllä hengessä mukana :).

Hauskat kurpitsanaamat olivat Tsi-Sannan kehittelysatoa, eli alla paperilautanen (meillä käytössä syvä, mutta onnistunee matalaankin yhtä hyvin), jonka lapset saivat ilokseen maalata sormiväreillä oranssiksi. Koskapa oranssia ei löytynyt valmiina, niin sotkimme värin itse punaisesta ja keltaisesta ja aavistuksen oli vaikeaa saada väriä oranssiksi jostain syystä... ! Mutta hyvä tuli lopulta. Sitten kun työt kuivuivat lapset saivat itse leikata silmiä (ei pienemmät) ja suita valmiiksi naamoihin liimattaviksi. Huomasimme, että lapsilla on kyky ajatella outside the box ja tuloksena mm. pusuhuulinen naama sekä silmät, joissa on ripset! Nämä naamat kiinnostavat kovasti Triinun pienempää, joka onneksi ei yllä naamioihin vaikka niitä kurkotteleekin.

Lisäksi teimme yhteen ikkunaan hienoa lepakkotaidetta. Triinulla oli kaapissa autonikkunoiden tummentamiseen tarkoitetun kalvon jämät, josta leikkelimme sopivia lepakoita. Lapset saivat sitten auttaa lepakoiden kiinnittämisessä. Ikkunan kulmaan laitettiin lisäksi mollottamaan täysikuu. Ja Sanna-äitinsä tapaan loputtoman mielikuvituksen omaava neiti keksi vielä pyytää äidiltään hämähäkkejä lepakoiden lisäksi. Joten niitäkin nyt kiipeilee ikkunan alareunassa. Neidin omaa keksintöä on myös hämähäkkien kotiluolan suu ikkunan alalaidassa :).

Ja sitten vielä tämä yksi... olemme molemmat jo useampaan otteeseen halunneet kokeilla noita narusta tehtyjä palloja ja nyt sitten päätimme tehdä narukurpitsoja. Niistä tuli vallan hienoja. Ja hommasta inspiroituneena Triinu keksi sitten vielä seuraavana iltana koittaa toimisiko tuo liimavesiseos ja ilmapallot myös kankaan kanssa... ja toimiihan se. Eli tässä nyt kurpitsa ja mörkö teemainen valokoriste. Meidän liimaseoksessa on n. puolet liimaa ja puolet vettä. Kangas imi ainetta sitten melkolailla, mutta kankaan voi puristaa vielä melkein kuivaksi ennen pallon päälle asettelua. Tämä kangastyö sopii niillekin joita ompelukoneet ahdistaa, kun kangasta ei tarvitse lainkaan ommella. Leikkaa vain n. 15cmx15cm kokoisia neliöitä ja leikkaa pienen viillon keskelle, josta saa ilmapallon suuosan ulos, uittaa kankaan liimaseoksessa, asettelee sen pallon päälle haluamilleen rypyille ja jättää kuivumaan.  Ja jos nämä tekee jostain kauniista väristä, niin voisi ajatella olevan kukkia... !

Halloweenia jo odotellen,
-Tsi-Triinu ja Tsi-Sanna


tiistai 29. lokakuuta 2013

Vihdoin valmiit! Onteloneuletumput tytölleni

Olin viikonloppuna Tukholmassa Syfestivaleilla, joka on Ruotsin suurin käsityötapahtuma, ainakin esitteen mukaan :). Laivalla oli vihdoin aikaa tehdä loppuun aloittamani onteloneuletumput, jotka ovat odotelleet sopivaa rakoa tehdä ne mielenkiintoisempien töiden lomassa. Aloitin tumput hirmuisella innolla, mutta sitten huomasin, että värit eivät natsaa yhteen ja työ hautautui muiden töiden alle. Noh laivalle otin mukaan kaksi työtä ja toisen, eli nämä tumput sain valmiiksi. Älkääkä naurako sille, että lähdin laivalle neulomaan :D. Olen tällainen muori kapinallinen nähkääs :).

Tässä nämä murheenkryynit nyt ovat:
Enemmän pinkkiä

Enemmän liilaa

Kuvio on omasta päästä ja tässäpä siihen kartta, jos joku kiinnostui :). Tytölle neuloin tumput 2,5 puikoilla, mutta tumput mahtuu minunkin käteen, tietty pitäisi tehdä pidemmät. Varsinkin jos tekisi yhtä isommilla puikoilla, niin olisi varmaan passelit aikuiselle naisellekin.


Harmittaa tosiaan nuo värit, kun kuvio ei oikein tule esiin itse tumpuissa :(. Jos vielä käytän tätä kuviota, niin ehdottomasti otan enemmän toisistaan erottuvat värit.

Laittelen postauksen myös noista messuista muutaman kuvan kera, kunhan ehdin :).

Onteloisinterkuin TsiSanna

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

TSI-luuta pikkunoidalle Halloweeniksi

Typykkäni pukeutuu Halloweenina noidaksi, kun meille kerrankin on naamiaiset joihin mennä :). Oma pukuhan on täysin vaiheessa, mutta neidolle sattui olemaan kaapissa kerran UFF:lta ostamani noitapuku, joka maksoi vain kaksi euroa :). Myös noidanhattu oli valmiina kaapissa, joten enää puuttui luuta, joita olisi ollut melko edullisesti myynnissäkin, mutta päätin tehdä tytön kanssa itse luudan. Saatiin kivaa puuhaakin samalla :).
 
Lähdettiin siis metsäretkelle koko perhe ja löytyihän sieltä sopiva katkennut vaahteranoksa, josta sai tehtyä luudan varren. Siinä ei paljoa vaivaa tarvinnutkaan nähdä, kunhan sahasin oksan sopivan mittaiseksi. Sitten typy ja poika keräili riippakoivunrisuja, jotka olivat tippuneet maahan ja ne leikattiin sopivan mittaisiksi ja kiinnitettiin luudanvarteen rautalangalla. Helppoa ja näppärää. Lisäksi lapset olivat iloisia kun saivat osallistua :).

Noita luutansa kanssa
Valmis luuta
 
Läheltä näkyy rautalankaviritys
 Halloweenia odotellen TsiSanna (kunhan se ei tule ennen kuin saan oman puvun valmiiksi/hankittua)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Syksyn värejä

No niin... on taas kamera laulanut pihalla heiluessa. Yleensähän nämä kuvat sitten jäävät minulla koneelle ja mietin aina, että pitäisi nämä jonnekin srcäppäillä... joten nyt minä sitten otin ja ihan teille jakaakseni vähän niitä sommittelin yhteen.

Kuvat on kaikki omia (niitä on otettu Kotkassa, Helsingissä ja Nuuksiossa [espoossa]) ja jos niitä jonnekin kopioi niin olisi kiva, että merkitsisi mistä ne on hakenut. Fonttina kuvissa on "Ar Essence", joka löytää vaikkapa täältä: fontzone.net .

Ja jos nuo kuvien rajaukset kiinnostaa, niin minulta saa png tiedostona tuon yhden sivun kokoisen kehikon, jonne voi alle lätkiä omat kuvansa. Valmiin kehikon kanssa tämän aukeaman kasaa parissa tunnissa (pois luettuna kuvien valinnan vaiva...). Kuvat pitää toki ensin sitten rajata halutun kokoisiksi, mutta se homma meni samalla tuon parituntisen aikana, kun virittelin näistä sivuista pari erilaista versiota ennenkuin olin tyytyväinen.

Värikästä syksyä!
Tsi-Triinu

torstai 24. lokakuuta 2013

Virkattu noitanukke


 
Päätin osallistua Silmukan ytimestä haasteeseen (Pipon ydin klik ja Silmukan saalistus klik), jonka aiheena tällä kertaa oli amigurumi. Tykkään värkätä amigurumeja ja tällä kertaa päätin tehdä nuken. Koska Halloween lähestyy, päätin tehdä pienen noitatytön. Pään ja hiukset sainkin tehtyä vauhdilla, mutta vartaloa tein pienen ikuisuuden ja siltikään en ole ihan tyytyväinen. Kun nukke itsessään oli vihdoin valmis tein pikkunoidalle tietysti noitahatun ja Halloweeniksi hän on pukeutunut kurpitsaksi :). Minun piti tehdä nuo kurpitsan silmät ja suu mustata huovasta, mutta olin näköjään kadottanut huopani, enkä tähän hätään ehtinyt kaupoille. Noh, ehkäpä joskus korvaan nuo langasta tehtyt simmut ja suun huovalla.
 
