tiistai 4. kesäkuuta 2013

Anna hyvän kiertää: käsityöhaaste!

Sinin Pipon ytimestä -blogista bongasin tällaisen haasteen ja heti innostuin lähtemään mukaan. Eli kolme ensimmäistä kommentoinutta saavat vuoden sisällä postitse minulta jotain käsintehtyä, jos lupautuvat laittamaan haasteen myös omaan blogiinsa :). Osoitteensa voi ilmoittaa minulle sähköpostitse sannajeriksson@gmail.com.

Osallistuin Facebookissa vastaavanlaiseen juttuun ja sinne olen tehtaillut magneetteja :). Vikat sain juuri valmiiksi, joten tämä tuli sopivaan kohtaan ettei tule tekemisen puutetta :D.

Blogi elää nyt aika hiljaisia aikoja, kun kesä ja kuumuus houkuttelee ulos, eikä puikkoja/koukkua kilisyttämään. Toinen syy blogin hiljaisuuteen on se, että hajotin tuossa tovi sitten kamerani, enkä siis ole saanut kuvattua esim. niitä valmiiksi tulleita magneetteja :(. Tänään ostin uuden kameran, joten ehkä tässä taas tulee aktivoiduttua sitten muutenkin , kun pääsee tekeleitä taas kuvaamaankin :). Lisäksi sain TsiTriinun vanhan järkkärin, joten ehkä tulee silläkin joitain kuvia räpsittyä, jos opin sitä käyttämään :D.

Haasteterkuin TsiSanna

ps. Olemme aikaisemmin saaneet muutamia muita haasteita, mutta emme tunnu saavan aikaiseksi vastata niihin. Pahoittelut siitä :(.

9 kommenttia:

  1. MINÄ!! haluan. :D

    öööö eli miten tämä nyt toimii, lähetän siis sulle sähköpostilla osoitteen. Esitetäänkö sinne myös jonkin sortin toive siitä käsityöstä vai tuleeko se olemaan yllätys? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja tuun siis väkertämään tämän myös omaan blogiini, todennäköisesti huomenna! ^^

      Poista
  2. Eipä tuossa alkyperäisessä sanottu saako toiveita esittää vai ei :D. Mun puolesta voit siis esittää toiveen ja mä sitten katson miten onnistuu :). Osoitteella ei tokikaan kiire ole, mut juu sen voi laitella tonne sähköpostiini, niin osaan sitten lähettää tekeleen oikeaan paikkaan.

    VastaaPoista
  3. Minä myös osallistun tähän. Laitan myös tiedot omaan blogiini huomena tai viimeistään viikonlopun aikana.

    VastaaPoista
  4. Ilman muuta minäkin haluan osallistua. Nyt on ollut blogissa monestakin syystä hiljaista. Kun ehtisi hetken istua koneella niin tekniikka pistää niin vastaan. Ja kyllä tuo sää tosiaan ulos houkuttelee. Käsitöiden kanssa tai ilman. :)

    VastaaPoista
  5. No niin jengi on siis kasassa. Pitää alkaa pohtia mitä teen. Toiveet otan huomioon, mutta en vielä lupaa tarkalleen mitä tulee, koska en töitä heti ala tekemään, kun on vähän muita juttuja kesken ja kohta kesäloma, jolloin lomailen myös blogista ja käsitöistä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähettelin sulle sähköpostia yks päivä, tuliko se perille? o_O Mietin vaan kun ei tullu vastausta :D

      Poista
  6. On tullut kaksi s-postia perille. Olen ollut niin kesässä kiinni, että en ole tajunnut vastailla. En ole ollut koneella ollenkaan, vaan kännykällä naputtelen :).

    VastaaPoista
  7. Laitahhan miulle sähköpostilla osoiteesi, niin pääsen näpertämään omaa osuuttani siulle :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...