keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Pikkumiehen kevätpipo

Kun tein tytölle pipoa alkoi poikakin haaveilla omasta piposta ja pakkohan sellainen oli hänelle sitten tehdä, vaikka lanka oli tarkoitettu toiseen pojalle tehtävään työhön.

Lanka on Banboo blendiä ja aivan ihanan pehmeää iholla, ei takuulla kutise :). Poika onkin tykännyt piposta tosi paljon, on just passeli näille keleille. Tosin poitsu halusi pitää pipoa sisälläkin, kun ei kerta heti oltu lähdössä ulos :). Kiva, että kelpaa, voipi olla että sekin päivä koittaa ettei enää kelpaakaan.


Pipon malli on omasta päästä ja todella yksinkertainen. Alkuun loin 100 silmukkaa, joilla neuloin 6 kerrosta joustinta. Sitten vuorottelin sileällä (aina 6 kerrosta) ja helmineuleella (6 kerrosta). Lopuksi kavensin reippaalla kädellä 4 o 2 yht koko kerros, 3 o 2 yht koko kerros, 2 o 2 yht koko kerros, 1 o 2 yht koko kerros, 2 yht koko kerros. Tässä vaiheessa silmukoita pitäisi olla jäljellä 20. Niiden läpi vedin langan ja valmista tuli. Pipon korkeuden pitää siis olla tehty siinä vaiheessa kun alkaa kaventamaan, koska kaventaessa ei enää montaa kerrosta tule työhön lisää.

Piposta tuli ihan kiva, vaikka yksinkertainen onkin :). Alkuun meinasin intarsialla tehdä jotain kuviota, mutta se ei oikein pyöröneuleessä onnistu kovin hyvin. Tai onnistuu, mutta sitten pitäisi jättää sauma. Joten päädyin sitten tällaiseen lopputulokseen.

Hartian jumit ovat vähän jo siis auenneet. Ihan aktiivisesti olen nyt yrittänyt selkää venyttää ja vanuttaa, jos vaikka vähemmän helposti alkaisi jumitella.

Aivan ihanaa Vappua lukijat! Voikaa hyvin ja nauttikaa elämästä :).

Kevätterkuin TsiSanna

4 kommenttia:

  1. Tosi mukavan värinen pipo! Itse tykkään käyttää helmiäsneuletta vähän joka paikassa!

    VastaaPoista
  2. Teille on haaste blogissani, käykää kurkkaamassa jos jaksatte! :)
    Sekametelisoppa!

    VastaaPoista
  3. Ollaan tuohon 11 kohdan haasteeseen jossain vaiheessa mielestäni osallistuttukin, niin nyt en jaksa uudelleen täytellä! Hiljaista pitää blogirintamalla, kun en yksinkertaisesti ole saanut yhtään käsityötä valmiiksi viime aikoina! Täällä kuitenkin vielä ollaan :).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...