Tässä hän nyt kuitenkin on:
 
 
Noitaneito on virkattu 2 koukulla jollain lidl:stä vuonna kiva ja keppi ostetulla langalla. Asusteet on virkattu koukulla 1,5, enkä kyllä osaa lankoja nimetä, kun ovat jämälankoja. Silminä on turvasilmät ja hiukset on Novitan Rose Mohair lankaa.
 
Tein nuken tytölleni ja onneksi hän kuitenkin tykkäsi, vaikka itse en ihan tyytyväinen tähän olekaan :).

Tsi"bewitched"Sanna

tiistai 22. lokakuuta 2013

Lisää tölkkikorviksia

 Aherrus on alkanut! Pukinkontti kaipaa täytettä ja nyt olen omalta osaltani urakan aloittanut. Tänä vuonna paketteihin lähtee ainakin näitä korviksia (sori kaverit, jotka bongaatte lahjanne täältä etukäteen), muuten vielä on auki mitä värkkäilen.

Kolmea sorttia korviksia
 
Liilat tähdet Passionhedelmälimutölkistä
Sydämet luomuomenalimutölkistä
Siniset kukat Saku-tölkistä

Näistä hankalimmat tehdä ovat nuo kukat, koska lakka tuppaa keskeltä leväämään noihin rakoihin. Toisessa noistakin korviksista huomaa, että lakka on pikkaisen valunut :(. Kuviothan on siis leikattu tölkistä ihan kuvioleikkurilla, joita saa esim. Sinellistä tai Tiimarista (ainakin hetken vielä). Ja päällä on koholakkaa, jota itse löysin Sinellistä, varmaan löytyy jostain muualtakin.
Vielä yksi kuva tölkinpalasista ilman koholakkaa:

Kyllä tuo koholakka vaan aika ison eron tekee :).

Ekat tekemäni tölkkikorvikset löytyvät täältä ja siellä on ohjettakin mukana.
Terkuin pukin pikkuapuri TsiSanna


lauantai 19. lokakuuta 2013

Joululahjakysely

Auttakaapa naisia mäessä ja äänestäkää mikä itsetehty joululahja miellyttäisi teitä eniten :). Jokin muu, mikä vaihtoehdin vastaukset voi kirjoittaa tänne kommenteihin :).

Itse arvostamme kaikkea itsetehtyä, mutta olisi hauskaa kuulla mikä muita miellyttää ja ehkä saada uusiakin ideoita :).

Jo nyt jouluisinterkuin TsiTriinu ja TsiSanna

perjantai 18. lokakuuta 2013

Täydenkuunverigreippikeksit

Jaa miksikö täydenkuun? No siksi, että Halloween lähestyy ja täydenkuunverigreippikeksit kuulostavat tarpeeksi halloweenisilta :D.

Mulla jäi yksi verigreippi yli, kun tein tuossa taannoin verigreippitahnaa ja se on kummitellut mun mielessä siitä asti. Tykkään kyllä syödä verigreippiä sellaisenaankin, mutta halusin myös käyttää sitä johonkin leipomukseen. Pohdin verigreippijuustokakkuakin, mutta päädyin sitten näihin kekseihin.


Ja kyllä tuli muuten hyviä keksejä! Pehmeitä sisältä ja rapsakoita päältä. Just sellaisia mistä itse tykkään. Verigreipin maku on mieto, mutta sieltä seasta maistuu kuitenkin. Lisäsin myös limeä sekaan, kun sellainenkin sattui olemaan kaapissa.

Ja ohjetta pukkaa:

- 120g pehmeää voita
- 2 dl sokeria
- 1,5 dl ruokosokeria (voit käyttää pelkkää tavissokeria)
- 1 muna 
- 1 greipin raastettu kuori
- 1,5 rkl greippimehua (tai 2,5 rkl, jos et käytä limeä)
- 1 limen raastettu kuori
- 1 rkl limemehua
- 4,5 dl jauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 1 tl pomeranssikuorta jauhettuna
- ripaus suolaa

Lisäksi tarvitset sokeria keksien kuorruttamiseen.

