Tein viime viikonloppuna vaahtokarkkijuustokakkua (joka ei blogiin asti päätynyt) ja siitä jäi vaahtokarkkeja yli, joten piti nyt sitten testata miten ne toimivat jäätelössä.
Täytyy sanoa, että hyvää tuli:
Halusin jäätelöön vähän toffeemaisen maun, joten lisäisin mukaan normaalista poiketen myös fariinisokeria. Ihan hyvin toimi.
Ohje (vaatii jäätelökoneen):
- 3 keltuaista
- 1dl sokeria
- 2rkl fariinisokeria
- 2,5 dl täysmaitoa
- 2 dl kermaa
- 130g valkosuklaata
- 1,5 dl vaahtokarkkeja (itse käytin Haribon pieniä vaahtokarkkeja ja laitoin ne kokonaisina sekaan, jos käytät isompia vaahtiksia, niin kannattaa pilkkoa ne ensin)
Vatkaa keltuaiset ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon maito ja sekoita hyvin. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää muiden aineiden joukkoon.
Laita massa jäätelökoneeseen. Sulata tässä välissä valkosuklaa. Anna jäätelömassan tekeytyä 20 min. Lisää sitten jäähtynyt valkosuklaa seokseen ohuena nauhana (näin siitä tulee kivoja rapeita raitoja jäätelöön) ja viimeiseksi vaahtokarkit. Anna massan tekeytyä vielä 30 min. Voit syödä jäätelön sellaisenaan tai laita vielä pakkaseen jäätymään kasaan kunnolla. Jos syöt sellaisenaan, niin jäätelöstä ei kyllä saa tehtyä kuvan mukaisia palloja, mutta maku on yhtä hyvä . Me esikoisen kanssa testasimme molemmat tavat . Lisäsin myös jäätelön päälle vihreäomenakastiketta.
TsiSanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti