torstai 25. heinäkuuta 2013

Klipsurannekoru

No niin aivojeni luomislakko näyttäisi hellittäneen jonkin verran. Eli ideoita alkaa pukata, joskin kaikki sellaisia että tarttis ensin käydä kaupoilla tai keräillä roipetta ennen kuin voi alkaa toteuttaa. Ja synkkänä pilvenä luomisihmemaani laidalla roikkuu tällä hetkellä myös lähestyvä töihinpaluu. Mitenkäs minä sitten valvon yötä myöten luomassa kun tarttis aamulle töihin herätä? Jaa-a, se jää nähtäväksi :). Blogi kyllä siis jatkaa silloinkin elämäänsä, mutta päivityksiä tulee varmaankin harvemmin kuin nyt. Tai mistä sitä tietää, voihan se olla että työpaikalla iskee jos jonkinlaista inspiraatiota ja työmatkat menee puikkoilla viuhtoen.

Mutta jaaritteluista asiaan :). Eli yksi päivä tuossa tölkkicolaa nauttiessani (jaarittelua tämäkin) käpistelin tölkin klipsua ja se irtosi käteeni. Seurasi elokuvista tuttu ilmiö ja tuntui kuin valo taivaasta olisi langennut klipsun päälle ja se säihkyi niin että jouduin siristämään silmiäni (tai jotain sinne päin). Klipsulaukku, haluan klipsulaukun! Muistin heti, että olen niitä joskus nähnytkin ja eikun googlettamaan sopivaa mallia. Täältä löysinkin aivan upean mallin ja jotain tuon kaltaista olisi siis tarkoitus tehdä. Sellainen pikku mutka on matkassa, että mulla on tähän mennessä 45 tölkinvedintä ja tohon tarttis noin 240... Että hetki menee ennen kuin saan tuon määrän täyteen :D.

Jos koska noita klipsuja saa aikansa tässä keräillä ennen kuin laukkua pääsee tekemään, niin päätin tehdä jonkin pienemmän työn ensin harjoittelukappaleena. Päädyin tekemään rannekorun.

Naapureilta kun kävin pyytämässä, että säästää klipsunsa mulle, eka kysymys oli tietty, että mitä sä niillä teet? Kerroin, että laukku ois tarkoitus tehdä ja näytin samalla jo tekemäni rannekorun:



Olihan se aika kivaa, kun naapuri heti pyysi että teenkö sillekin :). Ko. koruun meni 10 tölkinvedintä. Virkkasin niiden ympäri satiininauhaa ja ompelin korulukon valmiin pötkylän päihin. Helppoa ja nopeaa. Ja aika kivannäköinen tuosta tuli :).

Tässä vielä koru ranteessa ja pötkönä:


Tästä taisi tulla sellainen koru, että oikeastikin tulen sitä pitämään, eikä päädy kaapin perälle pölyttymään :). 

Tölkinvedinterkuin Tsi"tahtoo lisää klipsuja HETI"Sanna

2 kommenttia:

  1. vau, tosi upea tuo rannekoru! Voisipa itsekin alkaa säästämään tölkkejen klipsuja jotain tuollaista varten. :)

    Aloinpa samalla blogin uudeksi lukijaksi, kun blogi vaikuttaa olevan täynnä hyviä ja mielenkiintoisia ideoita!

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa, toivottavasti viihdyt :). Itse keräilin juuri tänään ihan innoissani vetimiä tölkeistä miehen pitämän poikienillan jälkeen. Enpä ole tainnut koskaan olla niin iloinen, että lauma miehiä on juonut kodissani paljon olutta :D.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...