Sekoita voi ja sokerit hyvin. Lisää muna ja limen sekä greipin kuoret ja mehu, sekoita hyvin. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, leivinjauhe, pomeranssinkuori ja suola. Lisää jauhoseos nesteisiin ja sekoita.

Laita puolet ja puolet sokeria ja ruokosokeria kulhoon.

Muotoile massasta noin pingispallonkokoisia palleroita ja pyörittele ne sokerissa. Laita pallot sitten uunin pellille noin 5 cm välein, pallot leviävät uunissa.

Paista 180 asteisessa uunissa 10min. Keksit ovat uunista otettaessa hieman kohollaan, mutta lätsähtävät kun jäähtyvät.

Hetken aikaa jäähtyneet keksit. 

Mielestäni nämä keksit ovat ehdottomasti parempia kylminä, kuin uunituoreina.
Kuten kuvasta saattaa arvata, niin minä en malttanut odottaa, että jäähdytävät kunnolla ennen kuin ekan keksin maistoin :D. Mutta jos siis teet näitä vaikka juhliin tarjolle, niin hyvin voit tehdä vaikka edellisenä päivänä :).

Verigreippiähän jää tästä vähän yli, tee siitä vaikka verigreippitahnaa tai syö sellaisenaan :)

Tsi"ulvoo kuuta"Sanna

tiistai 15. lokakuuta 2013

Pääkallopöytäliina

Kuten niin monesta käy yksi idea johtaa toiseen ja niin nytkin. Olen tässä syksyn mittaan yrittänyt väsätä itselleni, tyttärelleni ja pojalleni onteloneuletumppuja. Olen saanut aikaan tasan yhden kuudesta tehtävästä lapasesta... Mutta olen innostunut väsäilemään kaikennäköisiä charteja näitä tumppuja varten. Yksi ilta tein chartia pojan lapasia varten ja pohdin jostain syystä samalla toista käsityötä mielessäni. Ajatuksenani oli tehdä TsiTriinun halloweentupareihin lahjaksi jonkinlainen virkattu halloweenaiheinen pöytäliina. Olin pyöritellyt montaa ideaa päässä, noitaa, mustaa kissaa, aavetta, kurpitsaa, nyt joitain mainitakseni. Mutta kun suunnittelin pojan tumppuihin pääkallokuviota se yhtäkkiä iski päähäni -> yhdistän nämä kaksi ideaa pääkallon ja pöytäliinan. Ja tässä se nyt on pääkallopöytäliina!


Jostain syystä jo pitkään yksi käsityöunelmani on ollut tehdä omasta päästä virkattu pöytäliina. Olen aina ajatellut, että se on sellainen mittari minulle, että se on jonkinlainen saavutus. Olen kyllä aina ajatellut näissä ajatuksissa pyöreää liinaa, mutta tästä helposta neliöstä on hyvä jatkaa :). Mitään ohjetta tähän ei siis ollut, kunhan katselin omaa chartiani ja loput tein yrityksen ja erehdyksen kautta. Jos nyt voisin muuttaa jotain, niin tekisin tuosta tasaisen neliön, nythän tuo on suorakaide, pikkaisen leveämpi kuin korkea. Ottaisin myös pääkallon sivujen vikat rivit pois ja laittaisin niihin reikärivit. Pääkallon ylä- ja alapuolelle lisäisin reikärivit. Joka tapauksessa tästä tuli aika kiva :). Pitkänä kaitaliinanakin tämä varmaan olisi hauska. Voisi vaikka olla kaksi riviä noita pääkalloja, niin että ovat vieretysten eripäin :).

Tässä vielä tuo chart, josta idea kumpusi.

 
Tervetuloa muuten uudet lukijat! Teitä onkin tullut iso liuta ihan lyhyessä ajassa, tosi kiva juttu! Toivottavasti viihdytte :). Kommentit lämmittää aina mieltä.

Pääkalloterkuin TsiSanna

lauantai 12. lokakuuta 2013

Neulottu musta panta rintakorulla

Päätin antaa sädelangalle toisen mahdollisuuden pieleen menneen pipon jälkeen. Tarvitsin näen näille syyskeleille mustan pannan. Tein pannan samalla ohjeella kuin tämän ja tämän, paitsi tein tästä vähän kapeamman (33 silmukkaa). Jälkeenpäin vähän harmittaa että tein kapeamman, mikä lie aivopieru taas päässyt. Noh ihan kiva tästä kuitenkin tuli ja olen tyytyväinen että annoin langalle toisen mahdollisuuden :).

 
Saumakohtaan laitoin tällä kertaa rintakorun. En muuten käytä rintakoruja koskaan, joten oli kiva löytää tälle nätille korulle paikka :).
 
Jos joku kertaa haluan tallustaa ulkona vähemmän blinginä, niin korunhan voi ottaa hyvinkin helposti pois ja kääntää sauman niskaan.
 
 
Terkuin Tsi"pidetään korvat lämpiminä"Sanna
 

 

torstai 10. lokakuuta 2013

Verigreippitahna ja markkinaostoksia

Tuossa yksi päivä syötiin miehen ja lasten kanssa lemoncurd- eli sitruunatahnaleipiä ja pohdiskelin siinä, että mistähän muusta tuota tahnaa voisi tehdä. Limeä olen kokeillut ja se oli herkkua. Mutta appelsiini-, sekä mansikkalimetahnat osoittautuivat aivan liian makeiksi makuuni. Jostain sitten pompsahti mieleen greippi ja päätin hetimiten kokeilla miten onnistuu ja miltä maistuu. Kaupassa ei ollut normigreippejä, joten ostin verigreippejä. Ja hyväähän tuosta tahnasta tuli! Etenkin kreikkalaisen/maustamattoman jugurtin kanssa aivan mahtavan makuista. Varmasti teen toistekin.

 
Tein tahnan tällä kertaa vähän eri tavalla kuin limetahnan. Ohjetta kurkin täältä *klik*, vähän sitä tosin muuttelin :).
Tämä tapa on huomattavasti nopeampi ja helpompi. Koostumus on hivenen löysempi kuin limetahnassa, mutta maku on yhtä hyvä (ellei parempi jos tykkää verigreipistä enemmän :D).
 
- 1 greipin mehu (noin 1dl)
- 1 greipin raastettu kuori
- 4 munankeltuaista
- 2 dl sokeria
- 60 g voita
 
Sekoita sokeri ja keltuaiset hyvin. Lisää greipin mehu ja kuori sekä voi. Lämmitä seosta paksupohjaisessa kattilassa hellalla keskilämmöllä, kunnes se alkaa kuplia. Kun kuplat ilmestyvät ota seos heti pois hellalta ja sekoittele sitä vielä pari minuuttia.
 
Laita sitten seos lasipurkkeihin ja jääkappiin tekeytymään. Muutamassa tunnissa jäähtyy, mutta seuraavana päivänä on vielä tömäkämpää :).
 
 
Jos olisin tehnyt nämä lahjaksi niin olisin tehnyt jotkut nätit laput, mutta nyt nämä sai kelvata :).
 
Viikonloppuna olin perheen kanssa Maalaismarkkinoilla ja ostin sieltä muksuille aivan ihanat käsintehdyt hatut:
 
 
Musta noi on aivan mahtavat :). Tyttö valitsi pupun ja poika mäyrän (noh ehkä minä sen mäyrän enemmän valitsin, kun oli niin söpö). Nämä on tehty käsin ja sisällä on joustava puuvillakangas, välissä vanua lämmittämään ja päällä sitten toi karvakangas. Lämmittää varmasti kovillakin pakkasilla. Nainen, joka näitä myi, kertoi että on ennen ollut ammatiltaan vaatesuunnittelija ja nyt eläkkeellä suunnittelee ja tekee näitä rakkaana harrastuksena. Harmi, ettei hänellä ole nettikauppaa.
 
Kapustat ostin isälle isänpäivälahjaksi :).
 
TsiSanna kuittaa markkinatunnelmissa!
 
 
 

tiistai 8. lokakuuta 2013

Haavanlehtiruusut

Ja kuten tuli luvattua, tässä on nyt tämä toinen syyslehtikukka: haavanlehtiruusu.

Yhteen ruusuun tarvitaan n.8 lehteä, samoin kuin koivunlehtien kanssa kannattaa kerätä "tuoreita" vastapudonneita lehtiä, koska hetken maassa jo kuivahtaneet lehdet eivät muokkaudu yhtä hyvin. Kukka tehdään samoin kuin koivunlehtikukka, mutta pillin pitää olla hieman suurempi ja tarvitset lisäksi pienen pätkän teippiä tai voit käyttää pelkkää teippiä.

Pujota ensin lehtien varret pillinpätkään ja levitä ne sitten viuhkaksi. Ruusu on helpointa muotoilla, jos jaksat järjestää lehdet pienimmästä isoimpaan, niin että pienin jää keskelle ja suurin on uloimpana. Kun olet saanut kierrettyä lehdet tötterölle kiristä pilli tyveen ja muotoile sen jälkeen terälehdet aloittaen uloimmasta. Tuoreet lehdet taipuvat hyvin eivätkä murene tai halkeile, joten yläreunan taittaminen onnistuu helposti. Todennäköisesti huomaat, että muotoillessasi lehtiä tulit miltei purkaneeksi koko ruusun; ei hätää, kiristä rullaa varovasti ja nosta pilli uudelleen ylemmäs. Teippaa sitten vielä pillinalaosa tiukasti kiinni lehtien varsiin, jotta ne pysyvät paikallaan. Ja jos on tarve, niin voi sen pillin yläpuolellekin tuikata pienen palan teippiä, jotta lehdet pysyvät kauniimmin muodossaan.

Joku nyt ehkä jo miettii miksi ei voi vain suoraan teipata lehtiä... noo minäkin mietin ja kokeilin... tulos ei oikein ollut hyvä, lehtien muotoilu kun ne eivät enää liiku ei ollut ollenkaan helppoa ja ko ruususta tuli huonompi kuin niistä joiden muotoilun tein vaiheessa, jolloin niitä ei vielä ollut teipattu. Toki siitäkin nyt vielä ruusu tuli, mutta jos haluaa tehdä yksittäin esillä olevan kukan, niin suosittelen, ettei teippaa heti vaan vasta kun on "koekasannut" kukan kertaalleen. Pahoittelut, ettei ole kuvaa muotoilusta, mutta kädet ei enää riittäneet tekemään ja kuvaamaan!

Ja ei sitten muuta kuin kukkia kasaamaan. Kranssiin tai kesäkukkia täynnä olleeseen ruukkuun tai mihin nyt sitten keksittekin! Ai juu, ja huomasittekin varmaan, että haavanlehtiä löytyypi myös punervina... harvassa ovat, mutta oikeastaan juuri tuon värin vuoksi keksin kokeilla haavanlehtiä, kun koivunlehdet ovat kaikki keltaisia... Ja tulipa nätti noiden keltaisten keskelle, vaikka itse sanonkin! Täytynee vielä kokeilla muutamaa muutakin lehteä, joita pihallamme tuuli pöllyttää :).

Ihania syyskukkia kaikille.
Tsi-Triinu

ps. 50-lukijaa arvonnan/haasteen paketit ovat lähteneet liikkeelle ja kaksi kuittausta on jo tullut että perillekin ovat saapuneet :). Innolla odotamme mitä arvonnanvoittajat keksivät mysteeripakettien sisällöstä tehdä :).

maanantai 7. lokakuuta 2013

Koivunlehtikukkakranssi

Nyt on ollut kyllä bloggailu minulla ihan tauolla - kuusi nolla. Mutta nyt tässä tulisi vähän syksyistä puuhaa. Varmaan joku muukin on tämän jo keksinyt, mutta minulle tämä on tullut unessa ja pakkohan se on aivojen alimpien kerrosten juolahdukset muiden kanssa jakaa. Pihalla taas siis puuhasteltu samalla kun katsottu lasten perään: koivunlehtikukkakranssi.


Itse kranssi on siis tehty samalla periaatteella kuin havukranssin pohja, mutta taiteellisista syistä (hehheh, olin puoliksi kiireessä ja toisaalta näyttää minusta hienolle näin osittain aukinaisena) viimeisiä oksien "häntiä" ei ole nyt laitettu kiinni vaan ne on jätetty vapaaksi. Kranssin varsinainen juju onkin koivunlehtiruusut, jotka ovat minua pihalla ollessa vainonneet jo muutaman viikon. Välissä jo luovuin toivosta ja tein ruusun vaahteranlehdistä, joka onnistui lopulta kerran, muttei taas sen jälkeen uudelleen... 




