Kakussa on kolme kakkupohjaa, väleissä moussea ja päällä kinuskia ja suklaaraastetta. Kakku on täysin omasta päästä repäisty ja olen yllättynyt että onnistui näinkin hyvin :).
Olen melko usein epäonnistunut normaalin kakkupohjan tekemisessä tai viimeistään sen osiin leikkaamisessa, joten halusin kokeilla jotain hieman erilaista. Teinkin erikseen kolme ohutta kakkua, jotka sellaisenaan toimivat kakun kerroksina. Piirsin leivinpaperille kakkuvuoankokoiset ympyrät ja levitin valmiin taikinan niille.
Pohja:
- 3 munaa
- 100 g sokeria
- vaniliauutetta (tai vaniliasokeria, jos ei löydy uutetta)
- 100 g jauhoja
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi (noin 10 min). Lisää vaniliauute ja siivilöi jauhot sekaan, sekoita varovasti, mutta kunnolla.
Levitä taikina ympyröiden päälle ja paista 200 asteisessa uunissa 8 min. Anna jäähtyä rauhassa.
Mousse:
- 150 g maitosuklaata
- 150 g tummaasuklaata
- 5 dl kermaa
- 2 prk (320g) Philadelphia Marabou tuorejuustoa
Sulata suklaat ja jätä jäähtymään. Sekoita tuorejuusto ja desi kermaa notkeaksi seokseksi. Vatkaa loput 4 dl kermaa vaahdoksi. Lisää nyt jäähtyneet suklaat kermavaahtoon ja sekoita. Lisää sitten tuorejuustokermaseos suklaakermaseokseen ja sekoita.
Sitten voikin alkaa kasata kakkua. Asettele tuorekelmua irtopohjavuoan sisään, jotta se pitää kakun kasassa. Laita pohjalla yksi kakkupohjista, lisää puolet moussesta, lisää taas yksi pohja ja lisää taas puolet moussesta. Viimeiseksi lisää kolmas kakkupohja moussen päälle ja sulje tuorekelmulla kakun päältä koko komeus. Anna tekeytyä jääkaapissa muutamia tunteja.
Kakku jääkaapissa tekeytymisen jälkeen.
No niin tähän asti näytti hienolta. Mutta se kinuski... Ei siinä itsessään mitään vikaa ollut, oikein maukasta kinuskia. Mutta kun kaadoin sen kakun päälle, niin tietty mousse alkoi sulaa ja kakusta tuli vähän muotopuoli. Ensi kerralla teen niin, että annan kakun olla vuoassa ja kaadan kinuskin siihen päälle. Tosin kakku nyt jo tursuili yli vuoasta, joten en tiedä miten siinäkään onnistun :D. Tai vaihtoehtoisesti käytän suklaaganachea kinuskin sijaan kuorrutteena, tosin lämmintä taitaa sekin olla.
Pikkasen näyttää epäilyttävältä...
Tässä kuitenkin kinuskin ohje, jos joku keksii miten lisätä se kakkuun ilman että ulkonäkö kärsii tai jos jota kuta ei haittaa syödä rumaa kakkua :D.
- 2 dl kermaa
- 1 dl fariinisokeria
- 1 dl ruokosokeria
Mittaa aineet paksupohjaiseen kattilaan ja keittele 15 minuuttia. Valmista tuli :).
Paloiksi leikattuna kakun rumuus ei niin näkynyt ja oli muuten erittäin hyvää kakkua :).
Kakkuterkuin TsiSanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti