lauantai 6. lokakuuta 2012

Virkattu kirjanmerkki


Minun piti väsätä itselleni kirjanmerkki, koska tykkään lukea paljon. Ajatus oli tehdä sellainen lasteni valokuvista ja virkata niihin kehys. No tämä idea ei oikein onnistunut ja päädyin käyttämään pelkkiä kuvia kirjanmerkkinä... MUTTA se poiki toisen idean ihan vain virkatusta kirjanmerkistä ilman valokuvia tai muita ylimääräistä.
Olen viime jouluina tehnyt jotain pientä käsin pukinkonttiin läheisille ja kun tämä kirjanmerkki-idea syntyi, niin tajusin, että tässä on samalla hyvä joululahjaidea. Yritys olisi tehdä kirjanmerkeistä saajilleen sopivia. Alkuun tosin tein muutaman ihan vaan huvikseni ennen kuin keksin että merkit voisi personoidakin.







Nyt on siis kasassa porkkana, kirsikka, pöllö ja kitara merkit ja lisää on tulossa :). Kitara oli ensimmäinen varsinaisesti personoitu merkki ja se on rakkaalle miehelleni, joka tykkää soittaa kitaraa ja on muutenkin musiikkimiehiä. Onneksi ukko tykkää myös lukea, niin on merkille käyttöäkin :D.

Lankana käytin Novitan Kotiväkeä ja Lankavakasta ostettua Catalonia lankaa ja joitain vanhoja jämälankoja, joiden merkkejä en muista. Koukkuna oli nro. 1,5 tai 2. Suurin osa langoista on siis puuvillaa, mutta tummanruskea on villaa, koska varastostani ei löytynyt sopivaa puuvillalankaa.

Laittelen tänne nyt tuon porkkanan ohjeen, koska se oli ensimmäinen tuotokseni ja edelleen tykkään siitä itse tosi paljon. Laittelen sitten muita ohjeita, jos joku kysyy :).

Lukuporkkana:

Porkkana on virkattu puolipylväillä, joista on virkattu vain takalenkki. Vihreä osa on virkattu ketju- ja piilosilmukoin.

Virkkaa oranssilla langalla 2 ketjusilmukkaa (kjs). Virkkaa ensimmäiseen silmukkaan kaksi puolipylvästä (pp). Virkkaa 2 kjs ja käännä työ.
2. rivi: virkkaa 2 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
3. rivi: virkkaa 2 pp silmukkaan, virkkaa 1 pp silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja käännä työ (yht 3 pp)
4. rivi: virkkaa 3 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
5. rivi: virkkaa 1 pp kahteen seuraavaan silmukkaan, virkkaa 2 pp silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja käännä työ (yht 4 pp)
6. rivi: virkkaa 4 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
7. rivi: virkkaa 2 pp silmukkaan, virkkaa 1 pp kolmeen silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja käännä työ (yht 5 pp)
8. rivi: virkkaa 5 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
9. rivi: virkkaa 1 pp neljään seuraavaan silmukkaan, virkkaa 2 pp silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja käännä työ (yht 6 pp)
10. rivi: virkkaa 6 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
11. rivi: virkkaa 2 pp silmukkaan, virkkaa 1 pp seuraavaan viiteen silmukkaan, virkkaa 2 kjs ja käännä työ (yht 7 pp)
12. rivi: virkkaa 7 pp, virkkaa 2 kjs ja käännä työ
Lisää tästä alkaen silmukka työn molemmissa päissä joka toisella kierroksella kunnes sinulla on 15 silmukkaa. 
Kavenna sitten molemmissa päissä silmukka 2 kertaa niin että sinulla on ensimmäisen kavennuksen jälkeen 13 silmukkaa ja toisen kavennuksen jälkeen 11 silmukkaa.
Virkkaa sitten 2 kiinteä silmukkaa (ks), 2 pp, 3 pylvästä , 2 pp, 2 ks.
Jatka virkkaamalla kiintein silmukoin työn ympäri. Päättele.

Virkkaa vihreällä langalla 23 kjs, palaa takaisin piilosilmukoin (ps) 5 silmukkaa, virkkaa 8 kjs, palaa ps 9 silmukkaa , virkkaa 6 kjs, palaa 12 jk. Yksi huitula valmis. Jatka virkkaamalla 10 kjs, palaa 4 kjs, virkkaa 9 kjs, palaa 8 ps,  virkkaa 6 kjs, palaa 11 ps. Toinen huitula valmis. Virkkaa vielä 9 kjs, palaa 4 ps, virkkaa 7 kjs, palaa 8 ps, virkkaa 5 kjs, palaa 23 ps. 

Tee kaksi muuta naattia samoin, mutta lyhennä alkuvartta, itse tein 7 kjs:n mittaiset. Naattien mittoja voi helposti muikata oman maun mukaan. Välillä teen myös vähemmän haaroja naatteihin jos siltä tuntuu. 

Lopuksi ompele naatit porkkanaan ja valmista tuli :).

Mukavia lukuhetkiä toivottaen TsiSanna

2 kommenttia:

  1. Hei tosi hauskoja sun kirjamerkit! saisko tuohon kitaraan ja noihin kirsikoihin tarkempia ohjeita? voisi kokeilla väkertää itekin niin ois toi lukeminen tuplasti hauskempaa =]

    VastaaPoista
  2. Hei, tuota kitaran ohjetta on pyydetty aikaisemminkin, joten lupaan nyt yrittää sen jossain välissä ehtiä lisäämään tänne. Ohje tulee kuitenkin aikaisintaan parin viikon päästä, kun on nyt kädet täynnä tilaustöitä. Kirsikkamerkki lähti jo eteenpäin, joten en uskalla ohjetta luvata, ellen sitten tee jossain välissä uutta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...