Tänä vuonna oli pahin siitepöly kevät pariinkymmeneen vuoteen, se oli melkoista... Mutta ei niin ikävää ettei jotain mukavaakin; omenoita on nyt siis siunaantunut melkoiset määrät. Meillä ei ole omaa omenapuuta, mutta rohkaistuin koputtamaan lähinaapurin ovelle maassa lojuvista hedelmistä ja lupa tuli iloisesti kysyen haluatko myös muovikassin. Kannattaa siis muidenkin rohkaistua kysymään omenoita, kun niitä ei itse kaikkia saa kuitenkaan käytettyä....
Olin jo aiemmin kuivannut pienen erän omenaa, jotka hävisivät ihastuneisiin suihin kuin karkkina, joten suunnitelma keräämälleni reilulle kauppakassilliselle oli selvä: kota pois (kodotettu), kuorinta ja siivutus kuivausritilöille, pari pisaraa sitruunamehua jokaiselle siivulle ja kuivuri hurisemaan... Valmista tulee n.10-12h ajassa, riippuen kuinka paksuja siivuja omenasta on tehty. Mutta kuivuri tulee täyteen noin 20-25omenasta, joten vain kolmannes omenoista oli siinä!
Päätin siis kokeilla myös maustettuja kuivattuja omenoita, jotka myös kodotin, kuorin ja siivutin. Nämä 10 koekaniini omenaa laitoin astiaan, jossa oli vettä, limemehua ja oman pihan minttua. Omenat jäivät sitten jääkaappiin seuraavaan aamuun saakka n. 10h odottamaan pääsyä kuivuriin. Kun sitten seuraavana aamuna olin saanut omenat ritilöille maustoin vielä yhden ritilällisen neilikalla ja toisen ritilän jätin sellaisekseen. Näistäkin tuli hyviä: neilikka & minttu on mukavan raikas ja jälkimaku lämpöinen. Toki myös tuo pelkässä mausteliemessä ollut omena oli erinomainen.
Maustamisesta jäänyttä lientä ei tokikaan kannata heittää pois! Liemi on erinomaisen hyvä ja raikas juoma, jotta sitä olisi kuitenkin miellyttävä juoda, niin suosittelen siivilöimään sieltä lillivät mintun repaleet sekä omenan palaset sekä halutessasi voit lisätä liemeen sokeria.
Kuivattamisen lisäksi tein vielä jälkkäriksi omenakompotin. Tähän meni toiset 10 omenaa, jotka olivat kylläkin pienehköjä. Omenat kodotin, kuorin ja kuutioin. Lisäsin kattilaan vettä puoliväliin omenakekoa ja lisäsin vielä puolisen desiä fariinisokeria, ruokalusikallisen ruokosokeria, teelusikallisen inkivääriä, puolikkaan tl:n pomeranssia, reilun tl:n kanelia ja ripauksen chiliä. Keitä seosta kunnes sokeri on sulanut ja neste kiehuu, lisää vielä joukkoon ohratärkkelystä (myös perunajauho tai maissitärkkelys kelpaa, käytä siis mitä kaapista löytyy) jotta neste sakeutuu hieman, kuinka paksua nesteestä haluat on säädeltävissä oman maun mukaan.
Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. Nam.
Jäljellä on edelleen aikalailla omenoita, joista syntynee vielä piirakka pullahiiren ihanaa ohjetta soveltaen ja jää näitä vielä senkin jälkeen syötäväksi.
Ja jos omenoita vielä tulee lisää, niin kuivuri laulamaan... Luulisin että kokeilen vielä ainakin kaneli-vaniljasokeri maustettuja kuivattuja omenoita!
Ihanaa satosyksyä kaikille,
TSI-Triinu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti