Aina aika ajoin innostun decoupageamisesta ihan urakalla. Nyt on taas ollut jo pidempään sellainen hetki, niinpä jokin aikaa sitten etsin kuumeisesti sopivaa kohdetta. Halusin tehdä jotain lastenhuoneeseen, mutta en millään keksinyt, että mitä. Oli vissiin taas kyse siitä, että en nähnyt sitä mikä oli nenän edessä. Vihdoin sitten aukesi hitaalle minullekin, että voisin decoupageta melkein kokonaisen huonekalun. Hyvä minä! Ja niinpä sitten kun asian tajusin, ei kun tuumasta toimeen. Muistin, että minulla oli joskus aikoja sitten ostettua prinsessalahjapaperia kaapissa ja sehän sopi tähän projektiin kuin muumi laaksoon.
Projektiin meni 1 lahjapaperirulla ja noin 3/4 pulloa decoupage lakkaa. Muutamia päiviä aikaa ja yllättävän vähän hermoja. Jonkin verran paperi jäi kuprulleen, mutta ei niin paljon että olisi harmittanut. Etenkin kuivuttuaan jälki näytti siistiltä.
Tässäpä kuva. Harmi, että kuvista ei oikein kunnolla saa selvää miltä jälki tai paperi näyttää. Livenä näyttää melkeinpä kivemmalta.
Itse en ole aikaisemmin decoupagennut kuin serveteillä ja viimeksi tulostuspaperilla. Oli siis minulle oivallus käyttää lahjapaperia. Hyvinhän tuo näytti toimivan.
Tuunausterkuin TsiSanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti