torstai 31. lokakuuta 2013

Halloween-kemua koristeineen pukkaa

Heps. Purppuraperhonen jo noihin Sannan aiempiin Halloween-aiheisiin postauksiin laittoikin, että saisi tulla lisää ideoita ja tässä niitä nyt sitten tulee :).

Kokoonnuimme lasten keralla näitä askarteluhommia yhdessä tekemään ja vaikka välillä lasten kanssa on kaoottista, niin syntyi tästä vallankin hienoja TSI-juttuja. Lapsemme ovat 4-, 3-, 2- ja 1-vuotiaat ja kolme vanhinta oli mukana askarteluissa, nuorinkin kyllä hengessä mukana :).

Hauskat kurpitsanaamat olivat Tsi-Sannan kehittelysatoa, eli alla paperilautanen (meillä käytössä syvä, mutta onnistunee matalaankin yhtä hyvin), jonka lapset saivat ilokseen maalata sormiväreillä oranssiksi. Koskapa oranssia ei löytynyt valmiina, niin sotkimme värin itse punaisesta ja keltaisesta ja aavistuksen oli vaikeaa saada väriä oranssiksi jostain syystä... ! Mutta hyvä tuli lopulta. Sitten kun työt kuivuivat lapset saivat itse leikata silmiä (ei pienemmät) ja suita valmiiksi naamoihin liimattaviksi. Huomasimme, että lapsilla on kyky ajatella outside the box ja tuloksena mm. pusuhuulinen naama sekä silmät, joissa on ripset! Nämä naamat kiinnostavat kovasti Triinun pienempää, joka onneksi ei yllä naamioihin vaikka niitä kurkotteleekin.

Lisäksi teimme yhteen ikkunaan hienoa lepakkotaidetta. Triinulla oli kaapissa autonikkunoiden tummentamiseen tarkoitetun kalvon jämät, josta leikkelimme sopivia lepakoita. Lapset saivat sitten auttaa lepakoiden kiinnittämisessä. Ikkunan kulmaan laitettiin lisäksi mollottamaan täysikuu. Ja Sanna-äitinsä tapaan loputtoman mielikuvituksen omaava neiti keksi vielä pyytää äidiltään hämähäkkejä lepakoiden lisäksi. Joten niitäkin nyt kiipeilee ikkunan alareunassa. Neidin omaa keksintöä on myös hämähäkkien kotiluolan suu ikkunan alalaidassa :).

Ja sitten vielä tämä yksi... olemme molemmat jo useampaan otteeseen halunneet kokeilla noita narusta tehtyjä palloja ja nyt sitten päätimme tehdä narukurpitsoja. Niistä tuli vallan hienoja. Ja hommasta inspiroituneena Triinu keksi sitten vielä seuraavana iltana koittaa toimisiko tuo liimavesiseos ja ilmapallot myös kankaan kanssa... ja toimiihan se. Eli tässä nyt kurpitsa ja mörkö teemainen valokoriste. Meidän liimaseoksessa on n. puolet liimaa ja puolet vettä. Kangas imi ainetta sitten melkolailla, mutta kankaan voi puristaa vielä melkein kuivaksi ennen pallon päälle asettelua. Tämä kangastyö sopii niillekin joita ompelukoneet ahdistaa, kun kangasta ei tarvitse lainkaan ommella. Leikkaa vain n. 15cmx15cm kokoisia neliöitä ja leikkaa pienen viillon keskelle, josta saa ilmapallon suuosan ulos, uittaa kankaan liimaseoksessa, asettelee sen pallon päälle haluamilleen rypyille ja jättää kuivumaan.  Ja jos nämä tekee jostain kauniista väristä, niin voisi ajatella olevan kukkia... !

Halloweenia jo odotellen,
-Tsi-Triinu ja Tsi-Sanna


6 kommenttia:

  1. Voi viude kun hienoja!! Ja lapset on varmasti ollu innoissaan! Taitaa teidän harrastus jatkua seuraavassakin sukupolvessa, kun nyt jo on noin hienoja ideoita neidillä! :)

    VastaaPoista
  2. Hauskoja koristuksia olette askarrelleet. Tuo valosarja on mainio.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania Halloween koristeita olette tehneet ja nuo lepakkot ikunassa ovat huippujuttu:)

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia. Kyllä meillä kaikilla oli oikein mukava päivä! Jopa siinä määrin, että Sanna vahingossa myöhästyi aiemmin sopimastaan menosta =). Toivottavasti tosiaan tämä tekemisen into siirtyy lapsiinkin, se olisi hienoa! Näiden lisäksi pippaloihin tulee ostettuna koristeena suuria hämähäkin seittejä, sekä tietysti sitten hirmuinen määrä niitä hämähäkkejä. Ideoita itse tehtäviksi koristeiksi olisi vielä vaikka ja kuinka, mutta aika taitaa loppua kesken. Jos vielä muita ehdin tehdä, niin niistä postauksia myöhemmin. Hauskaa Halloweeniä!

    VastaaPoista
  5. Vau!! Kiitos ideoista!!! Tähän Halloweeniin jäi kyllä nyt askartelut askartelematta Poikien sairastelun vuoksi, mutta ensi vuonna sitten!!! Ja tosi kivoja juttuja olitte keksineet!!! Varmasti testaan Poikasten kanssa minäkin näitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos ideat kelpaa :). Yllättävän vaikeaa välillä keksiä mitä pienten lasten kanssa tekisi, kun taidot ei ihan kaikkeen vielä riitä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...