keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Sydäntupsu tutoriaali

Tuli luvattua tutoriaali ja tässä se nyt olisi. En ole mikään pro tekemään minkäänlaisia ohjeita, joten koittakaa kestää ja kysykää jos ette ymmärrä jotain. Tai antakaa myös anteeksi, jos selitän liian yksityiskohtaisesti :D.


Aloitetaan ihan perusteista, eli tupsu"laitteen" tekemisestä :). Siihen tarvitaan pahvia, tussi, sakset ja pyöreä kuppi. Tussilla tietenkin piirretään pahville kaksi rengasta, jotka sitten leikataan irti. Kun pahviympyrät on leikattu irti, niinhin leikataan keskellä pyöreät reiät, jonka jälkeen kädessä pitäisi olla tällaiset:


Näin ohuesta pahvista tehdyt renkulat ovat valitettavasti kertakäyttöiset.

Ja sitten itse tupsun suunnitteluun. Eli kun alkaa tehdä jotain kuviota tupsuun, kannattaa se ensin piirtää paperille ja jakaa kahteen symmetriseen osaan. Kas näin:


Pari muuta mieleen nopeasti tullutta mallikuvaa:


Kokeilinkin jo tuota kuusta, mutta se ei onnistunut vielä niin hyvin, että tänne kehtaisi laittaa :). Oppia ikä kaikki.

Kun mallikuva on tehty ja renkulat valmiina voi alkaakin tehdä tupsua.

Tässä on kaavio jonka mukaan sydänkuviota lähdetään tekemään:


Ensimmäisenä tehdään siis alue A, sitten alue B ja viimeisenä alue C, jonka jälkeen tehdään vielä loput valkoisesta alueesta.

Ja sitten kuva kuvalta sydäntupsun teon vaiheet. Puhun nyt sydämenväristä pinkkinä ja muun pallon väristä valkoisena. Teidän valitsemanne värithän voivat tietysti olla jotkut ihan muut. Viittaan tekstissä myös ylempään kaavioon ja siinä merkittyihin alueisiin.


1. Aloita pinkillä värillä, kieputa sitä pahvirenkuloiden ympäri sen matkaa mitä tahdot sydämesi alaosan olevan. (Alue A)
2. Kieputa toinen kierros saman alueen ympäri (Alue A)
3. Tästä lähin kieputa lankaa toisessa päässä aina vähemmän matkaa. Kuten kuvassa näkyy, niin tuosta on sitten käännytty takaisin, eikä alaosaan ole kiedottu lisää lankaa. (Alue A)
4. Kuvassa näkyy kuinka sydämen alaosan pitäisi nyt olla muotoutunut niin, että yläosa on pulleampi kuin alaosa (Alue A)
5. Jatka nyt valkoisella langalla ja kieputa sitä sen matkaa mitä ajattelet sydämen kaarien olevan.  (Alue B)
6. Toimi samoin kuin alue A:n kanssa, eli kieputa lanka niin, että se on alaosassa vähemmän kuin yläosassa (Alue B)
7. Kieputa pinkkiä lankaa sekä alue A:n että alue B:n ympäri, niin että yläosassa on jälleen enemmän lankaa kuin alaosassa. Ihan alaosaan ei juurikaan lisää lankaa tarvita. (Alue C)
8. Kieputa valkoisella langalla koko renkuloiden ympäri
9. Tältä pitäisi näyttää kun koko renkaat on kieputettu täyteen lankaa.
10. Työnnä sakset lankojen alle keskikohdassa ala leikata lankoja auki.
11. Nipsnaps ja tältä pitäisi alkaa näyttää
12.  Sido lanka kahden pahvinpuolikkaan väliin napakasti, poista renkaat ja tadaa "valmis" tupsu.

Jep, ei näytä vielä kovin kummoiselta ja siksi nuo lainausmerkit :D. Tämän jälkeen palloa trimmataan vielä saksilla lyhyemmäksi ja siistimmäksi ja sitten todella tadaa valmis tupsu :).


Toivottavasti tutoriaalista on hyötyä ja iloa teille ! Ilmoitelkaa jos joku kohta on epäselvä tai hassusti sanottu tms. :).

Tutoriaaliterkuin TsiSanna

23 kommenttia:

  1. Oli kyllä selkeä ohje, ainakin tälleen kun vaan luki sitä. Langat ja pahvit kädessä voi tuntua eriltä :D Mut aion kyl kokeilla, noi tupsut on niin kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrohan sitten miten onnistui kun kokeilet :).

