tiistai 21. lokakuuta 2014

Halloween-askarteluja lasten kanssa osa 2

Vietimme askarteluviikonloppua tuossa taannoin lasten kanssa ja silloin osaavista(?) käsistämme syntyi muumiokynttilälyhtyjä ja tämä nyt esiteltävä hämähäkkikranssi.
 
Kranssi on tehty niistä tarvikkeista joita sattui löytymään eli risuista, rautalangasta, hopeaspraysta, tekohämähäkinverkosta ja -hämähäkeistä.
 
 
Keräilin koiralenkillä maahan tippuneita riippakoivun oksia ja kotona sitten taiteilimme lasten kanssa risut ympyrän (tai sinnepäin...) muotoon ja kiinnitimme rautalangalla. Sitten spraymaalasin risut hopeamaalilla. Maalin kuivutta asettelimme lasten kanssa hämähäkinverkon (ostettu Butterick's:stä) ja hämähäkin paikoilleen. Verkko tarttui hyvin noihin risuihin ja hämähäkit verkkoon, joten liimaa ei tarvittu. Hyvin verkko ja hämikset ovat myös pysyneet paikallaan, vaikka kranssi onkin etuovessa ja sitä joka päivä auotaan ja suljetaan.
 
Ihan tyytyväinen en tuohon kranssiin ole, kun siitä ei ihan pyöreä tullut ja olisi saanut olla vähän pienempikin, mutta toisaalta lasten kanssa touhutessa on turha odottaa täydellisyyttä :D.
 
Halloweenterkuin TsiSanna

 

lauantai 18. lokakuuta 2014

Halloween-askarteluja lasten kanssa osa 1

Lapset, etenkin esikoinen, ovat innoissaan Halloweenista. Se turvallinen jännitys kai siinä kiehtoo. Esikoinen tykkää vampyyreistä, zombeista ja lempinuketkin on Monster High hirviöitä. Lempileikkejä molemmilla on nyt pelotteluleikit, etenkin jos iskä on se pelottelija :).
 
Päätin siis, että voisin lasten kanssa askarrella jotain Halloween aiheista. Ostin joku aika sitten Kauneimmat Syysaskartelut -lehden ja siinä oli tehty muumiokynttilälyhtyjä lasipurkeista ja sideharsosta. Päätin, että siinä olisi juuri sopiva proggis, jonka voisin toteuttaa 3- ja 5-vuotiaiden kanssa. Joku aika meni, että sain neljä purkkia kerättyä (pakotin miehenkin askartelemaan omansa :D), muutenhan tarvikkeiksi ei tarvitse kuin liimaa, sideharsoa ja askartelusilmät.
 
Minun, kuopuksen, esikoisen ja miehen muumiot.
 
Lehdessä muumioille oli tehty vain silmät, mutta esikoinen halusi tehdä omalleen suun sekä nenän ja omatoimisesti haki lehtiroskiksesta paperia ja leikkeli suun ja nenän omalle muumiolleen. Kuopusta hieman autoin suun ja nenän leikkaamisessa, mutta muuten herra teki kaiken työn itse :).
 
Näistä tuli aika hauskat ja illalla sytytimme kaikkiin kynttilät:
 

 
 
Näiden lisäksi teimme lasten kanssa kranssin ulko-oveen, teen siitä postauksen jahka ehdin :).
 
Halloweenterkuin TsiSanna
 

torstai 16. lokakuuta 2014

Kääntövillis Tähkäpäälle

Talvi tekee tuloa, joten nuketkin pitää pukea lämpimästi :D! Jäi harmittamaan kun tein onteloneulelapaset itselleni, enkä päässyt tekemään kaikkia suunnittelemiani perhoskuvioita. Niinpä päätin tehdä tyttöni Disney Animator Tähkäpää nukelle käännettävän villiksen perhoskuviolla. Langat ovat samat joita käytin onteloneulelapasissa. 



Villiksen ohje on ihan omasta päästä ja sen kyllä huomaa, koska se on hitusen vaikea pukea nukelle päälle... Päänaukko jäi vähän pieneksi ja etenkin värikkäässä versiossa näkee, että pikkasen on venähtänyt tuo pääntie. 

Mutta ihan kiva siitä kuitenkin tuli :). Tuon perhoskuvion kaavio löytyy *täältä*.

Onteloisinterkuin TsiSanna

perjantai 10. lokakuuta 2014

Halloween lähestyy...

Ja meillä laitettiin ulos jo ensimmäinen koriste :). Vaikka Halloween ei kovin suomalainen juhla olekaan, niin tykkään siitä melkomoisesti! Ja niin tykkäävät lapsetkin, vaikka eivät edes käy karkkikerjuulla. Eilen illalla siis kaivertelin ensimmäisen kurpitsani tänä vuonna ja haaveilen jo että pääsen tekemään toisenkin...ja kolmannen...
 
