maanantai 21. huhtikuuta 2014

Virkattu kevätpipo

Virkkasin tytölleni kevätpipon, oikeastaan ihan koska en muutakaan tekemistä keksinyt :D. Aika kiva siitä kuitenkin tuli :). 


Pipo on virkattu Gjestal Eng langasta nro 1,5 koukulla. Malli on omasta päästä :).


Ihan ilmielävä kukkahattutäti :D. Neiti keksi koristella hattuaan vielä vähän lisää, jotain käyttöä pipon reiille :D.

Blogi on ollut vähän "tauolla", edellisestä postauksesta on jo yli 10 päivää. Eihän tuo sinänsä ole aika eikä mikään, mutta taitaa olla pisin tauko mulla postauksissa. Tauko johtuu ihan siitä, että puikoilta/koukulta ei ole viime päivinä pudonnut mitään. Tämä taas johtuu siitä, että sain tuossa reilu viikko sitten hartiani niin jumiin, että päätä särki jatkuvasti ja neulominen/virkkaaminen sai olon niin pahaksi, että alkoi oksettaa. Siinä kohtaa totesin, että tarttis vissiin pitää taukoa. Nyt alkaa jumi olla vähän parempi, mutta vieläkin vähän aikaa ajattelin vältellä neulomista ja virkkaamista, ettei lukko heti tulisi uudelleen.Tuskaistahan tämä tauon pitäminen on, mutta varmaan ihan järkevää. 

Puikoille jäi kesken pojan kevätpipo, saas nähtä ehtiikö vielä täksi kevääksi :D.

Jumittavin terkuin TsiSanna 

4 kommenttia:

  1. Ihana pipo! Ei sulla ois ohjetta heittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti mulla ei ole tähän ohjetta kun ihan päästä repäsin tuon, eikä tullut kirjoitettu ylös mitä tein. Tossa on aina 2 riviä pylväitä ja sitten kiinteäsilmukka, 5 ketjusilmukkaa, väliin jätetään 3 silmukkaa ja taas kiinteä silmukka. Kaksi riviä noin. Ja sitten 1 rivi niin, että tulee vain 4 ketjusilmukkaa siihen väliin. Sitten alkaa taas alusta nuo pylväät. Voin yrittää tästä tehdä jonkinlaisen kaavion kunhan ehdin :).

      Poista
  2. Kiva pipo. Parempi ottaakin rennosti, itsekin olin säännöllisen epäsäännöllisesti kärsinyt selän/hartian jumeista. Kyllähän se suututtaa, kun haluaisi tehdä, mutta ei pysty. Pikaista jumin aukeamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ja kyllä parempi välillä leputtaa noita hartioita, mutta kun ei vaan malttais!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...