      Poista
  2. Oi, ihana idea ja selkeä ohje! :) Tätä pitää joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ilmoita sitten sinäkin miten onnistui, jos joskus kokeilet :).

      Poista
  3. Kiitos tutoriaalista! Osaiskohan itekkin tämmösiä tehdä... :9

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti osaat :). Ja kun perusidean tajuaa, niin omia malleja on aika helppo kehitellä. Joskin kuten sanoin, niin mulla esim. toi kuusi ei heti toiminut ekalla yrittämällä, tuli liian leveä. Eli vaatinee vähän vielä harjoitusta, että osaa arvioida kuinka paljon lankaa päällekkäin on kuinka kuinka leveä kuvio :).

      Poista
  4. Minusta tosi selkeä ja hyvä ohje, kiitos! Varsinkin nuo sivulta otetut välikuvat (4, 6, ja 7) selkeyttivät mielestäni ohjetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät. Pohdinkin, että just noi kuvat kertonee mistä on kyse paremmin kuin pelkät sanat :)

      Poista
  5. Mun aivot ei pysty käsittelemään tätä hommaa ollenkaan, mutta täällä oli ohje epäsymmetrisiin kirjaimiin:
    http://blog.mrprintables.com/alphabet-pompoms-tutorial/
    Tekemisen iloa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen tuota ohjetta lukenut ja lukenut, mutta jotenkaan ei ole oikein mennyt jakeluun se. Ehkä jossain välissä hiffaan, kun olen tarpeeksi tehnyt näitä helpompia tupsuja :).

      Poista
  6. Kiitos, kokeilen! Muuten kirjoja tai lehtiä joissa noita hienoja tupsuja olis, ei taida olla mitään saatavilla. Tänään etsitty hesan jättikirjakaupoista. Kiitoksia Arvokkaasta Avusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. En itsekään enää kirjaa löytänyt suomalaisesta tai akateemisesta, edes verkkokaupasta. Ebay:sta tai amazonilta voisi tietty löytää. Ja olepa hyvä, toivottavasti ohjeesta on apua :).

      Poista
  7. hei vitsin hieno, pitää kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, varo vaan, näihin jää koukkuun :).

      Poista
  8. Hieno! Tosi hyvä ohje , kiitos :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos! Ihan parasta. Kolmas tupsu tulossa, paranee kerta kerran jälkeen. Funtsin vaan, että tuleeko se valkoinen "mihin ajattelet kaarien tulevan" punaisen langan ohueen vain paksuun päähän (Kuvat 5&6) :-D Eikös tupsun voi tehdä myös toiselle puolelle? Oletko kokeillut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olisi pitänyt tajuta mainita, että tulee punaisen paksuun päähän. Ja vois tehdä kuvion molemmille puolille, en ole kyllä itse tehnyt, mut en näe miksei onnistuisi :).

      Poista
    2. Jee. Nyt toimii. Yritin päästä helpolla ja tehdä tupsukoneella, mutta ei tuu hyviä sillä. Välin pitää olla isompi, jotta tulee hyvä muoto. Ja sit vielä vinksuks, ettei kannata ostaa sitä muovihärpäkettä, joka tekee easily heart shaped pom poms. Ei tee, siskojen ohje on tuhat kertaa parempi.

      Poista
    3. Mä oon luullut, että se muovihärpäke tekee koko tupsusta sydämenmuotoisen, eikä tommosta kuviota. Vai oonko ihan pihalla? Kiitos kehuista kuitenkin, hyvä jos ohjeesta on apua :).

      Poista
    4. Joo, periaatteessa tekee, mutta aika paljon pitää saksia. Oon treenannut vasta muutaman, mutta laite eii tunnu toimivalta. Sun ohjeessa on sellaista hyvää ryijymeininkiä. Jaoin saittinne osoitteen Neuloosi-sivulle Faceen, et muutkin löytäisivät tämän ihanuuden. :-D terveisin sirkku

      Poista
  10. Olipas hyvä ja selkeä ohje. Ymmärsi ensilukemalla. Saako tätä ohjetta vapaasti käyttää ? Kiitos jo etukäteen.
    t. Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, toki saa käyttää. Sen verran toivoisin, että mainittaisiin mistä ohje on jos tulee johonkin myyntiin/julkisesti näytille :).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...