No unessa sitten lehdet niputtuivat kauniisti lähinnä päivänkakkaran näköiseksi, mutta se miten ko juttu tapahtui suorastaan herätti minut kesken unien. Pilli, tarvitaan pilli ja sakset. 

Ja niinpä sitten seuraavana päivänä pihalla lasten kanssa keräilin kauniit ja tuoreehkot koivunlehdet  nippuun ja sitten kokeilemaan. Toisin kuin vaahteranlehtiruusu, tämä homma onnistuu 100% joka kerta ei sisällä mitään mystiikkaa kokoon tai tuoreuteen liittyen! 


 
Eli niputa 8-12 koivunlehteä ja pujota lehtien varret n.0,5cm mittaiseen pillin pätkään. 


Muotoile sitten keskimmäiset terälehdet pienelle tötterölle kuin nupulla olevat ruusunterälehdet 


Leivitä vielä lopuksi hieman viimeisiä lehtiä ja rullaa nekin tötterölle.




Kiristä vielä koko komeus pillinpätkällä nostamalla se niin ylös, että osa lehtien alareunasta jää pilliin. Voilá, valmis ruusu. 





Valmiit ruusut voi sitten pujottaa kranssiin haluamaansa kohtaan. Vapaana roikkuvassa oksassa oleva "ruusu" on kiinnitetty oksaan toisella pillinpätkällä, jonka pujotin ensin oksaan ja sitten pujotin lehtien varret vielä samaan pilliin. Tämä onnistuu, mutta ei joka oksaan, sillä toimenpide vaatii sovittamista, jotta oksa ja lehtien varret mahtuvat samaan pillinpätkään. 





Syysterkuin piiiiiitkästä aikaa, 
Tsi-Triinu
 



ps. Kokeilkaas samaa muillakin lehdillä. Toinen versio nähtävillä huomenna ;)

pps. Vaikka blogi on ollut tauolla, niin tekemiset ei. Jahka taas ehdin koneelle kasaan postin korteista sekä lyhyen kuvauksen kesän major projektista, eli lastenhuoneen kalusteiden kunnostuksesta lapsille sopivaksi... Vähän uusi aluevaltaus blogillemme, mutta tsi lyhenne käy tähän kuin nenä päähän, koska kaikki hommat olen itse tehnyt :).

lauantai 5. lokakuuta 2013

Tölkkikoruja

Innostuin noista kurpitsakorviksista niin, että päätin tehdä lisää tölkkikorviksia :). Tällä kertaa käytin kuvioleikkureita ja musta näistä tuli tosi hauskoja :). Vähän alkuun epäilin, että leikkaako leikkuri läpi tölkin, mutta hyvin leikkasi, ei mitään ongelmaa. Reunastakin tuli tosi siisti, eikä ollenkaan terävä.

Päälle laitoin taas koholakkaa, osaan yhden kerroksen osaan kaksi.

Tässä korvikset kukkaleimasimella:

Ja kaulakoru sydänleikkurilla:

Kokeilin myös laittaa valokuvan päälle tuota tököttiä ja hyvin toimi! Ihan varmasti tulen valokuvista ja koholakasta jotain askartelemaan. Suunnitelmakin on jo melkeinpä valmis, että mitä. Mutta tarvikkeet pitää vielä hankkia ja kuvat valita :).

Muuten tällä hetkellä mulla on liian monta työtä meneillään. Tuntuu, ettei mistään tule valmista, kun innostun koko ajan jostain uudesta! Normaalisti väännään aina yhden työn loppuun vaikka väkisin ennen kuin aloitan toista, mutta nyt olen antanut itseni lipsuja ja keskeneräisiä töitä on jo neljä. Täytyisi edes yksi saada valmiiksi, niin olisi jotain raportoitavaa blogiinkin :D. Mutta kun koko ajan pukkaisi uutta ideaa. Näin syksyllä melkein kaikki on neuleita, pantaa, huivia, tumppuja sun muuta.

Kohollaan olevin terkuin TsiSanna
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...