torstai 13. kesäkuuta 2013

Silmukan ytimestä haaste: Rusettipanta

Eli osallistun Silmukan ytimestä haasteeseen ja tällä kertaa haasteena oli tehdä jokin rusetti-aiheinen käsityö. Pohdin pitkään mitä teen, eikä yhtään raksuttanut, kunnes sitten vähän eri reittiä tuli inspiraatio :).

Olen viime aikoina letitellyt ihan urakalla hiuksiani ja tyttöseni hiuksia. Olen opetellut tekemään letit neljällä ja viidellä säikeellä viimeisen kuukauden aikana ja nyt haluan työntää niitä joka paikkaan :D. Olen myös lähdössä pitkästä aikaa lomalle Kreetalle parin viikon päästä ja siihen liittyen kaivelin kaappiani tehden vähän inventaariota, että mitä löytyy ja mitä pitää reissuun ostaa. Kaapista löytyikin sitten viime kesänä ostamani toppi, jota ehdin käyttää tasan kerran ennen kuin siihen tuli komia tahra, joka ei lähde millään irti. AAAAAARGH, eikö? Noh jostain syystä en viime kesänä heittänyt toppia pois ja nyt kun sen näin kaapissa olin jo nakkaamassa roskiin, kunnes päässä alkoi raksuttaa.

Ja tahraisesta paidasta syntyi tämä:



Tässä kuva tarhatopista ennen muokkausoperaatiota:


Leikkasin siis paidan alareunasta viisi noin viiden sentin levyistä suikaletta ja ompelin ne päistä yhteen, jonka jälkeen letitin suikaleet:


Jossain vaiheessa prosessia tuli mieleen, että paidan yläosan koristeesta sais kivan rusetin ja kas vain tulipa samalla siis tehtyä haasteeseen sopiva käsityö :).

Tässä renkaaksi ommeltu lettinauha ja rusetti.


Ihanan helppoa :). Ja nämä on siis ihan käsiommeltu, koska en omista ompelukonetta ja noh en kyllä osaa sellaista käyttääkään :D.


Typyseni kun näki pannan, niin omi heti :D.



Tokikaan tähän ei tarttisi tuota rusetti lisätä, voisi vaan laittaa kangassuikaleen peittämään lettien yhteenommellut päät, jos rusetit ei napeksi. 

Mutta nyt kaikki, joilta puuttuu hiuspanta, vanhoja/tahraisia paitoja silpomaan :D.

Rusettiterkuin TsiSanna




5 kommenttia:

  1. Oi, ihana panta ja kaunis rusetti! :) Kiitos kun osallistuit haasteeseen! Ja tervetuloa taas ensi kuussa kurkistelemaan mikä on ensi kuun aihe Silmukan ytimestä-haasteessa :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis panta, ja tahrainen paita sai uuden elämän:)

    VastaaPoista
  3. Eikä mikä mahtava idea ja panta! :) Voi kun omaankin päähän sopisi panta, niin voisi tehdä kaikkia söpöisiä, mutta kun ei sovi niin ei sovi :(

    VastaaPoista
  4. Aaaaaaa! Hieno idea! Kivaa että tämän kuun aihe sai sinut inspiroituneeksi! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...