lauantai 8. joulukuuta 2012

Virkattuja palloja

Esikoiseni on kärttänyt minulta viime aikoina palloa pallon perään. Ja mitäpä ei äiti lapsesta eteen tekisi, joten palloja on neiti saanut. Ekaksi neito halusi lumipallon, joten tein valkoisella ja hopeisella langalla pylväillä virkaten raidallisen pallon. 


Tämän jälkeen piti saada joulupallo, josta en edes ole tajunnut ottaa kuvaa. Sitten lisää joulupalloja ja ja ja...
Sitten alkoi äidille käydä tylsäksi peruspallojen tehtailu ja aloin miettiä mitä vaihtelua voisin pallohaasteeseen keksiä. Aika nopeasti sitten tuli mieleen jalkapallo ja ei kun tuumasta toimeen ja jämälankoja kaivelemaan.


Tein pallon 20 kuusikulmiosta ja 12 viisikulmiosta, ihan kuten jalkapallot on tehty. Lankana on enimmäkseen novitan tennesseetä, mutta seassa on myös muita puuvillaisia jämälankoja. Pallo oli yllättävän nopea tehdä. Tekemäni kuusi- ja viisikulmiot ovat todella simppeleitä, ne on tehty pelkillä kiinteillä silmukoilla. 

Pallo on siis tosiaan takoitettu lapsille, mutta kun suloinen pallovaras iski, niin pakkohan sen kanssa oli vähän leikkiä :D.


Ja yllättävän kestävää tekoa tuo näköjään on, kun koira ei saanut siihen edes pientä nirhaumaa :D.

Nyt tekisi mieli tehdä vielä toinen pallo jollain vähän monimutkaisemmalla kuusikulmiokuviolla, joku kukka juttu ois kiva, ehkä jopa sellainen, jossa kukka tulisi vähän ulos pallosta... Katsotaan mitä keksin!

Tsi"PalleroPullero"Sanna






3 kommenttia:

  1. Ihana lumipallo!! Tuossahan ois meidän joulukuuseen sopivan näkönen :) Ja aika sulonen tuo teidän pallovaras!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, itsekin tykästyin juuri tuohon värikkyyteen ja pallo on kyllä ollut täällä kovassa käytössä :).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...