 
Minä tykkään Halloweenissa karmivuudesta ja (turvallisesta) pelottavuudesta, joten halusin kurpitsankin näyttävän vähän ilkeältä. Tein kurpitsan siihen aikaan, kun oli vielä valoisaa ja lapset halusivat kurpitsaa sitten vessassa pimeässä katsella, ei siis ole kuitenkaan liian karmiva, että ketään oikeasti pelottaisi :D.
 
Käytin kurpitsan kaivertamiseen ensin veistä, jolla leikkasin kolon kurpitsan varren ympärille. Kolon kautta tyhjensin kurpitsan jäätelökauhalla, se oli ko. hommassa aika näppärä. Sitten ensin piirsin veitsellä kurpitsan kasvot ja sitten leikkasin tarvittavat palat irti. Jos olisin tehnyt jotain vaikeampaa kuvioita niin olisin ehkä käyttänyt sabluunaa tai piirtänyt ensin vaikka tussilla mallin itselleni. Tällaiset kasvot on kuitenkin niin helppo tehdä, että vedin ihan lonkalta suoraan veitsellä.
 
Kurpitsan sisällä on ihan perustuikku.
 
Seuraavaksi ajattelin tehdä etuoveen Halloween-aiheisen kranssin...jos vaan keksiä idean ja toteutustavan jossain vaiheessa :D. Ideoita olen katsellut Pinterestistä jo jonkin aikaa, mutta mikään ei ole suoraan huudellut minun nimeäni.
 
Halloweenhullu TsiSanna
 

maanantai 6. lokakuuta 2014

Onteloneulelapaset

Näitä lapasia tuhertaessa meni aika pitkä tovi. Tein ekan lapasen varmaan neljään kertaan ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Aluksi olisin halunnu tehdä mustalla langalla pitsineuletta, niin että värikäs lanka olisi näkynyt pitsin koloista. Mutta tätä ei selvästikään oltu kirjoitettu tähtiin, koska en vain saanut pitsistä tarpeeksi koloisaa, jotta sieltä olisi mikään näkynyt läpi. Eli kesken matkan vaihtui suunnitelma ihan perusonteloneuleeseen ja sitten pitikin keksiä minkälaisen kuvion teen. Aika nopeasti päädyin perhosiin. No ei muuta kun piirtelemään perhosia. Lopulta sain hienon kaavion tehtyä perhosista... 


...vain huomatakseni kun olin melkein valmis viimeisen perhosen kanssa, että kuvio on iiiiiiihan liian pitkä lapaseen.

No ei kun uudelleen piirrustuspöydän ääreen ja tällaiset lapasista sitten lopulta työn ja tuskan jälkeen tuli: 




Ja mahtuu ne käteenkin jopa :D


Värväsin 5-vuotiaan tyttöni ottamaan kuvan :). 

Olen aikaisemminkin tehnyt näitä onteloneuletumppuja ja niihin en ole tehnyt joustinvartta, Nyt halusin testata miten tuo joustinneule onteloneuleen kanssa istuu ja hyvinhän tuo tuntuu toimivan. Lapaset on neulottu nro 3 puikoilla, silmikoita on 12 per puikko. Lankojen nimiä en muista tähän hätään kun olen langat ostanut jo viime syksynä. Lankamaailmasta nuo kuitenkin on hankittu. *EDIT* Muisti palailee pätkittäin, tuo kirjava lanka on muistaaksei Trekking XXL merkkistä lankaa!

- TsiSanna

torstai 2. lokakuuta 2014

Vauvan myssy

TsiTriinu sai kolmannen lapsensa viikko sitten ja pienelle oli pakko tehdä jotain ihan omaa, vaikka periikin isoveljiltään monen monta vaatetta :).
 
Sain tämän myssyn valmiiksi jo aikaa sitten, mutten ole saanut kuvia siirrettyä koneelle :(.
 
 
Lanka: Novita Wool
Puikot: 2,5
 
Ihastuin tuon Alladin myssyn malliin heti kun sen näin ja se päätyikin nopeasti puikoille. Ihan niin siistiä myssystä ei tullut kuin olisin toivonut, mutta eiköhän se päässä pysy. Ohje oli mielestäni välillä hieman vaikea tulkita, mutta muuten pikkuinen myssy valmistui todella nopsaan. Nauhoja en jaksanut neuloa, vaan letitin vain woolia sopivan mittaisiksi nauhoiksi.
 
 
 
Mallina näissä kuvissa toimii tyttöni nukke Roope.
 
Minulla olisi kauhea hinku askarrella jotain halloween juttuja, mutta tuntuu ettei aika riitä ja ideatkin on vähissä. Mutta ehkä tässä jokunen idea vielä syntyy ennen h-hetkeä :).
 
Tsi"triplatäti"Sanna


 
 





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...